Posts by: admin

Puheenjohtajan katsaus: Pariisin Olympialaisten synnyttämiä ajatuksia

    admin   Uutiset  

Pariisin Olympialaiset olivat menestys urheilun ja liikunnan merkitykselle kansainvälisen vuorovaikutuksen tärkeyden ja kansallistunteiden vahvistamisen osalta. Järjestäjät onnistuivat erinomaisesti, voinee sanoa kaikista oleellisista näkökulmista.

Suomalaisten urheilijoiden menestys synnyttää keskustelua

Keskustelu olympialaisten jälkiarvioinnista kuuluu urheiluun, niin valtava merkitys on urheilulla ja liikunnalla ihmisten sydämissä ja mielessä. Mielestäni on tärkeä erottaa urheilufanien yleinen keskustelu, urheiluorganisaatioissa toimivien vastuullisten arviointi sekä median tekemät analyysit ja arvioinnit. On mentävä eteenpäin, pitää kyetä uusiutumaan, samalla kun pidetään olemassa olevista vahvuuksista kiinni.

Kaikki ei ole pielessä, urheilun ja liikunnan osalta tehdään mittavasti hyvää työtä, ammattimaisesti ja vapaaehtoispohjalta. Onnistutaan ja aina ei mene tavoitellusti. Usein unohdetaan, että vapaaehtoistyö ja kodit ovat edelleen ylivoimaisesti suurin rahoittaja liikunnan ja urheilun osalta. Sekin unohdetaan, että urheilujärjestöihin ovet ovat avoimena kaikille ryhtyä tekemään ja auttamaan lapsia sekä nuoria niin liikunnassa kuin huippu-urheilussakin. Näitä ihmisiä on onneksi edelleen paljon, useimmat eivät tee itsestään numeroa, toimivat ahkerasti ja auttavat vaan.

Suomen liikunta- ja urheilujärjestelmän toimivuus ja tehokkuus

Tuntuu siltä, että onnistumisen mittareita on monenlaisia. Kaikki eivät perusta arviointeja mihinkään mittareihin, kun on paljon kuunnellut arviointeja menestymättömyydestä ja menestyksestä suomalaisen urheilujärjestelmän näkökulmasta. Hyvin tärkeänä pidän urheiluseurojen ja lajiliittojen työn onnistumista ja aktiivisuutta.

Yleinen käsitys ja tilastot osoittavat, että urheiluseuroissa vapaaehtoistyön tekijöiden määrä on vähentynyt pitempään. Tähän tarvitaan muutos. Onko se koulujen mukaan ottaminen urheiluharrastamiseen USAn tapaan vai jokin muu järjestelmä. Sitä tulee pohtia urheilujärjestöissä, eduskunnassa, ministeriöissä ja kuntatasolla. SUL:n puheenjohtaja Riikka Pakarinen otti selkeästi kantaa siihen, että liikuttaminen Suomessa tulee jättää lajiliittojen vastuulle. Tätä mieltä olemme lajiliitossamme olleet jo pitempään. Eri mieltä Pakarisen kanssa olen siitä, kun Pakarinen toteaa liikuttamisen olevan vain isojen lajiliittojen asia, kyllä liikuttaminen kuuluu kaiken kokoisille lajiliitoille. OKM:n Tiina Kivisaaren esiin tuomaa ajatusta lajiliittojen painoarvon vahvistamisesta valtion resurssien kohdistamisessa tulee ihan oikeasti pohtia.

Suomalaisen urheilujärjestelmän merkittävät kehityskohteet ovat hyvä hallinto, osaaminen, läpinäkyvyys ja johtamisjärjestelmä. Vain pari vuotta sitten case Lehtimäen yhteydessä BDO:n tekemä erillistarkastusraportti osoitti merkittäviä puutteita Olympiakomitean johtamisessa. Uskon, että tällaisia puutteita löytyisi muistakin urheiluorganisaatiosta, jos erillistarkastuksia hyvän hallinnon ja johtamisjärjestelmän näkökulmasta tehtäisiin. Olympiakomitean johto ei valitettavasti ymmärtänyt vakavaa palautetta eikä nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä oikeasti synnyttämään kehitystä merkittäviin puutteisiin. Liikunnan ja urheilun katto-organisaationa sen olisi ehdottomasti otettava kehittämisevästykset vakavasti.

Urheilujärjestelmän arviointi ja kehittämissuunnitelman tekeminen kuuluu OK:n jäsenjärjestöille ja ministeriölle

Puheenjohtaja Jan Vapaavuori ehti jo ennen kisojen loppua kertomaan, että OK:ssa tehdään arviointi ja johtopäätöksiä syksyn aikana. Vapaavuoren ajattelussa Olympiakomitean jäsenjärjestöt eivät saa sijaa. Unohtuiko Vapaavuorelta, että on olemassa myös talvilajeja, joiden näkökulmat tulee huomioida. On selvää, että OK:n hallituksen, joka on 3 kk:n päästä erovuorossa, ei tule tehdä keskeisiä päätöksiä loppukaudellaan tulevasta ison kuvan kehittämisestä. Pidän tärkeänä, että OK:n jäsenjärjestöt ja ministeriö ovat mukana tulevaisuuden arvioinnissa ja johtopäätösten tekemisessä. Pikaisen analyysin teko nykytilanteesta kuuluu OK:n hallitukselle, jonka pohjalta jäsenjärjestöt ja ministeriöiden on hyvä käydä keskustelua sekä tehdä johtopäätöksiä. Onko OK:n hallitus yhtä mieltä esim. siitä, että 20 vuotta kehitys on mennyt väärään suuntaan?

