Ville Kotikumpu vahvistamaan ampumahiihtomaajoukkueen valmennustiimiä

    Lauri Elo   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto on nimittänyt Ville Kotikummun maajoukkueen ampumahiihtovalmentajaksi. Kotikumpu toimii päävalmentaja Antti Leppävuoren työparina tulevana kautena vastaten erityisesti ampumavalmennuksesta valmennuskaudella. Kilpailukauden aikainen työnjako valmentajaparin kesken tarkentuu vielä syksyn aikana, tavoitteena on joukkueenjohdon työmäärän tasapainoinen jakautuminen. Kotikumpu aloittaa täyspäiväisen työn ampumahiihtovalmentajana lokakuun alussa, mutta osallistuu valmennuksen suunniteluun ja leirivalmennukseen jo kesän aikana. Ville Kotikummun sopimus kattaa tulevan olympiakauden.

Ville Kotikumpu kommentoi tulevaa pestiään seuraavasti: ”Meillä joukkueena ovat edessä työntäyteiset kuukaudet, jolloin luomme pohjaa tulevaa talvea varten. Olen erittäin mielelläni mukana osana tiimiä, jossa on osaavia ja innokkaita ihmisiä. Iso kiitos kuuluu perheelleni ja nykyiselle työnantajalleni Kainuun prikaatille, jotka ovat mahdollistaneet tähän projektiin osallistumisen.”

Päävalmentaja Antti Leppävuori on tyytyväinen saadessaan Kotikummun osaksi valmennustiimiä: ”Ville on ehdoton ammattilainen ampumahiihdossa ja erinomainen vahvistus Suomen ampumahiihtomaajoukkueen valmennukseen työparinani alkavana olympiavuonna, odotan innolla yhteistyötä Ville Kotikummun kanssa. Suomen ampumahiihtäjien menestyminen ja kehitys kuluneella kaudella oli rohkaiseva. Maajoukkueessa sekä Talent-ryhmässä on potentiaalia viimevuotista selvästi parempiin tuloksiin.”

Puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki näkee tulevan kauden valmennustiimin antavan erittäin hyvän tuen urheilijoille: ”Ampumahiihtovalmentajan tehtävä päävalmentaja Leppävuoren työparina herätti paljon kiinnostusta. Saimme nyt vahvan ja toisiaan täydentävän työparin maajoukkueelle. Valmennuskaksikko yhdessä ampumahiihtäjien henkilökohtaisten valmentajien ja muiden valmennukseen osallistuvien asiantuntijoiden kanssa muodostavat valmennustiimin. Uskomme sen tukevan erinomaisesti ampumahiihtäjiemme valmentautumista eri tavoin tulevalle kilpailukaudelle ja olympiavuodelle.”

 

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Antti Afflekt, 046 878 2200, antti.afflekt(at)biathlon.fi

Varapuheenjohtaja ja valmennusvaliokunnan puheenjohtaja Petri Rolig, 050 577 4245

Puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki 0500 363 126