Uutiset

Heikki Laitinen palkintopallille IBU-cupissa

    Meri Maijala   Uutiset  

Heikki Laitinen säväytti ampumahiihdon IBU-cupissa keskiviikkona sijoittumalla miesten lyhennetyn normaalimatkan kolmanneksi. Itävallan Obertilliachissa kilpailtun 15 kilometrin matkan voittoon hiihti Ranskan Hugo Rivail, josta Laitinen jäi 40 sekunnin päähän. Samalla hän jakoi kolmossijan yhdessä Saksan Justus Srelowin kanssa.

– Mahtava päivä. Onnistunut suoritus, johon täytyy olla tosi tyytyväinen.

– Hiihto oli tasaisen vahvaa koko matkan ajan. Sain aikaan aika tasaisia kierroksia. Alku oli tarpeeksi rauhallinen, kun täällä vähän korkeammalla hiihdetään, niin malttoi lähteä rauhallisemmin liikkeelle ja sitä kautta jaksoi tulla hyvin loppuun asti, Laitinen summasi.

26-vuotias Kontiolahden Urheilijoiden ampumahiihtäjä onnistui loistavasti myös penkalla. Tuloksena oli neljältä paikalta vain yksi sakko, lyhennetyllä normaalimatkalla sakosta saa 45 sekuntia lisäaikaa.

– Ammunnallisesti tosi hyvä suoritus. Myös suksi toimi hienosti. Huoltokopilla onnistuttiin jälleen, Laitinen kiitteli.

Valmistautuminen kilpailuun toteutettiin Nove Meston kautta, kun Laitinen pääsi ensimmäistä kertaa tälle kaudelle kokeilemaan vauhtiaan maailmancupissa. Hän oli viime viikolla mukana Suomen viestijoukkueessa.

– Se oli sitten kauden heikoin hiihtopäivä. Oli aika huono päivä ja sen jälkeen ollut vähän väsymystä päällä. Hyvin tähän päivään näköjään kuitenkin oli palautunut, kun nappipäivä tuli.

Uran parasta

Kolmossija on tähän asti Laitisen uran selvästi paras sijoitus. Parhaimmillaan hän on sijoittunut IBU-cupissa aiemmin sijalle 11.

– Podiumille pääsy oli yllätys, mutta ei kuitenkaan mikään jättipaukku. Slovakiassa muutama viikko sitten olin pari kertaa lähellä kymppisakkia ja siellä jäi monesti sakon päähän palkintokorokkeesta.

– Mutta en olisi lähtöviivalla uskonut, että näin hyvä päivä tulee, Laitinen iloitsi.

Laitisen tasonnoston taustalla on onnistunut harjoituskausi, töitä on tehty ja tavoitteena oli ottaa taas askel eteenpäin tälle kaudelle.

– Kyllä odotin sellaista selkeää tasonnostoa, kun on kovasti tehty töitä.

– Viime vuonna olin kahdesti 19:s IBU-cupissa ja tarkoitus oli tälle vuodelle parantaa. Sinänsä tavoitteet ovat täyttyneet sen puolesta. On ollut kyllä hyviä kisoja erityisesti nyt viimeiset viikot IBU-cupin puolella.


Maksimisuoritusten hakua

Itävallassa on käynnissä IBU-cupin viimeinen kilpailuviikko tämän kauden osalta. Loppuviikon ohjelmassa on vielä kaksi pikakilpailua ja sekaviestit.

– Tasaisia hyviä suorituksia lähdetään vielä hakemaan. Haluan, että sama meno jatkuu ja saisi oman kunnon mukaisia maksimisuorituksia tehtyä.

Ampumahiihtäjän ensi kauden tähtäimessä siintää Pekingin olympialaiset.

– Kyllä olympialaiset kiinnostaa ja sen eteen kovasti tehdään töitä, Laitinen päätti.

Miesten tulokset

Heikki Laitinen palkintopallille IBU-cupissa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Heikki Laitinen säväytti ampumahiihdon IBU-cupissa keskiviikkona sijoittumalla miesten lyhennetyn normaalimatkan kolmanneksi. Itävallan Obertilliachissa kilpailtun 15 kilometrin matkan voittoon hiihti Ranskan Hugo Rivail, josta Laitinen jäi 40 sekunnin päähän. Samalla hän jakoi kolmossijan yhdessä Saksan Justus Srelowin kanssa.

