Hiidensalo uran parhaaseen Hochfilzenin maailmancupissa
Meri Maijala MC tiedotteet
Olli Hiidensalo onnistui hienosti, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina Itävallan Hochfilzenissä. Hiidensalo sijoittui miesten 10 kilometrin pikakilpailussa 11:nneksi ja ylsi samalla uransa parhaaseen maailmancup-sijoitukseen.
Myös ampumapenkalla tuli onnistuminen, sillä Hiidensalo ampui Saksan Johannes Kühnin voittamassa kilpailussa puhtaasti ja jäi kärjestä 42 sekunnin päähän.
– Kyllähän tuo aika paljon parempaa kokonaissuorittamista oli kuin Östersundissa. Hiihto vähän, mutta ammunta jo tosi paljon parempaa. Ja kyllä ne nollat tuo tiukassa kisassa aika paljon ylemmäs tuolla tulosliuskalla. En ole minäkään näitä nollia ihan liikaa ampunut elämäni aikana, Hiidensalo iloitsi.
– Pakko kyllä huoltoakin kiittää, tänään oli hyvä suksi, Hiidensalo kiitteli.
Onnistuneen kilpailun jälkeen Hiidensalon lähtöasemat lauantain takaa-ajoon ovat erinomaiset, mutta vieläkin tärkeämpää antia kilpailusta oli olympiarajan, eli 16 parhaan joukkoon sijoittumisen, saavuttaminen.
– Kun nyt sai olympiarajan rikki, niin se vie paineita tulevilta starteilta. Sen suhteen on kyllä tosi helpottunut olo.
Seppälä maailmancupin pisteille
Hochfilzenissä nähtiin myös toinen suomalaismies maailmancupin pisteillä, kun Tero Seppälä sijoittui pikakilpailun 29:nneksi. Seppälä ampui kilpailussa makuupaikan puhtaasti, mutta joutui kiertämään pystypaikan jälkeen kaksi sakkokierrosta.
– Kiva nähdä, että huonompanakin päivänä pystyy sijoittumaan 30 joukkoon. Lähti ihan hyvin käyntiin, makuun klaarasin, vaikka jouduin vähän siirtoja tekemään, kun oli aika kova tuuli. Pystyltä en tänään pystynyt aivan niin hyvään suoritukseen, kuin edellisissä kisoissa, Seppälä analysoi.
Hän jäi kärjestä lopulta minuutin ja 14 sekunnin päähän.
– Oli vähän nihkeä viimeinen rinki. Ei ollut aivan täydellistä tänään ja ehkä suksivalintakin olisi voinut olla vähän parempi. Paikataan kaikki virheet takaa-ajossa, Seppälä kommentoi.
Maailmancup-debyyttinsä tehnyt Joni Mustonen oli kilpailun 82:s ja Tuomas Harjula 96:s.
Myös Minkkinen avasi pistetilin
Naisten 7,5 kilometrin pikakilpailussa parasta suomalaisvauhtia piti 29:nneksi sijoittunut Suvi Minkkinen. Maailmancupin pisteille yltänyt Minkkinen jäi kilpailun ylivoimaisesti voittaneesta Valko-Venäjän Hanna Solasta minuutin ja 53 sekunnin päähän.
– Aina toivoisi, että pikkuisen kovempaa pääsisi suksella, mutta kyllä se on jo parempaa, mitä viime viikolla. Kropassakin on tuntemuksissa ero kuin yöllä ja päivällä, varmasti osittain Östersundin pakkasella oli vaikutus siihen, että lihas ei siellä toiminut.
– Onnistuin kuitenkin tekemään uran parhaan pikakilpailun jo tässä vaiheessa kautta, Minkkinen iloitsi.
Ampumapenkalla Minkkinen jatkoi loistavia suorituksiaan ja ampui jälleen molemmat paikat puhtaasti.
– Pystylle tullessa hidastin selkeästi vauhtia, ajattelin, ettei haittaa jos tulee muutama sekunti takkiin. Se kyllä palkitsi, 23 sekunnin nollat ja siinä taas voitti aika monta sekuntia. Eilisessä treenissä tulin muutaman kerran sen verran kovaa ammuntaan, että meinasi loppua happi kesken.
Hienon suorituksen teki myös pikakilpailun 43:nneksi sijoittunut Nastassia Kinnunen. Yhden sakkokierroksen ampunut Kinnunen jäi voittajasta kahden minuutin ja 20 sekunnin päähän.
– Vauhti paranee selkeästi kisa kisalta ja erityisesti ammunta oli tänään ilon aihe. Fyysinen puoli ei ole vielä parhaalla tasolla, Kinnunen kommentoi.
Mari Eder selvitti myös kolmantena suomalaisnaisena tiensä sunnuntain takaa-ajoon. Eder ampui yhteensä neljä sakkokierrosta ja sijoittui kilpailun 57:nneksi. Venla Lehtonen oli kilpailun 108:nneksi.
Maailmancup jatkuu lauantaina Hochfilzenissä miesten takaa-ajolla ja naisten viestillä.
Miesten pikakilpailun tulokset
Naisten pikakilpailun tulokset
Kuva: NordicFocus