Uutiset

Suomen naiset kymmenenneksi maailmancupin viestissä

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Naisten viesti oli vuorossa lauantaina ampumahiihdon maailmancupissa. Viestin voitti Norja joukkueella Karoline Offigstad Knotten, Ragnhild Femsteinevik, Marte Olsbu Roiseland sekä Ingrid Landmark Tandrevold. Toiseksi sijoittunut Saksa jäi voittajajoukkueesta 15 sekuntia. Italia oli kolmas 33 sekuntia kärjestä jääneenä. Suomi oli naisten viestin kymmenes.

Suvi Minkkinen aloitti viestin. Hän käytti molemmissa ammunnoissa kaksi varapatruunaa. – Ei ollut ehkä mun päivä tänään penkalla. En tiedä oliko jännitystä, vai minkä takia se noin meni. Pystypaikalla oli todella nopea sarja, sillä kahdella varalla se oli vain 32 sekuntia. Penkalla oli ihan hyökkäävää meininkiä, mutta se ei tänään omalle kohdalle suonut huippusuoritusta. Hiihto oli kuitenkin ihan pirteää, Minkkinen kertasi suoritusta. Toiselle osuudelle Suomi vaihtoi seitsemäntenä 49 sekuntia kärkijoukkueen jälkeen. – Keskinkertaisella suorituksella pystyin kuitenkin tuomaan joukkueen noista asetelmista vaihtoon. Kokonaisuutena täytyy sanoa, että on joukkueena iso tasonnosto aiempaan. Viime vuonna hakemalla haimme sijoitusta kymppisakkiin, ja tänään se tulee tuommoisella suorituksella, missä on vielä paljon parannettavaa, Minkkinen huomioi.

Mari Eder teki toisella osuudella nousujohteisen hiihdon. Eder käytti molemmilla paikoilla yhden varapatruunan ja toi Suomen kolmanteen vaihtoon kuudentena. Viimeisellä hiihtokierroksella hän kellotti osuuden nopeimman hiihtoajan. Vaihdossa eroa kärkeen oli minuutti ja 10 sekuntia. – Ehdottomasti omalta kohdaltani oli tärkeä singaali, että tuli se viimeinen kierros hyvin ja sain hyvän palautteen. Siitäkin huolimatta, että olosuhteet olivat vähän jäiset ja sen puolesta haastavat. Myös ammunnallisesti oli parempaa tekemistä. Varsinkin pystypaikalla oli tahtoa mennä päättäväisesti ja aggressiivisesti siihen tekemiseen kiinni. Oma osuus oli hyvä ja ehjä. Hyvillä mielin kohti huomista, vaikka kova viikko on jo takana, Eder kommentoi ja viittasi huomiseen yhteislähtöön.

Nastassia Kinnunen piti kolmososuudella eron keulaan samana. Hän käytti kaksi varapatruunaa makuuammunnassa mutta onnistui pystyammunnassa. Kinnunen selvitti viimeisen paikan puhtaasti ja Suomi vaihtoi ankkuriosuudelle seitsemäntenä. – Hyvä ja nopea kisa sekä hyvät sukset. Yritin olla rohkea ja minun on myös myönnettävä, että tänään kroppa ja hengitys toimivat erittäin hyvin. Selkäongelmani toisinaan rajoittavat vaihtoehtojani, mutta onneksi Kono on meidän kanssa, Kinnunen kiitteli joukkueen fysioterapeuttia Vesa Kontturia.

Erika Jänkä käytti makuulla yhden ja pystyssä kolme varapatruunaa. – Penkalla pitää pystyä parempaan. Makuu oli vielä siedettävä mutta pystyllä ei saisi laittaa itseään selkä-seinää vasten asetelmaan. Päinvastoin penkalla pitäisi ottaa niitä sekunteja pois, mitä suksella tulee, Jänkä tuumasi. Hän ankkuroi Suomen joukkueen maaliin kymmenentenä. Maalissa eroa voittajajoukkueeseen oli tasan kolme minuuttia. – Kun se seitsemäs sija on otettu niin ei enää tuo 10. sija lämmitä, vaikka vielä viime vuonna tilanne olisi ollut aivan toinen. Seuraavaa kohti, Jänkä summasi.