– Mahtava päivä. Onnistunut suoritus, johon täytyy olla tosi tyytyväinen.

– Hiihto oli tasaisen vahvaa koko matkan ajan. Sain aikaan aika tasaisia kierroksia. Alku oli tarpeeksi rauhallinen, kun täällä vähän korkeammalla hiihdetään, niin malttoi lähteä rauhallisemmin liikkeelle ja sitä kautta jaksoi tulla hyvin loppuun asti, Laitinen summasi.

26-vuotias Kontiolahden Urheilijoiden ampumahiihtäjä onnistui loistavasti myös penkalla. Tuloksena oli neljältä paikalta vain yksi sakko, lyhennetyllä normaalimatkalla sakosta saa 45 sekuntia lisäaikaa.

– Ammunnallisesti tosi hyvä suoritus. Myös suksi toimi hienosti. Huoltokopilla onnistuttiin jälleen, Laitinen kiitteli.

Valmistautuminen kilpailuun toteutettiin Nove Meston kautta, kun Laitinen pääsi ensimmäistä kertaa tälle kaudelle kokeilemaan vauhtiaan maailmancupissa. Hän oli viime viikolla mukana Suomen viestijoukkueessa.

– Se oli sitten kauden heikoin hiihtopäivä. Oli aika huono päivä ja sen jälkeen ollut vähän väsymystä päällä. Hyvin tähän päivään näköjään kuitenkin oli palautunut, kun nappipäivä tuli.

Uran parasta

Kolmossija on tähän asti Laitisen uran selvästi paras sijoitus. Parhaimmillaan hän on sijoittunut IBU-cupissa aiemmin sijalle 11.

– Podiumille pääsy oli yllätys, mutta ei kuitenkaan mikään jättipaukku. Slovakiassa muutama viikko sitten olin pari kertaa lähellä kymppisakkia ja siellä jäi monesti sakon päähän palkintokorokkeesta.

– Mutta en olisi lähtöviivalla uskonut, että näin hyvä päivä tulee, Laitinen iloitsi.

Laitisen tasonnoston taustalla on onnistunut harjoituskausi, töitä on tehty ja tavoitteena oli ottaa taas askel eteenpäin tälle kaudelle.

– Kyllä odotin sellaista selkeää tasonnostoa, kun on kovasti tehty töitä.

– Viime vuonna olin kahdesti 19:s IBU-cupissa ja tarkoitus oli tälle vuodelle parantaa. Sinänsä tavoitteet ovat täyttyneet sen puolesta. On ollut kyllä hyviä kisoja erityisesti nyt viimeiset viikot IBU-cupin puolella.


Maksimisuoritusten hakua

Itävallassa on käynnissä IBU-cupin viimeinen kilpailuviikko tämän kauden osalta. Loppuviikon ohjelmassa on vielä kaksi pikakilpailua ja sekaviestit.

– Tasaisia hyviä suorituksia lähdetään vielä hakemaan. Haluan, että sama meno jatkuu ja saisi oman kunnon mukaisia maksimisuorituksia tehtyä.

Ampumahiihtäjän ensi kauden tähtäimessä siintää Pekingin olympialaiset.

– Kyllä olympialaiset kiinnostaa ja sen eteen kovasti tehdään töitä, Laitinen päätti.

Miesten tulokset

Tero Seppälä Nove Meston takaa-ajon 33:s

    Meri Maijala   MC tiedotteet  

Tero Seppälä sijoittui parhaana suomalaisena 33:nneksi ampumahiihdon maailmancupin takaa-ajossa Nove Mestossa. Kilpailun voiton vei Norjan Tarjei Bö, josta Seppälä jäi reilut kaksi minuuttia.

– Tänään oli hiihtoladulla aivan perushyvä meno. Semmoista tasaisen jaksavaa. Tietenkin kolmas kisa jo putkeen, vähän rupeaa painamaan, mutta ei ollut eilisestä kaatumisesta mitään sellaisia kolhuja, että olisi menoa haitannut.

Seppälä ampui kilpailussa kolme sakkokierrosta. Makuulta yhden ja pystypaikoilta yhteensä kaksi.

