Ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina Oberhofissa miesten pikakilpailulla. Ranska otti kilpailussa kolmoisvoiton Quentin Fillon-Mailletin johdolla. Fabien Claude oli toinen jääden voittajasta 15 sekuntia. Kärkikaksikko selvitti pikakilpailun molemmat ammunnat puhtaasti. Emilien Jacquelin oli yhdellä sakolla kolmas jääden 22 sekuntia voittajasta. Tero Seppälä oli parhaana suomalaisen miesten pikakilpailun 28:s.
Tero Seppälä selvitti makuupaikan puhtaasti ja ampui pystypaikalta yhden sakon. Maalissa ero voittajaan oli minuutin ja 31 sekuntia. – Ammuntaan olen ihan tyytyväinen. Makuulla tein oikeat siirrot ja sain sen ammuttua puhtaasti. Pystylläkin sain ensimmäisen ohilaukauksen jälkeen hyvän sarjan. Hiihtoon olisin vähän kaivannut peesejä. Olin Ranskan maailmancupin jälkeen sairaana, minkä vuoksi joululoman harjoitusjakso ei ollut optimaalinen. Hiihto oli vielä aika tukkoista. Ero keulaan ei ole valtava, vaikka monta miestä mahtuikin väliin tuloslistalla. Hyvä paikka takaa-ajoon ja huomenna lähdetään saalistamaan sijoituksia, Seppälä suunnitteli.
Arttu Heikkinen oli kilpailun 74:s. Heikkinen ampui yhden sakon molemmilta paikoilta jääden voittajasta maalissa kolme minuuttia ja 4 sekuntia. – Tänään oli haastava päivä ladulla. Alusta asti tuntui heikolta, eikä se lähtenyt kunnolla liikkeelle. Suksestakaan en saanut apuja tänään. Penkalla kohtalainen suoritus keliolosuhteet huomioiden, mutten ole missään nimessä tyytyväinen päivän suoritukseen, Heikkinen raportoi kilpailun jälkeen.
Jaakko Ranta oli 76:s. Ranta ampui makuupaikalta kolme sakkoa, ja selvitti pystypaikan puhtaasti. Ero voittajaan oli maalissa kolme minuuttia ja 11 sekuntia. – Tänään oli iso vaihtelu onnistumisten ja epäonnistumisten välillä. Pystyammunta oli täydellinen vaikeaan tuuliolosuhteeseen ja loppukiri tuli hyvin. Kilpailun alku oli katastrofaalinen ja paljon jäi parannettavaa seuraavaan starttiin etenkin makuupaikalla. Suksivalinnassakin hieman epäonnistuimme tänään, Ranta harmitteli.
Heikki Laitinen oli kauden ensimmäisessä maailmancupin startissaan 79:s. Laitinen ampui molemmilta paikoilta kaksi sakkoa jääden maalissa voittajasta kolme minuuttia ja 18 sekuntia. – Kaiken kaikkiaan oli kehno päivä, eikä oikein mikään osa-alue toiminut. Ammunta oli molemmissa paikoissa huono eikä kalustostakaan tullut apuja hiihtoon, Laitinen kuvaili kilpailua.
Otto Invenius jäi viidellä sakolla kilpailun 83:nneksi. Ero voittajaan oli maalissa kolme minuuttia ja 25 sekuntia. – Ei tullut sellaista kilpailua, mitä halusin. Kaikki tuntui olevan kohdillaan, muttei se vaan jostain syystä nyt lähde. Odotan, että se hyvä kisa sieltä vielä joskus tulee, Invenius totesi.
Naisten ja miesten takaa-ajot käydään Oberhofissa huomenna lauantaina.
Ampumahiihdon maailmancup jatkui Saksan Oberhofissa. Naisten pikakilpailu oli ensimmäisenä ohjelmassa torstaina. Kilpailun voitti Ranskan Paula Botet, joka kilpaili maailmancupissa ensimmäistä kertaa urallaan. Ranskalainen ampui molemmat paikat puhtaasti tehden eroa toiseksi tulleeseen Norjan Maren Kirkeeideniin 31 sekuntia. Norjalainen ampui yhden sakon makuupaikalta. Bulgarian Milena Todorova oli kolmas jääden voittajasta maalissa yhdellä pystypaikan sakolla 35 sekuntia. Kaikki suomalaisnaiset sijoittuivat naisten pikakilpailussa 30 parhaan joukkoon.