Huomenna sunnuntaina Ruhpoldingissa kilpaillaan miesten ja naisten yhteislähtö. Suomalaisista mukana ovat Olli Hiidensalo ja Mari Eder.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Suomi miesten viestin kahdeksas Ruhpoldingissa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina iltapäivällä miesten viestillä. Viestin voittoon hiihti Norja joukkueella Sturla Holm Laegreid, Tarjei Boe, Vetle Sjaastad Christiansen ja Johannes Thingnes Boe. Toinen oli Saksa jääden 20 sekuntia voittajajoukkueesta. Ranska oli maalissa kolmantena 55 sekuntia Norjan jälkeen. Suomen joukkue sijoittui kahdeksanneksi.

Tuomas Harjula aloitti Suomen viestin vahvasti tuoden joukkueen ensimmäiseen vaihtoon kolmantena. Harjula ampui ensimmäisen makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalla yhden varapatruunan. – Tosi hyvä kisa taas yhden huonon kisan jälkeen. Todella tyytyväinen voi olla tämän päivän suoritukseen, kun hiihto kulki hyvin. Ammuntakin meni tosi hyvin, vaikka yhden varan jouduinkin käyttämään. Sen verran nopea olin penkalla, ettei se haitannut menoa, Harjula kommentoi. Hän toi Suomen vaihtoon vain 10 sekuntia kärjen jälkeen. – Vähän toki mietityttää mistä johtuu tämmöinen vaihtelu mutta mukava sinänsä, että silloin kun kulkee pystyy menestymäänkin. Parempi näin, kun että olisi vain niitä huonoja päiviä, Harjula pohti onnistuneen suorituksen jälkeen.

Olli Hiidensalo nosti Suomen sijoitusta toisella osuudella. Hiidensalo ampui molemmat paikat puhtaasti ja toi Suomen toisena vaihtoon. Vaihdossa eroa kärkeen oli 13 sekuntia. – Oli kyllä hieno päästä lähtemään noin hyvältä paikalta. Tarkkailin siinä muiden hiihtovauhtia kaksi ensimmäistä kierrosta ja sain taulut alas hyvällä rytmillä. Kun huomasin olevani edelleen toisena viimeisen ammunnan jälkeen, pystyin luukuttamaan täysiä viimeisen kierroksen. Mies, suksi ja ammunta olivat kunnossa tänään. Oli varmasti yksi parhaista ampumahiihtosuorituksista itseltäni tuohon paikkaan, Hiidensalo tiivisti tyytyväisenä. – Joukkueena se todella hyvä suoritus oli taas lähellä. Pikkusen se karkasi ihan lopussa mutta kyllä kahdeksaskin sija on meiltä hyvä suoritus. Hieno nähdä, että meillä on mahdollisuuksia taistella sijoituksista ihan keulan tuntumassa, Hiidensalo lisäsi.

Jaakko Ranta jatkoi joukkueen vahvaa kulkua kolmososuudella ja selvitti molemmat ammunnat puhtaasti. – Olihan rallia meillä tänään. Aivan huikea kisa joukkueena ja myös itseltä tosi hyvä onnistuminen. Oli hieno paikka lähteä toisena matkaan, mutta toisaalta toi vähän jännitystä kolmososuudelle. Penkallakin kulki hyvin ja oli oman osuuden nopein ammunta ja lippaalta nollat. Otollekin annettiin vähän painetta viimeiselle osuudelle, kun pääsi lähtemään keulan tuntumasta, Ranta tuumasi. Ranta lähetti ankkurin matkaan neljänneltä sijalta reilun minuutin kärjen perään.

Otto Invenius ankkuroi Suomen joukkueen maaliin kahdeksantena. Hän joutui sakkokierrokselle ensimmäisen makuupaikan jälkeen ja selvitti pystypaikan kahdella varapatruunalla. – Kisahan oli aivan mahtava kokemus. Pojat antoivat niin hyvän lähtöpaikan, ettei tuommoista ole ennen ollutkaan. Innokkaana lähdin ladulle ja hyvin kulki hiihto tänään. Harmittaa viimeinen laukaus makuulta, kun siihen vähän tuhrasin oman suoritukseni. Kaikki muu sujui tänään hyvin ja pitää kyllä nostaa hattua pojille, miten hyvin vetivät, Invenius kehui joukkuetta.

Naisten viesti käydään Ruhpoldingissa huomenna lauantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Suvi Minkkinen parhaana suomalaisena naisten normaalimatkan 32:s

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Naisten normaalimatkan kilpailu käytiin Saksan Ruhpoldingissa torstaina iltapäivällä. Kilpailun voitti Italian Lisa Vittozzi nolla-ammunnalla. Toinen oli Ranskan Lou Jeanmonnot, joka hänkin selvitti kilpailun puhtaasti jääden voittajasta 39 sekuntia. Maailmancupin johtaja Julia Simon oli yhdellä sakolla kilpailun kolmas. Hän jäi 45 sekuntia kärjen taakse. Suvi Minkkinen saavutti parhaan sijoituksensa maailmancupin normaalimatkalla ollen 32:s.