– Ammunnoissa onnistuin aivan hyvin tämän talven ammuntoihin nähden. Makuun osumaprosentti oli 90 ja pystyn 80. Se oli tänä päivänä kuitenkin liian huono. Todella kova taso oli kisassa ja harmittaa, että sija tippui noinkin kauas.

– Ei auta. Ensi viikolla pitää olla vielä parempi ja näyttää muille, että kyllä minäkin pystyn haastamaan, Seppälä päätti.

Sijalta 48 takaa-ajoon startannut Tuomas Harjula ampui ensimmäiseltä makuulta viisi ohilaukausta ja ohitettiin lopulta kierroksella.

– En osaa sanoa mitä siinä tapahtui, mutta oikealta oli kaikki mennyt ohi, Harjula harmitteli.

Tuuli haittasi Ederiä

Mari Eder oli naisten 10 kilometrin takaa-ajon parhaana suomalaisena 37:s. Eder ampui yhteensä viisi sakkokierrosta, joista kolme tuli ensimmäiseltä pystypaikalta.

– Kyllähän siellä se ensimmäinen pysty oli tuloksellisesti huonoin. Siinä oli pientä vastatuulta, kun tultiin siihen pystyammuntaan ja jäin siinä peesiin. Ajattelin, vaikka vauhti oli vähän rauhallisempi mitä muuten siinä kierroksella, että siitä olisi etua ammuntaan.

– En saanut pidettyä suoritusta kasassa. Kuvittelisi, että kun hengitys oli helpompi, että se auttaa. Mutta en tänään osannut operoida siinä tuulessa sen kummemmin.

Toinen pystypaikka oli Ederille parempi ja siitä tuloksena oli yksi ohilaukaus.

– Viimeiselle pystylle tulin selkeästi kovempaa omalla tatsilla, niin suoritus oli paljon parempi kokonaisuudessaan.

Ederillä hyvä hiihtovire

Kilpailun voiton vei jo tuttuun tapaan Norjan Tiril Eckhoff, josta Eder jäi kolmen minuutin päähän.

– Edelleen ollaan siinä puolen minuutin päässä hiihtovauhdillisesti keulasta, kyllä se enemmän siihen ammuntaan käytettyyn aikaan ja niihin osumiin kilpistyy.

– Aika lailla samat ongelmat ja samat tarinat tässä toistuu nyt.Ja sillä tavalla harmitus on kyllä iso, kun en ole pystynyt tätä asiaa ratkaisemaan.

Maailmancup jatkuu vielä ensi viikolla Nove Mestossa pikakisoilla, takaa-ajoilla sekä sekaviesteillä, jonka jälkeen ohjelmassa on vielä finaaliviikko Ruotsin Östersundissa.

– Nyt keho tuntuu kuitenkin siltä, että jaksaa hyvin hiihtää kilpaa. Sen puolesta vielä vaan yritetään viimeisistä viikoista saada irti se, mitä on otettavissa, Eder päätti.

Minkkiseltä vahva alku

Suvi Minkkinen nosti takaa-ajossa kuusi sijaa ja oli lopputuloksissa 46:s.

– Pisteitä kolkuteltiin matkan aikana, mutta ei ihan loppuun asti kestänyt se nousu.

Minkkinen ampui makuut nollille ja joutui kiertämään pystypaikoilta yhteensä kolme sakkokierrosta.

– Oli haastava tuuli. Jouduin reagoimaan molemmissa makuissa, mutta niistä selvisin ihan hyvin.

– Pysty taas oli vaikean tuntuinen. Setoimii harjoituksissa melkein paremmin kuin makuu, mutta sitten kisassa jään vähän varmistelemaan. Se ei tule kisoissa sellaisella rennolla rytmillä, mitä mulla parhaimmillaan tulee, Minkkinen harmitteli.

Naisten tulokset 
Miesten tulokset

Mari Eder Nove Meston pikakilpailun 18:s

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Mari Eder oli paras suomalainen, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui Nove Mestossa pikakilpailuilla. Eder sijoittui naisten 7,5 kilometrin kilpailun 18:nneksi.

