Uutiset

Arttu Heikkinen voitti Euroopan U22-nuorten mestaruuden

     Matilda Suhonen   Uutiset  

Ampumahiihdon U22-nuorten EM-kilpailut jatkuivat Puolassa pikakilpailuilla. Arttu Heikkinen voitti miesten pikakilpailun reilulla 29 sekunnin erolla seuraavaan. Heikkinen selvitti makuupaikan puhtaasti, ja ampui pystypaikalta yhden sakon. – Oli jännittävä kilpailu ja rankka vesikeli. Piti lähteä rauhassa liikkeelle ja sain ammuttua makuulta nollat. Toisen kierroksen yritin hiihtää rennosti kovaa ja taktiikka onnistui hienosti. Pystylle hieman passasin vauhtia ja selvisin siitä yhdellä sakolla. Viimeisellä kierroksella sain hyvin väliaikoja, ja keula oli jo reilu. Kokonaisuutena hyvä kilpailu ja olen kyllä todella tyytyväinen, Heikkinen kommentoi kilpailua.

Miesten pikakilpailussa toiseksi sijoittui Puolan Zawol Marcin, joka ampui kilpailussa kaksi sakkoa. Kolmas oli Viron Jakob Kulbin jääden Heikkisestä yhdellä sakolla 48 sekuntia. Suomalaisista Kalle Loukkaanhuhta oli 22:s ja Joonas Nelimarkka 39:s.

Naisten pikakilpailusta hopeaa Sonja Leinamolle

Sonja Leinamo otti hopeaa U22-naisten pikakilpailusta. Leinamo ampui yhden sakon makuupaikalta jääden voittajasta 15 sekuntia. – Olen todella onnellinen kilpailusta. Ensimmäistä kertaa koskaan ammuin kilpailussa vain yhden sakon, ja se tuli tärkeään paikkaan. Tuntuu, että olen todella paljon kipuillut tuon ammunnan kanssa, joten tuntuu hyvältä onnistua, Leinamo kommentoi.

Naisten pikakilpailun voitti itävaltalainen Laura Wagner, joka ampui kilpailussa yhden sakon. Kolmas oli Itävallan Anna Andexer, joka jäi Leinamosta kolmella sakolla 6 sekuntia. Suomalaisista Frida Achren oli 29:s, Lyydia Rainio 42:s, ja Rebecca Sandnäs 43:s.

Tulokset

Lisätiedot:

Maija Holopainen

050 3360939

Daria Virolainen naisten pikakilpailun 30:s

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon MM-kilpailut jatkuivat perjantaina naisten pikakilpailulla. Ranskalaiset ottivat kilpailussa neloisvoiton. Julia Simon voitti puhtaalla ammunnalla. Toiseksi tullut Justine Braisaz-Bouchet ampui kilpailussa yhden sakon. Kärkikaksikon ero oli maalissa 5 sekuntia. Lou Jeanmonnot oli yhdellä sakolla kilpailun kolmas jääden voittajasta 41 sekuntia. Daria Virolainen oli parhaana suomalaisena naisten pikakilpailun 30:s. Kaikki neljä suomalaisnaista lunastivat paikkansa sunnuntain takaa-ajoon.

Daria Virolainen selvitti makuupaikan puhtaasti, ja ampui pystypaikalta yhden sakon. Hän jäi maalissa voittajasta kaksi minuuttia ja 9 sekuntia. – Yleisesti ottaen olen tyytyväinen kisaan. Kunto oli hyvä ja sukset luistivat hyvin, kun otetaan huomioon vaikeat keliolosuhteet. Haluaisin vielä ampua puhtaasti, jotta suoritus olisi super, Virolainen summasi suoritusta. 

