Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on kokouksessaan 7/2023 nimittänyt nimeämistoimikunnan tekemään esityksen liiton hallituksesta syyskokoukselle. Liittokokous pidetään Jyväskylässä sunnuntaina 10.12.2023. Kokouskutsu lähetetään erikseen liiton sääntöjen mukaisesti.
Nimeämistoimikunnan puheenjohtajana toimii Sakari Honkamaa ja jäseninä Anna-Liisa Häkkinen, Esa Pienkellomäki sekä Anni Rinta-Keturi
Toimikunnan sihteerinä toimii toiminnanjohtaja Tapio Pukki.
Syyskokouksessa ovat hallituksesta erovuorossa:
Varapuheenjohtaja Heli Aikioniemi, Rovaniemi (käytettävissä) Jäsen Ari Jaatinen, Virrat (käytettävissä) Jäsen Tanja Seppänen, Kuopio (käytettävissä) Jäsen Kimmo Turunen, Kontiolahti (käytettävissä)
Hallituksessa jatkavat:
Puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki Seinäjoki Varapuheenjohtaja Tero Pyssysalo Tuusula jäsen Matti Hakala Hyvinkää jäsen Riku Suikkanen Hämeenlinna jäsen Anne Talvensaari-Mattila Oulu
Nimeämistoimikunta pyytää jäsenseuroilta esityksiä hallituksen jäseniksi. Esityksessä tulee olla vähintään seuraavat asiat:
Henkilön nimi ja käytettävyys
Tiivistelmä henkilön taustatiedoista
Perusteet esitykselle hallitukseen ja mille paikalle esitetään.
Nimeämistoimikunta toivoo, että hallitukseen esitettävät ovat valmiita käyttämään hallitustyöhön aikaa ja tuomaan omaa osaamistaan hallituksen käyttöön. Hallitustyössä arvostetaan hyvän hallinnon osaamista, talouden ymmärrystä ja yhteiskunnallista sekä elinkeinoelämän verkostoitumista.
Seuran esitys tulee olla nimeämistoimikunnan sihteerillä Tapio Pukilla 20.11.2023 klo 15 mennessä. Sähköposti: tapio.pukki(at)biathlon.fi
Nimeämistoimikunta käsittelee seurojen esitykset ja tekee oman esityksensä liittokokoukselle.
Kontiolahdella 9.12.2023 järjestettävien Yleisten-, sekä M/N 22 ja 19-sarjojen näyttökilpailujen ilmoittautuminen hoidetaan Suomisportin kautta. Järjestelmää testataan mahdollista laajempaa käyttöönottoa varten. Tapahtuman ilmoittautumislinkki julkaistaan myöhemmin.
Seuroja ja kilpailijoita kohtaan muutos mahdollistaa sen, että urheilija itse pystyy ilmoittautumaan kilpailuun. Seuroissa suositellaan sopimaan omista käytänteistä ennen ilmoittautumisia.
Alla seuroille ja urheilijoille tarkoitettu ohjevideo, mistä käy ilmi kuinka urheilija itse ilmoittautuu kilpailuun, sekä se kuinka seurakäyttäjä ilmoittaa urheilijoita seurastaan kyseiseen kilpailuun.
Mikäli seurakäyttäjä ilmoittaa kaikki oman seuran urheilijat, tulee seuralla olla vähintään yhdellä henkilöllä Suomisportissa seurakäyttäjäoikeudet. Lisätietoja järjesttelmästä ja käyttäjäoikeuksista saa osoitteista suomisport(a)olympiakomitea.fi ja lauri.elo(a)biathlon.fi
Kansainvälinen Ampumahiihtoliitto IBU on sitotutunut fluorittomuuteen kaudelle 2023-2024. Suomen Ampumahiihtoliitto tulee kilpailemaan kansainvälisissä kilpailuissa noudattaen IBU:n sääntöjä.
Suomessa kilpailtavissa IBU:n alaisissa kilpailuissa: Kontiolahden GP, IBU Cup, Imatran Baltic Biathlon Cup sekä Kontiolahden Masters-kilpailu, tulevat olemaan IBU- sarjojen osalta fluorittomia. Ampumahiihtoliiton valmennus- ja kilpailuvaliokunta voi määrittää myös muita, lähinnä näyttökilpailuja, fluorittomiksi.
Järjestämme Vuokatissa Ampumahiihdon ohjaajakoulutuksen. Koulutuksessa annetaan ampumahiihdon ohjaamisesta kiinnostuneille hyvät perusteet turvallisten ampumahiihtoharjoitusten järjestämisestä. Koulutus on maksuton.
Koulutus koostuu kahdesta osasta. Ennen 4.11.2023 järjestettävää ampumahiihdon ohjaajakoulutuksen ammuntaosiota, osallistujan tulee suorittaa Tervetuloa Ohjaajaksi-verkkokoulutus. Koulutus löytyy Olympiakomitean Oppimisareenasta osoitteesta: https://oppimisareena.fi
Tervetuloa Ohjaajaksi koulutuksen lisäksi suositellaan suoritettavaksi samalta alustalta Vastuullinen Valmentaja verkkokoulutus.
Koulutuksen ajankohta: 2.12.2023 klo 15:00-18:00 Paikka: Vuokatin Urheiluopisto, Iso Pölly auditorio
Lauantai 28.10.2023 toi suru-uutisen suomalaiselle ampumahiihdolle. Moninkertainen MM-mitalisti Erkki Antila, yksi suurista suomalaisista ampumahiihtäjistä on poissa.
Erkki Antilaa muistamme Suomessa ja kansainvälisesti ampumahiihdossa hienona, menestyneenä, auttavana ja kehittämisorientoituneena henkilönä.
Erkin ura ampumahiihtäjänä oli menestyksekäs, sisältäen mm. 4 MM-mitalia, olympialaisten 5. sijan sekä muita hienoja sijoituksia maailman huipulla. Suomen mestaruuksia hän voitti kahdeksan. Lisäksi hän antoi aikaansa ampumahiihdolle läpi elämän. Erkki Antilan uralla oli merkittävää, että hän oli kuudella vuosikymmenellä mukana ampumahiihdossa maailman huipulla. Oma menestyksellinen kilpailu-ura alkoi 1960-luvulla ja jatkui kolmen vuosikymmenen ajan. Erkki valmensi poikaansa, Timo Antilaa ja hän kilpaili huipulla aina Olympialaisia myöten kaksi kertaa.
Erkki Antilan kiinnostus ja perehtyneisyys ampumiseen ja aseen tukkiin johti siihen, että hänestä tuli yksi maailman johtavia tukin valmistajia vuosikymmeniksi. Viimeisin arvokisamenestys Erkki Antilan valmistamalla tukilla on saatu 2020-luvulla. Antilan ammattitaito tiedettiin maailman ampumahiihtomaissa ja tukkien valmistustoimeksiantoja tuli useista eri maista Suomen lisäksi.
Erkki Antilalla oli aktiivinen ja positiivinen asenne aina, kun keskusteltiin ampumahiihdosta, hän mielellään kuunteli ja kertoi neuvojaan kiinnostuneille.
Suomalainen ja kansainvälinen ampumahiihtoväki ottaa osaa läheisten suruun Erkin menehtymisen johdosta.
Suomen Ampumahiihtoliitto ry ja Suomen ampumahiihtoväki
Kalle Lähdesmäki Tapio Pukki puheenjohtaja toiminnanjohtaja