Suvi Minkkinen jatkoi alkukauden vahvoja suorituksiaan sijoittuen pikakilpailun viidenneksi. Minkkinen selvitti makuupaikan puhtaasti, mutta kiersi kertaalleen sakkoringin pystypaikan jälkeen. Maalissa eroa voittajaan oli 47 sekuntia. – Tauko on tuonut pientä epävarmuutta oman tekemisen ympärille mutta olen todella iloinen, kun olen taas kukituksessa. Keli oli aika vaikea, mikä hieman vaikeutti latautumista kilpailuun. Olen erityisen tyytyväinen, kuinka vauhdinjako onnistui. Hiihto tuntui helpolta pitkään ja loppu tuli kiihtyvästi. Tuulen kanssa piti olla tosi tarkkana etenkin makuupaikalla, ja jokainen laukaus piti tarkkailla. Pieni virhe pystypaikalla, kun ohilaukaus taisi mennä hieman ylös. Olosuhteisiin nähden olen kuitenkin erittäin tyytyväinen päivän suoritukseen, Minkkinen kommentoi kilpailua.
Sonja Leinamo ylsi uransa parhaaseen suoritukseen sijoittuen pikakilpailun kahdeksanneksi. Leinamo ampui molemmat paikat puhtaasti jääden voittajasta maalissa 54 sekuntia. – Hämmentynyt ja onnellinen olo kilpailun jälkeen. En ole koskaan ampunut 0+0 kilpailua enkä ole koskaan yltänyt 20 parhaan joukossa hiihtoajoissa. Eilen vielä ajattelin, että kunhan vain lunastaisin paikan takaa-ajoon ja olokin tuntui kehnolta. Olen senkin vuoksi ällikällä lyöty, sillä en olisi uskonut moiseen suoritukseen, Leinamo hämmästeli.
Venla Lehtonen oli naisten pikakilpailun 23:s kolmesta sakosta huolimatta. Lehtonen selvitti makuupaikan puhtaasti, mutta kolme viimeistä taulua jäivät pystypaikalla kaatamatta. Maalissa eroa voittajaan oli minuutti ja 52 sekuntia. – Omassa kilpailussa oli tänään paljon hyvää ja tunne oli vahva ladulla. Makuupaikan hallitsin hyvin ja olin väliajoissa sen jälkeen korkealla. Pystypaikalla oli ihan hyvä tuulirako, mutta kolme laukausta meni siitä ohi. Olen siihen toki pettynyt mutta kolmella sakolla uran neljänneksi paras sijoitus. Se ei kuulosta huonolta, ja lähtöpaikka on takaa-ajoon hyvä. Odotan lauantaita innolla ja lähden takaa-ajossa parantamaan sijoituksia, Lehtonen suunnitteli. – Älyttömän hieno päivä tänään kokonaisuudessaan, kun ollaan kaikki tytöt 30 parhaan joukossa. Huollolle kuuluu suuri kiitos, sillä meillä oli tänään supersukset, hän kiitteli.
Inka Hämäläinen ylsi ensimmäistä kertaa maailmancupin pisteille sijoittuen kilpailun 30:nneksi. Hämäläinen ampui kaksi sakkoa makuupaikalta mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. Maalissa ero voittajaan oli kaksi minuuttia ja 10 sekuntia. – Tänään ensimmäisen kerran pisteille ja sijoitus kolmekymmenen parhaan joukkoon. Lähdin rauhassa liikkeelle, ja sain kiristettyä vauhtia lopussa. Makuupaikka ei ollut suorituksena kummoinen, mutta kokosin itseni pystypaikalla ja ammuin nollat. Sen jälkeen se oli vain taistelua loppuun asti, Hämäläinen kertoi iloisena.
Miesten pikakilpailu käydään Oberhofissa huomenna perjantaina.