Suvi Minkkinen oli pikakilpailun 47:s. Minkkinen ampui makuupaikan puhtaasti, mutta pystypaikalta meni kaksi laukausta ohi. Maalissa ero voittajaan oli kaksi minuuttia ja 37 sekuntia. – Olen tosi tyytyväinen, että pystyin taas ampumaan makuupaikan nopeasti. Se on ollut kehityskohde, jossa olen halunnut ottaa ammunnan puolella askeleen eteenpäin. Pystyn sen tekemään, mutta se on ollut kilpailuissa rohkeudesta kiinni. Pystyllä sen sijaan mieli karkasi ladulle kolmen laukaisun jälkeen. Se toki harmittaa, sillä tänään olisi ollut hyvä sija otettavissa. Mieltä vähän lämmittää, että hiihto on hieman pirteämpää kuin tällä kaudella. Toki ero on vielä iso ja täällä on raskaat maastot, minkä vuoksi ero keulaan venähtää. Pieniä positiivisia merkkejä hiihdon puolella, ja takaa-ajossa voi lähteä nostamaan sijoituksia, Minkkinen kommentoi.

Venla Lehtonen sijoittui kilpailun 52:nneksi. Lehtonen ampui yhden sakon makuupaikalta, mutta selvitti pystypaikan nollilla. Lehtonen starttaa takaa-ajoon kaksi minuuttia ja 49 sekuntia kärjen perään. – Tavoite täyttyi sen suhteen, että tuli takaa-ajopaikka. Olen tyytyväinen penkan työskentelyyn, ja ammunta oli merkittävässä osassa suorituksessa tänään. Ladulla sen sijaan oli raskas päivä, ja fyysinen vire vaikuttaa kokonaissuoritukseen. Kroppa ei ole päässyt täällä palautumaan, ja tuntemus on sen mukainen. Haastavat keliolosuhteet eivät helpota tuloksentekoa. Toivon, että jännitys on purkautunut ja saisin tilanteen rauhoitettua ennen takaa-ajoa, Lehtonen pohti pikakilpailun jälkeen. 

Noora Kaisa Keränen oli pikakilpailun 59:s. Keränen ampui molemmat paikat puhtaasti jääden voittajasta kaksi minuuttia ja 59 sekuntia. – Voin olla iloinen nollista MM-debyytissä. Ne olivat henkilökohtaisesti tälle kaudelle ensimmäiset nollat, ja sattuivat sopivaan kohtaan. Vähän harmittaa, ettei hiihtovauhti ollut kauden parasta. En voi siitä itseäni kuitenkaan liikaa ruoskia. Toinen takaa-ajopaikka maailmancupin tasolla, minkä vuoksi tästä jäi hyvä fiilis. Kaikista parasta, että olemme kaikki neljä naista mukana takaa-ajossa sunnuntaina, Keränen iloitsi.

Miesten pikakilpailu on ohjelmassa huomenna lauantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

Kalle Loukkaanhuhta saavutti EM-hopeaa U22 miesten normaalimatkalla

     Matilda Suhonen   Uutiset  

Ampumahiihdon U22-nuorten EM-kilpailut käydään Puolan Jakuszycessa 8.-11.2.2024 Kilpailut käynnistyivät torstaina normaalimatkan kilpailuilla. Kalle Loukkaanhuhta sijoittui toiseksi miesten normaalimatkalla.

Miesten kilpailun voitti Mongolian Enkhbat Enkhsaikhan, joka ampui kilpailussa puhtaasti. Myös Kalle Loukkaanhuhta ampui kaikki paikat puhtaasti jääden voittajasta maalissa vain 1,6 sekuntia. Viron Jakob Kulbin oli maalissa kolmantena. Virolainen ampui kaksi sakkoa jääden voittajasta 20 sekuntia.

– Sain alusta asti rennon fiiliksen ammuntaan, mikä näkyikin suorituksessa penkalla.Tuloksena ensimmäinen neljän ammunnan nollakisa. Ladulla oli perustekemistä, mitä tällä kaudella on ollut aiemminkin. Jaksoin hyvin pitää vauhdin kilpailun loppuun asti. Jälkeenpäin fiilis on uskomaton, vaikka jossain sisimmissäni olen tiennyt tällaisen suorituksen olevan mahdollinen, Loukkaanhuhta kommentoi kilpailun jälkeen.