Minkkinen ampui yhden sakon molemmilta makuupaikoilta. Pystypaikat hän selvitti nollilla. – Varmaan ihan omantasoinen kisa, vaikka hain tänään parempaa ammuntaa. Molempien makuupaikkojen ohilaukaukset olivat tyhmiä virheitä. Vähän olisin voinut tulla tasaisemmalla vauhdinjaolla ja aloittaa napsun rauhallisemmin, Minkkinen tuumasi. Hän jäi voittajasta neljä minuuttia ja 39 sekuntia. – Verrattuna kauden ensimmäiseen normaalimatkaan sain nyt pidettyä ammunta-ajat hyvinä. Melkein puoli minuuttia sain otettua sekunteja ammunta-ajoista Kontiolahden normaalimatkan kilpailuun verraten. En ole pettynyt mutta aina sitä toivoo, että voisi siihen omaan yläkanttiin suorittavaa, Minkkinen summasi suoritusta.

Mari Eder sijoittui viidellä sakkominuutilla kilpailun 53:nneksi. Hän jäi kärjestä kuusi minuuttia ja 7 sekuntia. – Tästä taisi jäädä koko joukkueelle nälkää lauantain viestiin. Passiivinen suoritus, ja huono ensimmäinen pysty vei tuloksenteon mahdollisuuden. Analyysin jälkeen kisa pakettiin ja kohti seuraavaa, Eder tiivisti.

Nastassia Kinnunen oli 72:s ammuttuaan yhteensä viisi sakkoa. – Vaikea sanoa, mistä ohilaukaukset johtuivat. Latu oli yllättävän liukas ja kova, eikä liian raskas mielestäni. Ihan ei ollut minun päiväni tänään mutta katsotaan eteenpäin, Kinnunen kommentoi kilpailun jälkeen. Kilpailu käytiin Ruhpoldingissa suolatulla latupohjalla.

Venla Lehtonen oli kolmella sakolla kilpailun 77:s. Lehtonen selvitti ensimmäiset kaksi paikkaa puhtaasti mutta ampui toiselta makuulta yhden ja viimeisestä pystystä kaksi ohilaukausta. – Päällimmäisenä kisasta pienoinen pettymys. Se lähti ihan hyvin käyntiin kahden ensimmäisen paikan nollilla. Tulos tippui siinä viimeisellä pystypaikalla. Siinä oli jalkojen tärinää ja meni vähän taisteluksi. Hiihtoon olen edelleen pettynyt ja odotan koko ajan vähän enemmän. Eteenpäin taas vaan, Lehtonen totesi positiivisin mielin.

Maailmancupiin paluun tehnyt Erika Jänkä oli 78:s. Jänkä ampui kilpailussa yhteensä neljä sakkoa. – Ammunnallisesti hieman harmittaa makuun ensimmäinen lipsaus ja viimeisen pystyn kakkonen. Lähtökohtiin nähden hiihdollisesti tasapainoinen veto. Aika paljon nämä uudet kuviot ja rutiinit aiheuttivat stressiä ennen kilpailua. Valmistautuminen vaatii aika paljon enemmän huomiota ja on pystyttävä nopeasti muuttamaan omaa suunnitelmaa, jotta pystyy viemään kilpailun tasapainoisesti läpi, Jänkä kertasi kilpailuun valmistautumista. – Tosiaan jostain se on lähdettävä uuteen nousuun, enkä ainakaan helpoimmalla matkalla päässyt tätä uutta tulemista tekemään. Koko lähipiiri vähän kauhunsekaisin tuntein tätä kilpailua jännitti. Mutta nautin siitä, kun pääsen taas kilpailemaan. Mahtava tunnelma ja tänään todellakin nautin siitä. Olen onnellinen, että pystyn taas olemaan mukana ampumahiihtoperheessä, Jänkä lisäsi.