– Aika kaksijakoinen kisa. Tietysti sijoitus on hyvä ja siitä pitää olla tyytyväinen. Sitä kautta myös hyvä lähtöpaikka takaa-ajoon. 

Eder ampui kilpailussa yhden sakkokierroksen makuulta.

– Eniten jäi tästä päivästä se makuun hankaluus, se oli ajankäytöllisesti ratkaiseva tässä kisassa. Tavallaan kova taistelu minkä kävin siellä penkalla, niin siitä samasta syystä sain tuollaisen tuloksen. Siitä samasta syystä hävisin sen, että olisin voinut taistella kovista sijoituksista.

– Aika haastava väli oli tuulen suhteen, siinä vieressä ammuttiin reilusti sakkoja sillä hetkellä. Reagoin siihen ja nyt näyttää siltä, että se oli ollut jopa liikaa. Onneksi kuitenkin säästyin siltä, etten sen takia ole ampunut ulos asti, Eder avasi.

Kilpailun voitto meni jälleen Norjan Tiril Eckhoffille, josta Eder jäi 58 sekunnin päähän. 

– Hiihto tuntui tänään ihan hyvältä ja lähti hyvin käyntiin. Ei tuntunut mitenkään hyytyvän, mutta aikaero kasvoi viimeisellä ringillä jonkin verran. Vähän jäi miettimisen varaa omasta taktisesta puolesta, en kuitenkaan tunnista, että olisin avannut mitenkään raivopäisesti.

Takaa-ajoon Eder lähtee luottavaisin mielin. 

– Keho tuntuu paremmalta ja selkäongelmista ollaan selkeästi päästy, Eder iloitsi. 

Minkkinen pistejahtiin

Suvi Minkkinen sijoittui pikakilpailussa 52:nneksi ja jäi kärjestä minuutin ja 52 sekuntia.

– Aika tiukka kisa oli tänään, monta sijoitusta oli samalla sekunnilla. Ja varmaan tämän kauden suoritustasoon nähden aikaero kärkeen oli ihan hyvä. 

Minkkinen ampui kilpailussa yhden ohilaukauksen sekä makuulta että pystystä.

– Positiivinen suoritus. On siellä taas niitä pieniä juttuja, mitkä ärsyttää. Makuulta viimeinen ohi. Varmaan jokin ajatuskatkos, en malttanut sitä loppuun asti ottaa. 

Minkkinen nappasi paikan sunnuntain takaa-ajoon ja jäi maailmancupin pisteistä vain seitsemän sekunnin päähän.

– Iloinen olen, että pääsin takaa-ajoon. Huomenna ollaan käytännössä saman tien siinä pistejunassa mukana. Ei muuta kuin täysi jahti päälle, Minkkinen päätti. 

Nastassia Kinnunen oli kilpailun 65:s ja Erika Jänkä 84:s.

Seppälällä epäonnea

Tero Seppälä sijoittui miesten 10 kilometrin pikakilpailun 26:nneksi. Ampumapenkalla Seppälä onnistui loistavasti ja selvitti kilpailun ilman sakkokierroksia.

– Nyt sain sen kauan odotetun ja toivotun nolla-ammunnan. Kyllä pitää olla sitten huono tuuri, kerrankin kun ammunta menee noin hyvin. Enköhän sitten kaatunut tuonne yhteen kovavauhtisimmista laskuista. Tuommoinen jäätikkö siellä, kolahti aika kovasti ja kyynärpäätä ja toista jalkaakin kolhasi, Seppälä manasi.

– Tuntui ensin, etten pääse sieltä ylös. Sen jälkeen meni aivan lukkoon jalat ja hapoille.

Miesten kilpailun voitti Ranskan Simon Desthieux, josta Seppälä jäi reilun minuutin päähän.

– Tympäisee, että meni hyvä kisa pilalle siinä. Tietenkin pystyssä pitäisi pysyä, mutta vaikeaa se on taiteilla, kun on sellaista jäätikköä ja sohjoa. 

– Kyllä olisi ilman tuota kaatumista pitänyt 15 parhaan joukkoon päästä.

Takaa-ajoon Seppälä lähtee sisuuntuneena.

– Onneksi pääsee takaa-ajoon ihan hyvistä asemista ja sitten näytetään. 