Arttu Heikkinen oli kolmella sakolla miesten normaalimatkan seitsemäs. Heikkinen jäi voittajasta maalissa 59 sekuntia. Joonas Nelimarkka oli neljällä sakolla kilpailun 26:s.

Naisten normaalimatkan voitti puhtaasti ampunut itävaltalainen Anna Andexer. Toiseksi tullut joukkuekaveri jäi yhdellä sakolla voittajasta kolme minuuttia ja 11 sekuntia. Kolmas oli Tsekin Heda Mikolasova, joka ampui kilpailussa kaksi sakkoa jääden voittajasta maalissa kolme minuuttia ja 39 sekuntia. Frida Achren oli parhaana suomalaisena naisten normaalimatkan 11:s. Hän ampui kilpailussa yhden sakon jääden voittajasta neljä minuuttia ja 56 sekuntia.

Sonja Leinamo sijoittui kahdeksalla sakolla naisten normaalimatkan 35:nneksi. Lyydia Raunio oli kuudella sakolla 54:s.

Tulokset

Lisätiedot:

Maija Holopainen

050 3360939

Suomi sekaviestin 20:s MM-avauksessa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon MM-kilpailut käydään Tšekin Nove Mestossa 7.-18.2.2024 Kilpailut käynnistyivät sekaviestillä keskiviikkona. Ranska voitti viestin joukkueella Eric Perrot, Quentin Fillon-Maillet, Justine Braisaz-Bouchet sekä Julia Simon. Toiseksi tullut Norja jäi voittajajoukkueesta 45 sekuntia. Ruotsi oli maalissa kolmantena minuutin ja 2 sekuntia voittajajoukkueesta jääneenä. Suomi oli sekaviestin 20:s joukkueella Tuomas Harjula, Otto Invenius, Venla Lehtonen ja Suvi Minkkinen.

Tuomas Harjula aloitti viestin. Harjula käytti kaksi varapatruunaa molemmissa ammunnoissa. Ensimmäisessä vaihdossa Suomi oli sijalla 15. Eroa kärkijoukkueeseen kertyi avausosuudella minuutin ja 29 sekuntia. – Keskinkertainen veto. Pientä haparointia molemmissa ammunnoissa, enkä reagoinut tuuleen ajoissa. Tyytyväinen voi olla, että selvisin kuitenkin varapanoksilla, eikä tullut tunaroitua sen enempää. Hiihto tuntui fyysisesti ihan hyvältä, mutta viimeisellä kierroksella voimat meinasivat loppua ennen vaihtoa. Ihan kunnialla kuitenkin selvisin sieltä vaihtoon asti, Harjula tiivisti.

Otto Invenius jatkoi viestiä toisella osuudella. Invenius käytti yhden varapatruunan makuupaikalla. Pystypaikan jälkeen hän joutui kertaalleen sakkokierrokselle. Toisessa vaihdossa Suomi oli 18:s. Eroa kärkijoukkueeseen oli viestin puolivälissä kaksi minuuttia ja 47 sekuntia. – Muuten hyvä kilpailu, mutta pystyammunta harmittaa. Ammunnat ovat kulkeneet niin pitkään hyvin, että tämä oli toivottavasti vain yksi huono ammunta pitkään onnistumisten sarjaan. Eiköhän se lähde siitä toimimaan. Huoltotiimikin teki taas loistavaa työtä ja suksi toimi, Invenius kehui kilpailun jälkeen.

Venla Lehtonen jatkoi kolmannelle osuudelle. Lehtonen käytti makuupaikalla kolme varapatruunaa, mutta selvitti pystyammunnan puhtaasti. – Yllättynyt ja hieman hämmentynyt, miten kroppa oli aivan tyhjä ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kaaduin vauhdikkaammassa laskussa, ja tipuin siinä porukasta. Se näkyi ammunnassakin, kun olin hieman tiukilla ladulla. Pystypaikan nollat toki toivat pienen ilon pilkahduksen suoritukseen. Taisi olla hieman liikaa latausta ja jännitystä ensimmäisessä kilpailussa täällä, Lehtonen pohti sekaviestin jälkeen. Suomi vaihtoi ankkuriosuudelle sijalla 21, viisi minuuttia kärkijoukkueen jälkeen.