Ampumahiihdon maailmacupissa on huomenna perjantaina vuorossa miesten viesti.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Olli Hiidensalo normaalimatkan 20:s Ruhpoldingissa

    Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui tänään keskiviikkona Saksan Ruhpoldingissa miesten normaalimatkalla. Kilpailun voittoon hiihti Norjan Johannes Thingnes Boe kahdella sakolla. Toinen oli Vetle Sjaastad Christiansen yhdellä sakolla. Hän jäi voittajasta kymmenen sekuntia. Puhtaasti ampunut Jakov Fak sijoittui kolmanneksi jääden voittajasta puoli minuuttia. Olli Hiidensalo oli parhaana suomalaisena normaalimatkan 20:s.

Hiidensalo ampui kilpailussa kaksi sakkoa; ensimmäiseltä makuupaikalta yhden ja viimeisestä pystystä toisen. Hän jäi kilpailun voittajasta kolme minuuttia. – Ihan tasapainoinen kisa oli tänään. Hyvää hiihtoa ja ammuntakin oli ihan ookoo. Ainoa oli se ensimmäisen paikan viimeinen laukaus, joka oli vähän huolimaton. Hyvä sijoitus ja odottavaisin mielin viestiä ja massaa kohti, Hiidensalo kommentoi tyytyväisenä.

Jaakko Ranta ampui yhteensä neljä sakkoa ja oli maalissa 72:s. Ranta selvitti makuupaikat puhtaasti mutta hän ampui ensimmäiseltä pystypaikalta kolme ja viimeiseltä yhden ohilaukauksen. – Tänään oli ihan ehjä kokonaisuus. Yksi epäonnistunut pystyammunta romautti sijoituksen kauas kärjestä. Muuten päivässä oli paljon positiivista ja huolto oli tänään hyvin kartalla. Hyvin ollaan saatu tehtyä suksitestiä ja se näkyi tänään kisassakin, Ranta kiitteli. – Laji pitää nöyränä ja jatketaan kohti viestiä, hän summasi positiivisesti.

Ensimmäistä kertaa tällä kaudella maailmancupissa kilpaillut Otto Invenius oli viidellä sakolla 75:s. Viimeisellä pystypaikalla Invenius ampui kolme laukausta ohi. – Muuten hyvä kisa mutta viimeinen pystyammunta oli huono. Pehmeä latu, joka on raskaalle miehelle raskasta. Positiivisin mielin kuitenkin viestiä kohti, Invenius totesi kilpailun jälkeen.

Tuomas Harjula oli kilpailun 77:s ammuttuaan viisi sakkoa. Harjula ampui ensimmäiseltä makuupaikalta kaksi ohilaukausta. – Kisa lähti huonosti liikkeelle heti ensimmäisellä ammuntapaikalla. Mitään järkevää selitystä siihen ei ole löytynyt, kun kohistuksessa kaikki oli kunnossa. Muillakin paikoilla vähän haparoivaa ammuntaa ja tasapaksua hiihtovauhtia. Kaikki pitäisi olla kunnossa mutta taas raavitaan päätä, kun homma ei toimi. Mutta ei ole ensimmäinen kerta, kun olen tässä tilanteessa ja tuloskunto ailahtelee. Ehkä se on minulle tyypillistä. Perjantaina joka tapauksessa viestin kimppuun, Harjula tuumasi.

Arttu Heikkinen joutui jättämään kilpailun väliin flunssaoireiden vuoksi.

Naisten normaalimatka käydään Ruhpoldingissa huomenna torstaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Suomen Ampumahiihtoliiton joukkueet tammikuun seuraaviin kilpailuihin

     Jarkko Kauppinen   Uutiset  

Maailmancup 5
Ruhpolding (GER) 9.1.-15.1.2023

Naiset:
Mari Eder
Erika Jänkä
Nastassia Kinnunen
Venla Lehtonen
Suvi Minkkinen

Miehet:
Tuomas Harjula
Arttu Heikkinen
Olli Hiidensalo
Otto Invenius
Jaakko Ranta

Valmennus:
Erik Kulstad, päävalmentaja
Aku Moilanen, lajivalmentaja

Huolto:
Marek Sander, huoltopäällikkö
Morten Priks
Risto Uusivirta
Roberts Slotins
Vesa Kontturi
Katja Mjösund

Lisätiedot:
päävalmentaja: Erik Kulstad p. +47 452 22 854
lajipäällikkö: Jarkko Kauppinen p. 040 860 7636