Harjula onnistui penkalla

Tuomas Harjula sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena kilpailun 48:nneksi. Harjula ampui molemmat paikat puhtaasti ja jäi kärjestä minuutin ja 42 sekuntia.

– Päällimmäiset fiilikset aika pettyneet. Vähän ärsyttää, kun ammunnassa onnistuu, niin hiihto ei kulje silmääkään. Hyvältä se tuntui, mutta ihan käsittämätön ero tuli keulaan siihen nähden miltä se tuntui. Ihmetyttää kyllä suuresti, että taas näin kävi.

– Pääasia oli päästä takaa-ajoon, mutta kyllä sitä olisi toivonut tänäänkin sinne neljänkymmenen tai kolmenkymmenen joukkoon pääsevän. Ei riittänyt tänään, Harjula kommentoi.

Jaakko Ranta ampui kolme sakkokierrosta ja sijoittui kilpailun 85:nneksi.

– Oli kyllä kauden huonoin kisa ylivoimaisesti. Ammunta oli huono tänään. Suksi oli ehkä ainoa positiivinen asia päivän suorituksessa, huolto onnistui hyvin ja oma kalusto näyttää olevan kunnossa, Ranta kommentoi.

Naisten tulokset
Miesten tulokset

Suomen Ampumahiihtoliiton suositus Ampumahiihtoseuroille

     Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto ry                                                 Suositus

                                                                                                        8.3.2021

Ampumahiihtoseuroille

Asia                  Maaliskuun 2021 ampumahiihtokilpailut korona-pandemiatilanteessa

Tausta              Korona-pandemian vaikutukset ovat viime viikkoina muuttaneet tilannetta Suomessa.

Maan hallitus sekä asianomaiset vastuulliset toimijat ovat tiukentaneet tapahtumien, tilaisuuksien ja liikkumisten rajoituksia. Tiedot koronatilanteesta ovat eläneet päivittäin viime päivinä. Viittaamme maan hallituksen tiedonantoihin sekä Aluehallintoviranomaisten ohjeisiin.

Ampumahiihtotapahtumat / tilannekuva

Kansallisesta kilpailukalenterista kilpailuja on jouduttu perumaan käytännössä koko alkukauden osalta. Tämä on ollut sekä turvallisuussyistä että viranomaisten ohjeiden noudattamisen näkökulmasta hyvin vastuullista toimintaa seuroilta.

Maalis- ja huhtikuussa on kilpailukalenterissa vielä useita kilpailuja, joista SM- kisat niistä tärkeimpiä. On selvää, että lajin harrastajat odottavat kilpailuja innolla, onhan niihin valmistauduttu koko harjoituskausi.

Suomalaisen ampumahiihdon, niin seura- kuin liittotason, on oltava vastuullisina toimijoina sopusoinnussa Suomen hallituksen linjausten sekä muiden urheilutoimijoiden kanssa. Koronapandemia on kansallinen (ja yleismaailmallinen) ongelma, joka tulee yhdessä ratkaista.

Ampumahiihtoliiton kilpailuvaliokunnan ja hallituksen tilannearvio maaliskuun 2021 osalta

Kilpailuvaliokunta käsitteli kauden jäljellä olevia kilpailuja ja arvioi niiden järjestämisen mahdollisuuksia suhteessa koronatilanteeseen 4.3.2021. Liiton hallitus pohti kilpailuvaliokunnan arvioinnin pohjalta tilannetta edelleen, jonka pohjalta laadittiin tämä suositus.        

On arvioitu erilaisia skenaarioita kilpailujen järjestämismahdollisuuksien ja -riskeihin liittyen.  Tehtyjen arviointien perusteella voidaan todeta mm:

  • Koronaan on opittu rakentamaan suojautumistoimia ja viranomaiset ohjeistavat erilaisiin tilanteisiin hyvin.
  • Yleinen mielipide on selkeästi muuttunut uusien rajoitusten ja määräysten johdosta siihen suuntaan, että Suomessa ei olisi hyvä pitää mitään tapahtumia seuraavan kolmen viikon aikana.
  • Sairaanhoitopiirien rajojen ylittävää matkustamista tulee välttää
  • Olympiakomitea on työstänyt lajiliitoille myös koosteen Suomen hallituksen ja eri vastuullisten viranomaisten suosituksista, ohjeista ja määrityksistä.