Suvi Minkkinen ankkuroi joukkueen maaliin 20:ntena. Minkkinen käytti molemmissa ammunnoissa yhden varapatruunan. Maalissa joukkueen ero voittajaan oli seitsemän minuuttia ja 17 sekuntia. – Kukaan meistä ei varmasti ole tyytyväinen tulokseen, ja parempaankin olisimme pystyneet. Vaikea oli omaa kilpailua rakentaa mutta tein sen, mitä omasta kropasta tänään irtosi. Ensimmäisessä ammunnassa harmittavasti viimeinen laukaus meni ohi, ja tuhrasin aikaa varapatruunan kanssa. Toisen kierroksen jouduinkin hiihtämään pienessä kiireessä. Pystypaikan onneksi selvitin yhdellä varalla, vaikka siinä ei paljoa ollut enään tehtävissä. Tämä oli tämän päivän tulos, ja kisat on nyt avattu, Minkkinen summasi.

MM-kilpailuohjelmassa on seuraavaksi vuorossa naisten pikakilpailu perjantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

Lisänäyttömahdollisuus IBU Cup Obertilliachin osakilpailuihin

     Teemu Vesala   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton valmennusjohto on päättänyt asettaa kotimaan lisänäyttömahdollisuuden IBU Cupin viimeisiä osakilpailuita 29.2.-9.3.2024 ajatellen. Viimeiset IBU Cupin kilpailut käydään Itävallan Obertilliachissa n. 1450 m korkeudella merenpinnasta. Kahden kilpailuviikon aikana on 5 henkilökohtaista kilpailua sekä seka- ja pariviestit. Liitto lähettää kisoihin 3 nais- ja 3 miesurheilijaa.

Lisänäyttö on mahdollista antaa Oulussa 17.-18.2.2024 Veteraanien SM-kilpailujen yhteydessä. Lauantaina kilpaillaan yhteislähtökilpailu ja sunnuntaina pikakilpailu. Näyttökilpailut käydään yleisissä sarjoissa. Mukaan haluavien nuorten on myös ilmoittauduttava yleiseen sarjaan. Ilmoittautumisohjeet löytyvät Veteraanien SM-kisasivuilta.

Lisätiedot:

Lajipäällikkö Teemu Vesala, 040 860 7636
Vastuuvalmentaja Ilkka Jarva, 040 186 1733

Ilmoittaudu seurakehittämisen ohjelmaan!

     Lauri Elo   Uutiset  

Hei kaikki ampumahiihtoseurat!

Haluamme kutsua teidät mukaan kehittämään oman seuranne toimintaa yhdessä muiden ampumahiihtoseurojen kanssa!

Järjestämme seurakehittämisen prosessin, jossa pala kerrallaan perehdytään seuratoiminnan eri osa-alueisiin ja pohditaan, miten asiat omassa seurassa ovat ja miten te haluatte, että ne olisivat.  Hyödynnämme prosessissa urheiluyhteisön yhteistä Tähtiseura-ohjelmaa ja halukkaat seurat voivat prosessin päätteeksi huipentaa sen Tähtiseura-auditointiin.

Seuran kehittäminen on aina tiimityötä ja niinpä tässäkin prosessissa on hyvä, että seurasta on useampia osallistujia.  Eri jaksoissa voivat osallistujat vaihdella riippuen aihealueesta esim. viestintäosuudessa on hyvä olla mukana viestinnän vastuuhenkilöitä ja urheilutoiminnan osuudessa valmentajia.  On kuitenkin hyvä, että ainakin yksi sama henkilö seurasta on mukana kaikissa osioissa, jotta kokonaisuuden ymmärrys on jonkun hallussa.

