Suomi nousi miesten viestissä kahdeksanneksi

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: NordicFocus

Ampumahiihdon maailmancup päättyi Itävallan Hochfilzenissa miesten viestiin. Ranska voitti viestin joukkueella Fabien Claude, Quentin Fillon-Maillet, Eric Perrot ja Emilien Jacquelin. Norja jäi toiseksi 49 sekuntia voittajajoukkuetta hitaampana. Ruotsi oli maalissa kolmantena minuutin ja 59 sekuntia voittajan jälkeen. Suomi oli miesten viestin kahdeksas joukkueella Jaakko Ranta, Olli Hiidensalo, Tero Seppälä ja Otto Invenius.

Jaakko Ranta avasi miesten viestin. Ranta käytti makuupaikalla kaksi ja pystypaikalla kolme varapatruunaa. Ensimmäisessä vaihdossa joukkueen sijoitus oli 15:s. – Hiihto oli kelin vuoksi hermostunutta koko porukalla ensimmäisellä osuudella. Jaksoin hyvin hiihtää mutta peesipaikoista oli hyötyä tuuleen ja tuiskuun. Lippaalta ammuin vain yhden ohilaukauksen molemmilla paikoilla mutta varapatruunoiden kanssa tuhlasin turhaan aikaan, Ranta kertasi avausosuutta. Suomi lähti toiselle osuudelle minuutin ja 18 sekuntia kärjen perään.

Olli Hiidensalo jatkoi viestiä toisella osuudella. Hiidensalo selvitti makuupaikan puhtaasti, mutta joutui pystypaikan jälkeen kertaalleen sakkokierrokselle. – Ladulla piti hyödyntää peesejä ja pyrin säästelemään ammuntaan. Makuuammunta meni hyvin mutta pystypaikalla en vain saanut ammuntaa hallintaan. Se oli huono suoritus, mutta onneksi tuoreet miehet jälkimmäisillä osuuksilla pelastivat meidän viestin tänään, Hiidensalo kiitteli joukkuekavereita. Joukkue oli viestin puolivälissä 16:s. Ero kärkijoukkueeseen oli toisessa vaihdossa kolme minuuttia ja 2 sekuntia.

Tero Seppälä onnistui loistavasti kolmannella osuudella. Seppälä ampui molemmat paikat puhtaasti ja nosti joukkueen yhdeksänneksi. Osuusajoissa Seppälä oli osuutensa toisiksi nopein. – Hyvä osuus kuten Kontiolahdellakin. Hiihto, ammunta ja sukset toimivat taas. Se on pienestä kiinni, että onnistuisi samanlailla muinakin päivinä. Jatketaan vielä töitä. Kaikki osa-alueet, kun saadaan kohdalleen niin se on tuollaista se tulos, Seppälä sanoi tyytyväisenä. Hän kavensi eroa keulaan ja viimeisessä vaihdossa ero kärkijoukkueeseen oli kaksi minuuttia ja 57 sekuntia.

Otto Invenius ankkuroi joukkueen maaliin kahdeksantena. Invenius käytti makuupaikalla yhden ja pystypaikalla kaksi varapatruunaa. Maalissa ero voittajaan oli kolme minuuttia ja 25 sekuntia. – Siinä oli aika tiuhaan miehiä, ja sijoituksia oli otettavissa suuntaan jos toiseen. Olen tyytyväinen, että sain joukkueen sijoitusta nostettua. Kuudes sija olisi ollut mahdollinen, mutta se olisi vaatinut täydellistä ammuntaa. Joukkueena tämä on meille hyvä suoritus, Invenius tiivisti.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu ensi viikolla Ranskassa.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

040 4889128