Kilpailuvaliokunta tiedottaa:
Tarkennuksia kilpailusääntöihin.
Suomen Ampumahiihtoliiton sääntöjen mukaan kilpailuvaliokunta ottaa kantaa sääntömuutoksiin jäsenseurojen esityksestä. Seurojen kuulemisen jälkeen kilpailuvaliokunta on laatinut kaksi sääntömuutosta.
Seuroilla on mahdollisuus kommentoida oheisia muutoksia vielä 4.6.2014 asti. Kommentit tulee lähettää kilpailuvaliokunnan esittelijä Tapio Pukille, tapio.pukki@biathlon.fi.
Kilpailulupamaksut:
Kontiolahden Urheilijoiden ehdotuksesta kansainvälisten kilpailujen kilpailulupamaksuja on muutettu.
Seuroja kuultiin syksyn liittokokouksessa 12/2013 ja kevään liittokokouksessa 4/2014.
Liittokokouksen keskustelujen perusteella sääntömuutos on luettavissa kilpailusäännöistä ja astuu voimaan kilpailukaudelle 2014-2015. Kilpailusäännöt, kohta 4.
4. Kilpailulupamaksut
SAhL perii myöntämistään kilpailuluvista vuosittain määrättävän maksun, joka määräytyy myöntämisajankohdan mukaisesti. Lupamaksu koskee ainoastaan kansallisen ja kansainvälisten kilpailujen kilpailupäiviä, joissa osanottajat maksavat osanottomaksun. Kilpailuista, joista on tehty erillinen järjestämissopimus Suomen Ampumahiihtoliiton ja kisajärjestäjän kesken esim maailmancup, nuorten MM-kisat, ei peritä erillistä lupamaksua, vaan ne sisältyvät järjestäjäsopimukseen.
Asetuen käyttö:
Oulun Hiihtoseuran esityksestä pyydettiin tarkennusta asetuen käyttöön sarjoissa alle 13-vuotiaat.
Kilpailuvaliokunta on käsitellyt asiaa ja siitä keskusteltiin seuraneuvottelupäivillä Lahdessa 5/2014. Keskustelun pohjalta kilpailuvaliokunta esittää sääntöihin lisättäväksi kohtaa, joka on luettavissa säännöistä.
Tämä sääntömuutos astuu voimaan jo ampumajuoksukaudelle 2014.
Samalla kilpailuvaliokunta kehottaa kilpailijoita ja valmentajia huomiomaan sääntöjen hengen ja harjoitusvaikutuksen. Mitä lähempänä ampuma-asento on hihna-ammunnan asentoa, sitä nopeammin urheilija oppii ampumaan myös hihnalta.
11.1.4.1 Ampuma-asento tukiammunnassa (11.2.2.1 Ampuma-asento tukiammunnassa)
Ampuma-asento on oltava samankaltainen kuin normaalissa hihnatuelta suoritettavassa makuuammunnassa. Asetta tuetaan ampuma-alustaan kyynärpäiden ja tuen avulla kolmesta pisteestä. Asetta on kannateltava toisella kädellä etutukista liipaisimen etupuolelta. Laukaisevalla (liipaisinsormi) kädellä aseesta pidetään kiinni aseen tukin kahvaosasta. Hihnan ja ampumatuen yhteiskäyttö on sallittu.
AMPUMAHIIHDON A-MAAJOUKKUE KILPAILUKAUDELLE 2014 – 2015
Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on nimennyt päävalmentaja Marko Laaksosen yhdessä valmennusvaliokunnan kanssa tekemästä esityksestä seuraavat urheilijat liiton A-Maajoukkueeseen ampumahiihdon kilpailukaudelle 2014 – 2015.
Mari Laukkanen, Enon Kisa-Pojat
Sanna Markkanen, Leppävirran Viri
Kaisa Mäkäräinen, Kontiolahden Urheilijat
Olli Hiidensalo, Lahden Hiihtoseura
Jarkko Kauppinen, Iisalmen Visa
Ahti Toivanen, Kontiolahden Urheilijat
A-maajoukkue koolla tiedotustilaisuudessa Kuva: SAhL/TP
Tämän ryhmän tärkeimpänä tavoitteena on ajoittaa kunto Kontiolahdella pidettäviin MM-kilpailuihin maaliskuussa 2015.
A-maajoukkueen valmennuksesta vastaa päävalmentaja Marko Laaksonen. Häntä avustavat Henri Rauhamäki ja Ville Kotikumpu, jotka ovat jo viime vuonna toimineet vastaavissa tehtävissä.
Koko tiedote luettavissa TÄSTÄ
CRAFT JA SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITTO YHTEISTYÖHÖN
Ruotsalainen urheiluvaatemerkki Craft ja Suomen Ampumahiihtoliitto ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen,
jonka myötä Craft toimii Suomen ampumahiihtojoukkueiden virallisena vaatettajana Etelä-Koreassa kisattaviin
PhyeongChangin 2018 talviolympialaisiin asti.