Koulutus toteutetaan livenä ja etänä – suurin osa koulutuksista on etänä.  Etätapaamiset ovat kestoltaan 2–3 tuntisia ja järjestetään pääsääntöisesti arki-iltaisin. Prosessi pitää sisällään myös kotitehtäviä, jotka liittyvä oman seuran toimintaan ja sen kehittämiseen. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Olympiakomitean kanssa.

Ilmoittautuminen seurakehittämisen ohjelmaan TÄSTÄ

 Tässä ohjelma ja aikataulu:

1.18.5.2024 Matkalla seuratoiminnan huipputekijäksi (aloitustilaisuus)

2.(kesäkuu etänä) Viestintä ja markkinointi

3.(elokuu etänä) Johtaminen ja Hallinto

4.(lokakuu etänä) Vastuullisuus seuratoiminnassa

5.(Marraskuu Kontiolahti) Seuran urheilutoiminnan periaatteiden yhteiset laatutekijät 

6.(Helmikuu 2025 etänä) Lasten ja nuorten urheilutoiminta

7.(Huhtikuu 2025 etänä) Aineelliset resurssit 

8.(Kesäkuu 2025 läsnä) Seurakehittäminen osaksi arkea – Kohti Tähtiseura-auditointia

Suomen joukkue Nuorten MM-kisoihin Otepäähän (EST)

     Teemu Vesala   Uutiset  

Suomen joukkue Ampumahiihdon Nuorten MM-kisoihin 23.2.-2.3.2024

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on vahvistanut Suomen joukkueen Nuorten MM-kilpailuihin 23.2.-2.3.2024. Kisapaikkana on Viron Otepää.

Naiset alle 22-vuotiaat:

Sonja Leinamo
Frida Achren
Rebecca Sandnäs
Lyydia Rainio

Kotiin jäävät varaurheilijat:

1. Emilia Irvankoski
2. Inka Remes

Miehet alle 22-vuotiaat:

Arttu Heikkinen
Kalle Loukkaanhuhta
Eemi Naumanen
Joonas Nelimarkka

Kotiin jäävät varaurheilijat:

1. Turkka Nieminen
2. Vili Kotikumpu


Naiset alle 19-vuotiaat:

Inka Hämäläinen
Sissi Oikkonen
Eveliina Hakala

Kotiin jäävät varaurheilijat:

1. Ilona Rantakömi
2. Saga Hurskainen


Miehet alle 19-vuotiaat:

Jimi Klemettinen
Tuomas Latvalahti
Kaapo Saarinen

Kotiin jäävät varaurheilijat:

1. Akseli Kirjavainen
2. Arttu Remes

Valmennus: Maija Holopainen, Ilkka Jarva
Huolto: Matti Hakala, Ville Simola, Pyry Stevander

Lisätiedot:

Vastuuvalmentaja U22 maajoukkue Maija Holopainen, 050 336 0939
Vastuuvalmentaja Terrafame-ryhmä Ilkka, Jarva 040 186 1733
Vastuuvalmentaja U19 maajoukkue, Antti Repo 0400 653 760
Lajipäällikkö Teemu Vesala, 040 860 7636

Ilmoittautuminen Baltic Biathlon Cupin Ignalinan osakilpailuun

     Lauri Elo   Uutiset  

Seuraava Baltic Biathlon Cupin osakilpailu käydään Liettuan Ignalinassa 16-18.2.2024.

Ilmoittautuminen kilpailuihin tapahtuu Suomisportin kautta. Osallistujat vastaavat itse omista majoitus- ja matkakuluistaan. Matkakuluihin voi hakea Suomen Ampumahiihtoliitolta tukea kilpailun jälkeen. Matkatuki on enimmillään 200€ per osallistuja. 

Ilmoittautuminen Ignalinan kilpailuihin 13.2.2024 mennessä osoitteessa: https://www.suomisport.fi/events/ecf09ce0-6fc8-4d63-86ea-21b7730618a2

Kilpailukutsu: