Olympiamitalisti Antti Tyrväinen kuollut

    admin   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon ensimmäinen suomalainen olympiamitalisti Antti Tyrväinen on kuollut. Hän menehtyi 13. lokakuuta nopeasti edenneen sairauden murtamana Tampereella. Hän oli syntynyt Ylöjärvellä 5. marraskuuta 1933.

Antti2

Antti työskenteli lentokonehuoltoupseerina Hämeen lennostossa Tikkakoskella ja viimeisimmät vuodet Lapin lennostossa Rovaniemellä. Monet ilmavoimien lentokonetyypit ovat olleet hänen huollon kohteena. Sotilasmestari Tyrväinen jäi eläkkeelle vuonna 1979.

Antti Tyrväinen voitti hopeaa ampumahiihdon 20 kilometrin matkalla Squaw Valleyn talviolympialaisissa vuonna 1960. MM-hopeaa hän saavutti vuosina 1962 Hämeenlinnassa ja 1963 Seefeldissä. Lisäksi hän oli voittamassa joukkuekilpailun MM-kultaa vuonna 1961 ja MM-hopeaa 1962 sekä 1963. Ampumahiihdon MM-pronssille Antti ylsi vielä vuonna 1965 Elverumissa. Myöhempinä vuosina hän toimi Ampumahiihtoliiton ja Puolustusvoimien valmennustehtävissä.

Tyrväinen menestyi myös ampujana. Hän saavutti EM-hopeaa vapaakiväärillä polvelta ja EM-pronssia 3×40 laukauksen kisassa vuonna 1963 Oslossa.

Vuoden urheilija-äänestyksessä Antti sijoittui kolmanneksi vuonna 1963. Päällystöliiton Vuoden urheilijaksi hänet valittiin kolme kertaa. Opetusministeriön Pro Urheilu-palkinto hänelle myönnettiin vuonna 2004.

Työn ja ampumaurheilun ohessa Tyrväinen kävi vuosittain hirvijahdissa. Suoritti vielä elokuussa hirvikokeen. Antti hoiti usein Soile-tyttären ratsuhevosia ja omakotitalon kunnostustyöt olivat hänelle mieluisia. Antti osallistui vielä kesällä moniin ampumakilpailuihin. Harmitteli, kun heikkenevä kunto esti osallistumisen lähestyviin veteraaniampujien PM-kisoihin.

Yhteiset kesän ja talven treeniharjoitukset Tikkakosken vaativassa maastossa Antin, edesmenneiden mestariampuja Vilho Ylösen ja lennoston liikunta-aliupseeri Veikko Hyvärisen seurassa on jäänyt pysyvästi mieleeni. Hiki virtasi, periksi ei kukaan antanut.

Antti oli erityisen pidetty henkilö työyhteisössä ja urheilijoiden parissa. Hänellä oli eteenpäin suuntautunut ja positiivinen elämänkatsomus. Hymy oli herkässä. Laaja ystäväjoukko tapasi Antin viimeisen kerran kesäkuussa Wanhojen Hiihtoveikkojen 60-vuotisjuhlissa Jyväskylässä.  Nämä urheilukaverit kantavat Antin myös haudan lepoon.

Läheistä isää jää kaipaamaan tytär Soile ja hänen puoliso.

Antti Tyrväisen siunaustilaisuus on Tampereella, Lamminpään isossa kappelissa, lauantaina 16.11.2013 klo 12.00.

Pekka Toivonen
Liikuntaneuvos

*Kirjoittaja on vainajan pitkäaikainen työ- ja urheilukaveri