Tiedote luettavissa TÄSTÄ
Lisätietoja: Päävalmentaja Marko Laaksonen + 46 73 280 3120
Puheenjohtaja Olli Nepponen + 358 447 944 18
TIEDOTE 16.5.2014
Ampumahiihdon MM-kilpailuiden lipunmyynti alkaa
Ampumahiihdon MM-kilpailuiden lipunmyynti alkaa maanantaina. Ensimmäisessä vaiheessa myyntiin tulevat liput koko tapahtuma-ajalle 4. –15. maaliskuuta sekä viikkoliput. Lisäksi vähintään 16 henkilön ryhmät voivat jo nyt varata yksittäisiä päivälippuja, jotka tulevat myyntiin loka-marraskuussa.
Lue koko tiedote TÄSTÄ.
Ohessa lippujen hinnat ja katsomoiden paikat.
Seuraneuvottelupäivät järjestetään Lahden Urheilukeskuksessa lauantaina 17.5.2014
Tapahtuman ohjelma on valmistelussa ja se tulee tähän näkyviin lähipäivinä. Paikkana on Urheilumuseon auditorio, missä olimme viime vuonnakin. Tilaisuus alkaa klo 09.30 aamukahvilla ja varsinainen tilaisuus alkaa klo 10.00 ja päättyy klo 17.00 mennessä.
Tilaisuuden ohjelma pääpiirtein:
klo 09.30 – 10.00 Aamukahvi ja ilmoittautuminen
klo 10.00 Tilaisuuden avaus
klo 10.15 – 12.00 Valmennuksen puheenvuorot
klo 12.00 Lounas
klo 13.00 Seurat ja aluevalmennus
klo 13.45 Kilpailuvaliokunnan asiat
klo 14.15 Nuorisotoiminta
klo 15.00 kahvi
15.30 Tietoiskuja ja kymysten käsittely
Ilmoittautumiset tilaisuuteen pyydetään liiton toimistoon sähköpostilla jukka.haltia(at)biathlon.fi tiistain 13.5.2014 kuluessa.
Tilaisuuden hinta on 25,00 euroa/osallistuja, mikä tulee maksaa liiton tilille FI 50 1555 3000 1108 00 keskiviikkoon 14.5.2014 mennessä
Mikäli on jollakin on tarvetta tulla jo edellisenä päivä Lahteen niin liitto on pyytänyt tarjouksen Kauppahotelli Grandista, Hämeenkatu 4, puh 03 54400. Tarjous on voimassa maanantaihin 12.5.saakka ja sen hinta on 39 euroa/henkilö kahden hengen huoneessa.
Seurat voivat lähettää kysymyksiä seuraneuvottelupäivään liittyen liitolle valmisteltavaksi jo etukäteen sähköpostilla jukka.haltia(at)biathlon.fi
Nuorille ampumahiihtäjille suunnattu alueryhmätoiminta käynnistyy kesällä 2014.
Alueryhmien hakuaikaa on vielä 12.5. asti. Ryhmien leiritys tapahtuu omalla alueella hyvissä harjoitusolosuhteissa.
Huomioitavaa hakijoille on, että eteläisen ja läntisen alueen ryhmien ensimmäinen leiri tulee olemaan jo 23.-25.5. viikonloppuna. Lisätietoja tästä leiristä saa ryhmävalmentajilta.
Ohessa on jo julkaistu tiedote leirityksestä.
—
Ampumahiihtoliitto aloittaa alueryhmävalmennuksen nuorille ampumahiihtäjille.
Valmennusryhmiä muodostetaan neljälle alueelle. Haku ryhmiin alkaa 1.5. ja hakuinformaatio löytyy ohesta.
Hakuinfo
Hakulomake
Lataa hakulomake, täytä se ja lähetä sähköpostin liitteenä nuorisopäällikkö Tapio Pukille tapio.pukki@biathlon.fi, joka kokoaa hakemukset valmentajille.
Viimeinen hakupäivä on 12.5.2014.
Lisätiedot: Tapio Pukki, p. 046 878 2204
Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian yläkoululeiritykseen on valittu yhteensä 22 ampumahiihtäjää. Kovatasoisia hakijoita oli runsaasti, mutta valitettavasti rajattu ryhmäkoko saneli valittujen määrän.
Ryhmiin valitut ja leiri-info
Muistutuksena seuroille, että puolustusvoimien vanhojen Sakon ampumahiihtoaseiden varausaika jatkuu vielä 15.5. asti.
Aseet soveltuvat hyvin ampumahiihtoharrastusta aloittavien aseeksi ja seura-aseeksi. Seurojen omat aseet mahdollistavat uusien harrastajien helpomman pääsyn lajimme pariin!
Ohessa jo julkaistu tiedote.
OHJEET
Puolustusvoimilta tulevien ampumahiihtoaseiden toimitukset alkavat toukokuussa.
Aseita myydään ensisijaisesti seuroille seurojen yhteisostoluvilla tavoitteena taata se, että kaikki liiton jäsenseurat saisivat ainakin yhden aseen/seura
Toissijaiseti aseita myydään henkilökohtaisilla ostoluvilla mikäli niitä riittää. Toimintaohjeet seuroille ovat luettavissa ohessa. Liite
Kansallisten kilpailujen hakuaikaa on jatkettu. Kilpailuvaliokunta kannustaa seuroja hakemaan kisoja mahdollisimman pikaisesti.
Seuroilla on vielä aikaa hakea kansallisia kilpailuja ampumajuoksuun, rulla-ampumahiihtoon ja ampumahiihtoon kaudelle 2014-2015. Hakemukset toivotaan suoraan liiton järjestelmään.
Kilpailuvaliokunta