Suositus ampumahiihtoseuroille ampumahiihtokilpailujen järjestämisen suhteen maaliskuulla 2021

Suomen Ampumahiihtoliitto vahvasti suosittaa, että maaliskuun aikana ei järjestetä ampumahiihtokilpailuja. Seurat arvioivat harjoituskisaluonteiset kilpailut yhdessä paikallisen ja alueellisen viranomaisen kanssa. 

Suomen Ampumahiihtoliitto suosittaa, että seurataan tilannetta aktiivisesti, tehdään varasuunnitelmia ja pyritään harkitsemaan, salliiko lumitilanne ja koronaolosuhteet kilpailujen järjestämistä huhtikuulla.

Suomen Ampumahiihtoliitto

Hallitus

Suomi miesten viestin sijalle 16 Nove Mestossa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Suomen nelikko Tuomas Harjula, Tero Seppälä, Jaakko Ranta ja Heikki Laitinen sijoittui 16:nneksi miesten kauden viimeisessä ampumahiihdon maailmancupin viestissä Nove Mestossa.

4×7,5 kilometrin kilpailun voitti ylivoimaisesti Saksa, josta Suomen joukkue jäi reilun kuuden minuutin päähän.

Harjula vahvassa vireessä

Viesti käynnistyi suomalaisten osalta mallikkaasti, kun Tuomas Harjula toi avausosuudelta joukkueen vaihtoon kahdeksantena.

– Itsellä oli tänään hyvä suoritus. Oli mukava saada hyvä onnistuminen viestissä, kun MM-kisoissa meni niin mönkään, Harjula iloitsi.

Hän käytti kilpailussa yhteensä kaksi varapatruunaa, yhden sekä makuulta että pystystä.

– Jos olisi saanut makuun vedettyä lippaalta nollille, olisin ollut tosi tyytyväinen tähän päivään. Hyvin kuitenkin taistelin ne ammunnat.

Harjulan ero kärkeen oli vaihdossa 53 sekuntia.

– Hiihtokin oli ihan hyvän tuntuista, vaikka oli viimeisellä kiekalla enemmänkin menohaluja, mutta oli niin huonossa kunnossa tuo latu, ettei oikeastaan pystynyt muuta kuin yhtä uraa vetämään, niin piti sitten peesailla.

– Kokonaisuutena ihan kelpo veto, Harjula summasi.

Pyörivä tuuli kiusasi penkalla

Tero Seppälä vaihtoi toisessa vaihdossa sijalla 11. Seppälä käytti makuulta kaksi ja pystypaikalta kolme varapatruunaa.

– Ammunnallisesti vähän huonompi viesti omalta osalta. Onneksi sakkoringit vältin, mutta kyllähän niitä varapanoksia meni liikaa. Tietenkin vähän pyörivä tuuli ja paljon tänään varoja käytettiin.

Suomen ero kärkeen oli toisessa vaihdossa reilut kaksi minuuttia.

– Hiihto oli sinänsä ihan hyvän tuntuista, mutta oli tosi vaikea hiihtää, kun aamulla tuli ilmoitus, että latuja ei ajeta. Tämmöinen uuden lumen liippakeli oli sellaista jäätikköä. Itselle ja näin, että muillekin tuli vaaratilanteita. Hyvä, että pysyi pystyssä, Seppälä avasi.

Olosuhteiden hallinta ratkaisi

Kolmososuudella Jaakko Ranta toi joukkueen vaihtoon sijalla 12.

– Punnittiin joukkueiden paremmuusjärjestys tänään olosuhteiden hallinnalla. Latu oli haastavassa kunnossa, oli todella kova ja liukas, sellainen liippa, missä hiihtäminen vaati kyllä taitoa. Penkalla puolestaan oli puuskittaisia tuulia, Ranta analysoi.

Varapatruunoita Ranta käytti makuulta yhden ja joutui pystypaikalta yhdelle sakkokierrokselle.

– Hallitsin mielestäni olosuhteet ihan hyvin. Ainoa oli pystyn yksi laukaus, mikä jäi kaatumatta. Harmillisesti en saanut sitä viimeistä alas, vajaat neljä minuuttia kärjen jälkeen vaihtanut Ranta kommentoi.