IBU Cup 5
Pokljuka (SLO) 9.1.-15.1.2023

Naiset:
Emilia Irvankoski
Heidi Kuuttinen
Sanna Laari
Sonja Leinamo

Miehet:
Ville-Valtteri Karvinen
Heikki Laitinen
Jonni Mukkala
Joni Mustonen

Valmennus:
Ilkka Jarva
Tapio Kajan

Huolto:
Matti Hakala
Jari Sahakangas

Lisätiedot:
vastuuvalmentaja: Ilkka Jarva p. 040 186 1733
lajipäällikkö: Jarkko Kauppinen p. 040 860 7636

Talviuniversiadit 2023
Lake Placid (USA), 12.-22.1.2023

Naiset:
Sofia Joronen
Hilda Kukonlehto
Sanni Oikkonen

Miehet:
Matias Maijala

Valmennus ja huolto:
Pasi Sormunen

Lisätiedot:
lajipäällikkö: Jarkko Kauppinen p. 040 860 7636

Kilpailujen kotisivut: https://www.lakeplacid2023.com/

Kilpailut Olympiakomitean sivuilla: https://www.olympiakomitea.fi/huippu-urheilu/kisat/universiadit-ja-opiskelijoiden-mm-kilpailut/lake-placid-2023/

EYOF 2023
Friuli Venetsia Giulian 21.-28.1.2023

Tytöt:
Eveliina Hakala
Inka Hämäläinen
Saga Hurskainen
Pinja Yläharju

Pojat:
Akseli Kirjavainen
Jimi Klemettinen
Kaapo Saarinen
Rasmus Saarinen

Valmennus:
Maija Holopainen
Virpi Tuokko

Suksihuolto:
Petri Hara
Antti Suoniemi

Lisätiedot:
vastuuvalmentaja: Maija Holopainen p. 050 3360939

Kilpailujen kotisivut: https://www.eyof2023.it/

Kisat Olympiakomitean sivuilla: https://www.olympiakomitea.fi/huippu-urheilu/kisat/eyof-kisat/friuli-venezia-giulia-2023/

Suomen joukkue sekaviestin viidestoista

    Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancupin viikonloppu Slovenian Pokljukassa päättyi sekaviestiin. Sekaviestin voitti Ranska. Italia oli toinen 24 sekuntia voittajajoukkueesta. Ruotsi oli maalissa kolmantena 47 sekuntia kärjestä jääneenä. Suomen joukkue oli 15:s kokoonpanolla Jaakko Ranta, Olli Hiidensalo, Venla Lehtonen ja Nastassia Kinnunen.

Jaakko Ranta aloitti viestin tuoden joukkueen vaihtoon 19:tena. Ranta ampui makuulta kaksi ja pystystä kolme ohilaukausta. – Oma osuus oli täysi floppi ja äärimmäinen pettymys. Epäonnistuminen viestissä harmittaa äärettömästi, Ranta kommentoi avausosuuttaan pettyneenä.

Olli Hiidensalo nosti Suomen joukkueen toisella osuudella 14:nneksi. Hän käytti molemmilla paikoilla yhden varapatruunan. – Ihan kelpo veto tuohon paikkaan. Ero pysy keulaan samana ja muutaman sijan pystyin nostamaan, vaikka oli aika isoja eroja. Hyvillä mielin Ruhpoldingiin, Hiidensalo tuumasi.

Venla Lehtonen nimettiin kolmannelle osuudelle, kun Mari Eder jätti viestin varatoimena välistä. Lehtonen ampui makuulta yhden ohi mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. Suomi vaihtoi ankkuriosuudelle 16:tena. – Viestiosuus tuli minulle vähän yllättäen, kun pääsin paikkaamaan Maria. Vähän jännitin ennen kilpailua, miten jaksan kolmannen kilpailun. Hiihto oli edelleen aika vaikeaa, mutta penkalla homma toimi, Lehtonen kommentoi kilpailun jälkeen.

Nastassia Kinnunen ankkuroi joukkueen maaliin 15:tena. Kinnunen selvitti makuupaikan nollilla mutta ampui pystypaikalta kolme ohilaukausta. – Jotain en voi ratkaista. Teen sen ja täydellinen kilpailu tulee vielä. Mennään eteenpäin, Kinnunen tiivisti.

Maajoukkueen lajivalmentaja Aku Moilanen piti vuoden ensimmäisen kilpailuviikon suorituksia oppimisen ja kehittymisen kannalta tärkeinä. – Tauon jälkeen, kun palataan korkealle, se ei lähtökohtaisesti ole meille helpoin. Kokonaisuudessaan kuitenkin taas hyviä kisoja paljon. Meillä on kehityksen ja oppimisen kulttuuri vahvana, ja tullaan varmasti paremmaksi viikko toisensa jälkeen, Moilanen summasi kokonaisuutta. – Parisekaviestin hyvä tulos kertoo tasonnostosta, että niitä sijoja kolkutellaan viikonlopusta toiseen. 

