Puheenjohtajan katsaus: Pariisin Olympialaisten synnyttämiä ajatuksia

Pariisin Olympialaiset olivat menestys urheilun ja liikunnan merkitykselle kansainvälisen vuorovaikutuksen tärkeyden ja kansallistunteiden vahvistamisen osalta. Järjestäjät onnistuivat erinomaisesti, voinee sanoa kaikista oleellisista näkökulmista.

Suomalaisten urheilijoiden menestys synnyttää keskustelua

Keskustelu olympialaisten jälkiarvioinnista kuuluu urheiluun, niin valtava merkitys on urheilulla ja liikunnalla ihmisten sydämissä ja mielessä. Mielestäni on tärkeä erottaa urheilufanien yleinen keskustelu, urheiluorganisaatioissa toimivien vastuullisten arviointi sekä median tekemät analyysit ja arvioinnit. On mentävä eteenpäin, pitää kyetä uusiutumaan, samalla kun pidetään olemassa olevista vahvuuksista kiinni.

Kaikki ei ole pielessä, urheilun ja liikunnan osalta tehdään mittavasti hyvää työtä, ammattimaisesti ja vapaaehtoispohjalta. Onnistutaan ja aina ei mene tavoitellusti. Usein unohdetaan, että vapaaehtoistyö ja kodit ovat edelleen ylivoimaisesti suurin rahoittaja liikunnan ja urheilun osalta. Sekin unohdetaan, että urheilujärjestöihin ovet ovat avoimena kaikille ryhtyä tekemään ja auttamaan lapsia sekä nuoria niin liikunnassa kuin huippu-urheilussakin. Näitä ihmisiä on onneksi edelleen paljon, useimmat eivät tee itsestään numeroa, toimivat ahkerasti ja auttavat vaan.

Suomen liikunta- ja urheilujärjestelmän toimivuus ja tehokkuus

Tuntuu siltä, että onnistumisen mittareita on monenlaisia. Kaikki eivät perusta arviointeja mihinkään mittareihin, kun on paljon kuunnellut arviointeja menestymättömyydestä ja menestyksestä suomalaisen urheilujärjestelmän näkökulmasta. Hyvin tärkeänä pidän urheiluseurojen ja lajiliittojen työn onnistumista ja aktiivisuutta.

Yleinen käsitys ja tilastot osoittavat, että urheiluseuroissa vapaaehtoistyön tekijöiden määrä on vähentynyt pitempään. Tähän tarvitaan muutos. Onko se koulujen mukaan ottaminen urheiluharrastamiseen USAn tapaan vai jokin muu järjestelmä. Sitä tulee pohtia urheilujärjestöissä, eduskunnassa, ministeriöissä ja kuntatasolla. SUL:n puheenjohtaja Riikka Pakarinen otti selkeästi kantaa siihen, että liikuttaminen Suomessa tulee jättää lajiliittojen vastuulle. Tätä mieltä olemme lajiliitossamme olleet jo pitempään. Eri mieltä Pakarisen kanssa olen siitä, kun Pakarinen toteaa liikuttamisen olevan vain isojen lajiliittojen asia, kyllä liikuttaminen kuuluu kaiken kokoisille lajiliitoille. OKM:n Tiina Kivisaaren esiin tuomaa ajatusta lajiliittojen painoarvon vahvistamisesta valtion resurssien kohdistamisessa tulee ihan oikeasti pohtia.

Suomalaisen urheilujärjestelmän merkittävät kehityskohteet ovat hyvä hallinto, osaaminen, läpinäkyvyys ja johtamisjärjestelmä. Vain pari vuotta sitten case Lehtimäen yhteydessä BDO:n tekemä erillistarkastusraportti osoitti merkittäviä puutteita Olympiakomitean johtamisessa. Uskon, että tällaisia puutteita löytyisi muistakin urheiluorganisaatiosta, jos erillistarkastuksia hyvän hallinnon ja johtamisjärjestelmän näkökulmasta tehtäisiin. Olympiakomitean johto ei valitettavasti ymmärtänyt vakavaa palautetta eikä nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä oikeasti synnyttämään kehitystä merkittäviin puutteisiin. Liikunnan ja urheilun katto-organisaationa sen olisi ehdottomasti otettava kehittämisevästykset vakavasti.

Urheilujärjestelmän arviointi ja kehittämissuunnitelman tekeminen kuuluu OK:n jäsenjärjestöille ja ministeriölle

Puheenjohtaja Jan Vapaavuori ehti jo ennen kisojen loppua kertomaan, että OK:ssa tehdään arviointi ja johtopäätöksiä syksyn aikana. Vapaavuoren ajattelussa Olympiakomitean jäsenjärjestöt eivät saa sijaa. Unohtuiko Vapaavuorelta, että on olemassa myös talvilajeja, joiden näkökulmat tulee huomioida. On selvää, että OK:n hallituksen, joka on 3 kk:n päästä erovuorossa, ei tule tehdä keskeisiä päätöksiä loppukaudellaan tulevasta ison kuvan kehittämisestä. Pidän tärkeänä, että OK:n jäsenjärjestöt ja ministeriö ovat mukana tulevaisuuden arvioinnissa ja johtopäätösten tekemisessä. Pikaisen analyysin teko nykytilanteesta kuuluu OK:n hallitukselle, jonka pohjalta jäsenjärjestöt ja ministeriöiden on hyvä käydä keskustelua sekä tehdä johtopäätöksiä. Onko OK:n hallitus yhtä mieltä esim. siitä, että 20 vuotta kehitys on mennyt väärään suuntaan?

Julkinen rahoitus ja sen kohdentaminen on vaativa tehtävä

Julkisen rahoituksen osuus lajiliitoissa lienee keskimäärin 20-40 %:n tasolla, suurilla liitoilla vähempi ja pienemmillä isompi. Onkin keskusteltava kokonaisrahoituksesta. Mielestäni julkista rahoitusta tulisi kohdentaa aiempaa enemmän urheiluseurojen vetäjiin ja toiminnan ylläpitoon, olosuhdekehittämisestä kunnat ja valtio ansaitsevat kyllä kiitosta. On selvää, että pelkästään vapaaehtoisvoimin seuratoiminta heikkenee edelleen. Seurojen ja lajiliittojen välisen yhteistyön kehittäminen tulisi olla kriteeri julkisen rahoituksen jaossa. Tämä näkökulma edistäisi myös lasten ja nuorten monipuolista harrastamista. Vapaaehtoistyö, liikunta ja urheilu ovat nimenomaan asioita, joissa yhteistyö korostuu.

Huippu-urheilussa julkisen rahoituksen fokusoinnissa ja synergian tuottamisessa on mahdollisuuksia. Siinäkin peräänkuulutan yhteistyötä lajien/lajiliittojen kesken. Olympiakomitea on taho, jonka tulee lajiliittojen yhteistyötä kyetä tukemaan, hyvin tärkeää on, että olympiakomiteassa läpinäkyvyys ja hyvä hallinto etenevät, jotta synergiaa syntyy.

Kalle Lähdesmäki

Puheenjohtaja, Suomen Ampumahiihtoliitto