Ankkuriosuudella Heikki Laitinen ampui makuulta nopeat nollat, mutta joutui pystypaikalta yhdelle sakkokierrokselle.

– Oli kyllä tosi raskas päivä. Hankala olosuhde hiihtää, oli tosi krampissa jalat. Ei pystynyt ollenkaan hiihtämään rennosti. Hiihtoon olen pettynyt. Makuu oli päivän parasta antia, Laitinen tiivisti.

Maailmancup jatkuu lauantaina Nove Mestossa sekä naisten että miesten pikakilpailuilla.

Tulokset

Suomi naisten viestin 19:nneksi Nove Mestossa

    Meri Maijala   MC tiedotteet  

Suomen joukkue Suvi Minkkinen, Mari Eder, Nastassia Kinnunen ja Erika Jänkä sijoittui 19:nneksi, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui tauon jälkeen Tshekin Nove Mestossa.

Kauden viimeisen naisten 4×6 kilometrin viestin voitto meni Ruotsille, josta Suomen nelikko jäi lopulta reilut viisi minuuttia.

Avausosuuden hiihtänyt Suvi Minkkinen saapui ensimmäiseen vaihtoon sijalla 18.

– Omalta osalta varmaan sellainen keskitasoinen veto. Ei ihan huippusuoritus, mihin olen tänä vuonna viesteissä suurimmassa osassa pystynyt.

Minkkinen ampui makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalta kaksi varapatruunaa.

– Ihan kohtuullinen ammunta. Ohilaukaukset ei itsestä tuntuneet mitenkään hirmu huonoilta, vähän ihmettelin, kun toinenkin meni ohi, että mitäs tässä nyt oikein tapahtuu.

– Vähän varmaan korjasin asentoa sen jälkeen. Kuitenkin ihan nopeat oli ammunnat.

 Ero kärkeen vaihdossa oli Minkkisellä 54 sekuntia.

– Sijoitus vaihdossa painui aika kauas, mutta ero pysyi kohtuullisena. Ja oli useampi joukkue siinä edessä, niin ei tarvinnut Marin lähteä yksin hiihtämään.

Ederiltä loistoveto

Toisella osuudella Mari Eder onnistui nostamaan Suomen sijoituksen jo yhdeksänneksi. Ederin meno ampumapaikalla oli vahvaa ja hän käytti ainoastaan yhden varapatruunan pystypaikalta. Ero kärkeen oli vaihdossa minuutin ja seitsemän sekuntia.

Osuusajoissa Eder oli viidenneksi nopein ja puhtaissa hiihtoajoissa suomalainen piti kärkivauhtia.

Nastassia Kinnunen joutui kolmannella osuudella pystypaikan jälkeen kolmelle sakkokierrokselle. Makuulta Kinnunen käytti kolme varapatruunaa ja saapui vaihtoon sijalla 19. Joukkueen ero kärkeen kolmannessa vaihdossa oli 3:43.

– Tuntemus oli tänään hyvä, mutta ammunta oli ihan kauheaa. Haluan pyytää anteeksi koko tiimiltä, Kinnunen harmitteli.

Jänkä parempaan suuntaan

Ankkuriosuudella Erika Jänkä käytti makuupaikalta yhden ja pystypaikalta kaksi varapatruunaa.

– Ei ollut mikään superonnistuminen itseltä. Harmittaa makuun yksi ohilaukaus, se oli ihan turha virhe. Pystyllä meinasi olla tärinää, mutta sain sen kasattua jotenkin.

Hiihtovauhdin kanssa viime aikoina kamppaillut Jänkä onnistui ladulla jo paremmin.

– Hiihdossa ollaan oltu kuutamolla, kuorma meni niin yli edellisellä seitsemän viikon reissulla.

– Aika kauhunsekaisin tuntein lähdin hiihtämään, kun ei tiennyt yhtään onko palautunut. Aika varovainen hiihto, mutta oli se tunteena valovuoden parempi ja voisi kuvitella, että lähtisi parempaan suuntaan, Jänkä iloitsi.

Maailmancup jatkuu Nove Mestossa perjantaina miesten 4×7,5 kilometrin viestillä.

Tulokset