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu ensi viikolla Saksan Ruhpoldingissa. 

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Suomi neljäs parisekaviestissä Pokljukassa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Parisekaviesti kilpailtiin Slovenian Pokljukassa sunnuntaina aamupäivällä. Viestin voitti Norja joukkueella Vetle Sjaastad Christiansen ja Ingrid Landmark Tandrevold. Ranska oli toinen ja Sveitsi kolmas. Suomi saavutti parhaan sijoituksensa parisekaviestissä ja oli maalissa neljäntenä.

Suomen joukkueessa hiihtivät Tuomas Harjula ja Suvi Minkkinen. Harjula aloitti Suomen viestin tuoden joukkueen ensimmäiseen vaihtoon kymmenentenä. Hän käytti ensimmäisellä osuudella neljä varapatruunaa. Suvi Minkkinen nosti joukkueen asemia toisella osuudella tuoden joukkueen kilpailun puoliväliin kahdeksantena. Hän ampui ensimmäisen makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalla kaksi varapatruunaa. Kolmannella osuudella Harjula onnistui penkalla, ja käytti makuupaikalla vain yhden varapatruunan. Pystypaikan hän selvitti puhtaasti. – Tuohon keliin hyvä ammunta ja molemmilla oli hyvä hiihtopäivä. Siitä palkintona neljäs sija. Mukava oli huomata, että hiihtovauhdissa pääsin omalle hyvälle tasolle. Pikakisan jälkeen kroppa alkoi toimia tänään taas paremmin, Harjula kommentoi tyytyväisenä. – Mukava, kun tälläkin matkalla lunastamme niitä odotuksia, joita on ehkä ollutkin.

Neljännelle osuudelle Suomi vaihto kuudentena ja Minkkinen ankkuroi joukkueen maaliin viidentenä. Suomi jäi voittajasta maalissa minuutin ja 33 sekuntia. Suvi Minkkinen käytti viimeisellä osuudella yhden varapatruunan viimeisellä pystypaikalla. – Viimeisellä paikalla ei yhtään ollut paineita sijoituksesta. Olosuhde oli haastava, ja siihen nähden onnistuttiin penkalla hyvin. Myös hiihdon puolesta onnistuin rakentamaan kilpailun järkevästi ja sukset olivat tänään hyvät. Kaikin puolin onnistunut suoritus, Minkkinen tiivisti hyvillä mielin. – Monta vuotta olen nähnyt joukkueen potentiaalin ja tosi hyvä mieli, että saatiin tuollainen tulos.

Sekaviesti käydään Slovenian Pokljukassa sunnuntaina iltapäivällä

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Kolme suomalaista maailmancupin pisteille Pokljukan takaa-ajoissa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui lauantaina naisten ja miesten takaa-ajoilla. Naisten takaa-ajon voittoon hiihti puhtaasti ampunut Ruotsin Elvira Öberg. Italian Dorothea Wierer oli yhdellä sakolla toinen ja Ranskan Julia Simon kahdella sakolla kolmas. Mari Eder oli parhaana suomalaisena takaa-ajon 16:s.

Eder ampui kilpailussa vain yhden sakon viimeiseltä pystypaikalta. Hän jäi maalissa voittajasta minuutin ja 36 sekuntia. – Ammunta oli tosi hyvä mutta muuten kisa jätti vähän mietintämyssyä päähän. Ei missään nimessä ollut onnistunut kokonaisuus. Koitetaan ottaa nämä tämän viikon hyvän ammunnat mukaan ja analysoidaan kokonaisuutta vielä myöhemmin enemmän, Eder kertasi kilpailua mietteliäin fiiliksin.

Suvi Minkkinen ylsi toisena suomalaisnaisena pisteille ollen 30:s. Hän ampui yhden sakon toiselta makuupaikalta, mutta selvitti muut paikat puhtaasti. – Ensimmäinen kierros lähti vähän kovaa siinä porukassa, mikä korkealla kostautuu. Koko kilpailu oli vähän semmoista selviytymistä ja tuntui aika tahmealta. Korkeus toki vaikuttaa eikä suksikaan ollut mikään supertykki tänään. Onnistuminen viimeisessä mäessä, ja top 30 kuitenkin, Minkkinen kertasi kilpailua. – Harvoin yhdellä sakolla viittä sijaa on tippunut takaa-ajossa mutta ilmeisen moni ampui kisassa hyvin. Nousua lähdin tavoittelemaan, joten vähän toki harmittaa, hän summasi.

