Mari Eder pikakisan 17:s Italiassa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmacup jatkui tänään Italian Antholz-Anterselvassa. Naisten pikakisan voittoon kotiyleisön edessä hiihti Dorothea Wierer. Ranskan Chloe Chevalier oli toinen vain kolme sekuntia voittajasta jääneenä. Ruotsin Elvira Öberg oli kolmas yhdeksän sekuntia voittajasta. Koko kärkikolmikko ampui pikakisassa puhtaasti. Mari Eder oli parhaana suomalaisena 17:s.

Kaikki suomalaisnaiset takaa-ajoon

Mari Eder selvitti makuupaikan nollilla mutta ampui pystypaikalla kaksi ohilaukausta. – Näistä kahden sakon pikakisoista tämä on paras sijoitus tällä kaudella. Suoritus sijoituksen takana ei silti ollut täydellinen. Makuulla jouduin ampumaan varapanoksen ja menetin siinä aikaa. Pystyllä päättäväisesti ammuin rytmissä, enkä korjannut virhettä, vaikka huomasin sen siinä sarjan aikana. Viimeinen laukaisu olisi ollut ihan otettavissa tai siihen olisi ainakin pitänyt siinä reagoida, Eder pohti jälkeenpäin. Hän jäi maalissa voittajasta 57 sekuntia. – Ihan hyvät lähtöasetelmat takaa-ajoon. Vähän jättää hampaankoloon, vaikka sijoitus on ihan okei. Anterselva on ollut minulle haastava ammunnallisesti, ja takaa-ajossa lähdetään vain hakemaan samaa aggressiivista suorittamista. Täällä tullaan kovasta ventilaatiosta ja noususta ampumaan, mikä on minun ammunnallisille puutteilleni haaste. Lauantaina ja sunnuntaina lähdetään sitä vasten kuitenkin taistelemaan, Eder sanoi päättäväisenä.

Suvi Minkkinen oli yhdellä pystypaikan sakolla kilpailun 36:s. – Aika peruskisa. Tuollaista se sellainen minun perustaso on tällä kaudella ja ihan kiva, että se riittää joka kerta pisteille. Tämän päivän kisasta erityisen positiivinen fiilis jäi makuupaikalta. Sain nolla-ammunnalla siihen vähän lisää itseluottamusta. Ihan ehjä suoritus myös pystypaikalla, vaikka yhden virheen siinä teinkin. Hiihto ihan kohtuullisesti tuli loppuun asti. Kisan kokonaisuuden kannalta napsun maltillisempi alkuvauhti olisi ehkä vielä parempi. Nopea sopeutuminen korkealle ei ole oma vahvuuteni, joten siihen nähden ihan jees suoritus, Minkkinen summasi suoritusta. Hän starttaa takaa-ajoon lauantaina minuutin ja 35 sekuntia kärjen perään. – Ihan hyvä lähtöpaikka takaa-ajoon. Siinä on tiivistä letkaa tarjolla ja hyvät nousumahdollisuudet, Minkkinen suunnitteli.

Nastassia Kinnunen oli kilpailun 50:s. Hän ampui makuupaikalta nollat ja pystypaikalta yhden ohilaukauksen. Kinnunen jäi voittajasta sekunnin päälle kaksi minuuttia. – Tunnen vuoristoilmaston vaikutuksen. Mutta olen erittäin iloinen, että löysin rohkeutta ampumiseen, Kinnunen tiivisti kilpailun jälkeen.

Erika Jänkä lunasti neljäntenä suomalaisena paikan lauantain takaa-ajoon ollen pikakisan 57:s. Jänkä ampui yhden ohilaukauksen makuupaikalta mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. – Tämän päivän kisa oli omalle tämän hetken tasolle kohtuullisen ehjä kokonaisuus. Täytyy olla tilanteeseen nähden tyytyväinen. Yksi nolla ja takaa-ajopaikka, eikä ero kärkeenkään ollut mikään järkyttävä, Jänkä kommentoi kilpailua. Hän jäi kärjestä kaksi minuuttia ja 19 sekuntia. – Tämän kauden kolmas sprintti ja kolmas takaa-ajopaikka. Tästä on tosi kiva lähteä kohti viikonloppua. Mahtavaa, kun ollaan kaikki neljä taas takaa-ajossa, hän iloitsi.

Miesten pikakisa on vuorossa huomenna perjantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128