Nastassia Kinnunen ampui kilpailussa yhteensä viisi sakkoa, joista kolme tuli viimeiseltä pystypaikalta. – Viimeisellä pystypaikalla en osannut pitää päätä kylmänä. Fiilis kisan aikana oli kuitenkin hyvä, Kinnunen tiivisti. Hän oli maalissa 48:s jääden kärjestä viisi minuuttia ja 6 sekuntia.

Venla Lehtonen paransi sijoitustaan kuusi pykälää ollen takaa-ajon 49:s. Hän selvitti kilpailun yhdellä ohilaukauksella, joka tuli ensimmäiseltä makuupaikalta. – Tänään taas ammunnassa jatkui sama hyvä tekeminen, mitä pikakisassakin. Ensimmäinen laukaus meni ohi mutta sen jälkeen sain kasattua kokonaisuuden, Lehtonen kommentoi. Hän jäi kärjestä viisi minuuttia ja 54 sekuntia. – Hiihto oli edelleen aika vaikeantuntuista. Vielä kun ensi viikolla saan hiihdonkin kulkemaan niin molemmat osa-alueet toimisi ja tulisi jo varmaan ihan hyvää tulosta, Lehtonen tuumasi.

Miesten takaa-ajon voiton varmisti Norjan Johannes Thingnes Boe. Toiseksi nousi Ranskan Quentin Fillon-Maillet minuutin ja neljä sekuntia voittajasta. Kolmas oli Norjan Tarjei Boe kaksi sekuntia kakkossijasta. Olli Hiidensalo oli 31:s. Hän ampui kilpailussa kolme sakkoa, yhden makuulta ja kaksi pystystä. Hiidensalo nousi kilpailussa kahdeksan sijaa. – Muutama sakko liikaa mutta pirteämpää hiihtoa kuin eilen ja sillä nostettiin tänään sijoituksia, Hiidensalo kommentoi kilpailun jälkeen.

Ampumahiihdon maailmancupin ohjelmassa on huomenna sunnuntaina parisekaviesti sekä sekaviesti.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Olli Hiidensalo parhaana suomalaisena pisteille miesten pikakisassa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Miesten pikakisa käytiin Slovenian Pokljukassa perjantaina. Kilpailun ylivoimainen voittaja oli yhden sakon ampunut Johannes Thingnes Boe ennen veljeään Tarjei Boeta. Puhtaasti ampunut Tarjei Boe jäi voittajasta 48 sekuntia. Sturla Holm Laegreid oli yhdellä sakolla kilpailun kolmas 55 sekuntia voittajasta. Olli Hiidensalo oli parhaana suomalaisena 39:s.

Olli Hiidensalo ampui molemmilta paikoilta yhden sakon. Hän jäi maalissa voittajasta kaksi minuuttia ja 38 sekuntia. – Oli aika vaikea paluu maailmancupiin joulutauon sairastelun jälkeen. Makuulta ja pystyltä sakko, joten ei se nyt hyvää ammuntaa ollut. Oli kyllä aika vaikea hiihtopäiväkin tänään, vaikka se vähän paranikin loppua kohden. Huomiseen takaa-ajoon kuitenkin noista asetelmista, Hiidensalo summasi ja käänsi katseen huomiseen takaa-ajoon.

Jaakko Ranta oli kilpailun 66:s kolme minuuttia ja 29 sekuntia voittajasta. – Tänään lähti jo heti alusta kisa vähän väärään suuntaan. Huomasin jo ensimetreillä, ettei ollut päivän paras suksi ja kilpailu lähti nihkeästi liikkeelle, Ranta harmitteli. Hän ampui makuulta kaksi ohi mutta selvitti pystypaikan nollilla. – Makuu oli turhan rauhaton mutta hyvin sain ajatukset kasattua pystylle. Tiukkaa oli, etten päässyt takaa-ajoon. Kaikki on kuitenkin kohdillaan joulutauon jäljiltä, Ranta kommentoi. Hän jäi takaa-ajopaikasta seitsemän sekunnin päähän.

Heikki Laitinen ampui makuupaikan puhtaasti mutta pystystä meni kaksi ohi. Hän oli 67:s jääden voittajasta kolme minuuttia ja 31 sekuntia. – Suksella oli tänään tosi tahmeeta kulkua ja myös pari viimeistä taulua jäi kaatamatta. Makuuammunta kulki tänäänkin hienosti, Laitinen tiivisti kilpailun jälkeen.

Tuomas Harjula oli kilpailun 78:s. Harjula ampui makuupaikalta kaksi ja pystypaikalta yhden ohilaukauksen. – Ennen kisaa alkuverkassa tuntui todella hyvältä ja ajattelin, että kaikki on kunnossa. Joulutauko on mennyt hyvin ja sitten tulee tämmöinen kisa, jossa valot sammuu aivan totaalisesti. Kyllä se pistää mielen matalaksi. Tänään tuli ammuttuakin huonosti eli kaikin puolin epäonnistunut päivä. Ammunnassa ei ollut mitään teknisesti pielessä mutta hiihtovauhti lähinnä ihmetyttää, Harjula harmitteli tulosta.

Miesten ja naisten takaa-ajot käydään Pokljukassa huomenna lauantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Mari Eder naisten pikakisan kymmenes Pokljukassa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancupkausi jatkui Slovenian Pokljukassa naisten pikakilpailulla. Kilpailun voitti Ruotsin Elvira Öberg. Toinen oli Ranskan Julia Simon seitsemän sekuntia voittajasta. Kolmanneksi hiihti Italian Dorothea Wierer, joka jäi 18 sekuntia voittajan taakse. Naisten kärkikolmikko ampui kilpailussa puhtaasti.

Kaikki suomalaisnaiset takaa-ajoon

Mari Eder oli parhaana suomalaisena hienosti kymmenes. Eder ampui makuupaikan ensimmäisen laukauksen ohi mutta onnistui kaatamaan kaikki loput yhdeksän taulua. – Sija on ihan ookoo mutta suorituksessa jäi vähän toivomisen varaa. Makuuammuntaan kaipaisin siihen alkuun pientä skarppausta mutta pysty tuli tosi hyvin. Vauhdinjaollisesti ei ollut ihan ehjä suoritus, ja lopussa maksoin hieman reippaasta alkuvauhdista. Eder starttaa launataina takaa-ajoon 52 sekuntia kärjen perään. – Moni urheilijoista on harjoitellut joulutauon ajan korkealla, mikä näkyi tänään vahvuutena tuloslistalla, Eder huomautti. Hän kertoi panostaneensa joulutauon harjoitteluun matalammalla. Kilpailut käydään Pokljukassa 1 300 metrin korkeudessa.

Suvi Minkkinen ampui kilpailun molemmat paikat puhtaasti ja oli maalissa 25:s. Hän jäi voittajasta minuutin ja 18 sekuntia. – Nollakisa, josta on tottakai hyvä mieli. Vähän jännitin, miten kroppa reagoi, kun kisataan korkealla ja asutaan matalalla. Onnistuin vetämään ihan tasaisen kisan hiihtoajoissa. Lopussa olin kyllä aika hapoilla, enkä meinannut jaksaa viimeisessä laskussa pitää laskuasentoa, että sen verran se korkealla kisaaminen vaikuttaa, Minkkinen kertasi kilpailua. – Hyvillä mielin voi jatkaa tuleviin kisoihin, hän tiivisti.

Nastassia Kinnunen oli pystypaikan yhdellä sakolla kilpailun 35:s. – En odottanut, että vuorilla kilpaileminen olisi helppoa. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut suurta määrää harjoituspäiviä vuoristossa, mutta pidän tämän päivän suorituksesta. Oli mukava kisa ja hieno paikka takaa-ajoon, Kinnunen kommentoi. Hän starttaa takaa-ajoon minuutin ja 39 sekuntia kärjen perään.

Venla Lehtonen oli nolla-ammunnalla kilpailun 59:s. Hän jäi kärjestä kaksi minuuttia ja 27 sekuntia. – Tosi tyytyväinen kauden ja maailmancuptason toiseen nolla-ammuntaan. Ammunnalla pystyin tänään paikkaamaan vähän heikompaa hiihtovirettä. Aloitin maltilla, ja alkuun tuntuikin hyvälle, mutta missään vaiheessa hiihto ei lähtenyt kunnolla käyntiin. Takaa-ajossa on mahdollisuus nostaa sijoja ja tosi kiva on päästä kisaamaan, Lehtonen kommentoi tyytyväisenä. 

Miesten pikakilpailu käydään Pokljukassa huomenna perjantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128