Julkinen rahoitus ja sen kohdentaminen on vaativa tehtävä

Julkisen rahoituksen osuus lajiliitoissa lienee keskimäärin 20-40 %:n tasolla, suurilla liitoilla vähempi ja pienemmillä isompi. Onkin keskusteltava kokonaisrahoituksesta. Mielestäni julkista rahoitusta tulisi kohdentaa aiempaa enemmän urheiluseurojen vetäjiin ja toiminnan ylläpitoon, olosuhdekehittämisestä kunnat ja valtio ansaitsevat kyllä kiitosta. On selvää, että pelkästään vapaaehtoisvoimin seuratoiminta heikkenee edelleen. Seurojen ja lajiliittojen välisen yhteistyön kehittäminen tulisi olla kriteeri julkisen rahoituksen jaossa. Tämä näkökulma edistäisi myös lasten ja nuorten monipuolista harrastamista. Vapaaehtoistyö, liikunta ja urheilu ovat nimenomaan asioita, joissa yhteistyö korostuu.

Huippu-urheilussa julkisen rahoituksen fokusoinnissa ja synergian tuottamisessa on mahdollisuuksia. Siinäkin peräänkuulutan yhteistyötä lajien/lajiliittojen kesken. Olympiakomitea on taho, jonka tulee lajiliittojen yhteistyötä kyetä tukemaan, hyvin tärkeää on, että olympiakomiteassa läpinäkyvyys ja hyvä hallinto etenevät, jotta synergiaa syntyy.

Kalle Lähdesmäki

Puheenjohtaja, Suomen Ampumahiihtoliitto

Vuokatti-Ruka urheiluakatemiaan on valittu uudet ampumahiihdon NOV-valmentajat

    admin   Uutiset  

Vuokatti-Ruka urheiluakatemiaan on valittu uudet ampumahiihdon NOV-valmentajat

Vuokatti-Ruka urheiluakatemia on yhteistyössä Suomen Ampumahiihtoliiton kanssa palkannut uudeksi NOV-ampumahiihtovalmentajaksi Ilkka Jarvan (LitK). Ilkan tulevana ja keskeisenä valmennuksentoimintaympäristönä toimii Vuokatti, jossa Ilkka vastaa yhdessä toisten valmentajien kanssa ampumahiihdon päivittäis- ja leirivalmennuksesta. Lisäksi Ilkka toimii jatkossa Ampumahiihtoliiton Terrafame – ryhmän vastuuvalmentajana leiritys- ja kilpailukaudella.

Ilkka on toiminut useita vuosia eri tehtävissä maastohiihdon parissa niin Tshekin maajoukkueen päävalmentajana kuin Suomen A ja B – maajoukkueen valmentajana. Viime vuodet Ilkka on ollut myös mukana maastohiihdon koulutuspuolella.

NOV-ampumahiihtovalmentajana Vuokatissa jatkaa Maija Holopainen, jolla on pitkä kokemus ampumahiihdon valmennuksesta ja toiminnasta Vuokatin toimintaympäristössä. Maijan vastuulla on Ampumahiihtoliiton nuorten Vuokatti ryhmän – valmennus ja Vuokatti – Ruka urheiluakatemian toisen asteen opiskelijoiden päivittäisvalmennus.

Ilkka Jarva. Kuva: Mervi Kähkönen /VRUA
Maija Holopainen

Suomen joukkueet maailmancup Hochfilzen ja IBU cup Obertilliach

     admin   Uutiset  

Maailmancup, Hochfilzen 6.12.-12.12.2021

Naiset

Mari Eder
Nastassia Kinnunen
Venla Lehtonen
Suvi Minkkinen

Miehet

Tuomas Harjula
Olli Hiidensalo
Joni Mustonen
Jaakko Ranta
Tero Seppälä

Valmennus
Jonne Kähkönen, Aku Moilanen

Huolto Marek Sander, Simon Kubina, Morten Priks, Risto Uusivirta
Lihashuolto Vesa Kontturi
Lääkäri Katja Mjösund

IBU CUP 3 joukkue, Obertilliach 14.12.-19.12.2021

Naiset

Emilia Irvankoski
Noora Kaisa Keränen
Sonja Leinamo
Nenna Lukkarinen

varalla:
Johanna Pykäläinen

Miehet

Arttu Heikkinen
Patrik Kuuttinen
Jonni Mukkala
1 urheilija valitaan MC-Hochfilzen joukkueesta

varalla:
Otto Ruusunen

Valmennus
Niko Aapajärvi, Ahti Toivanen

Huolto Matti Hakala, Timo Salminen

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on vahvistanut valintakriteerit kansainvälisiin kilpailuihin

    admin   Uutiset  

Ampumahiihtoliiton hallitus vahvisti valintakriteerit kokouksessaan 15.9.2021.

Kriteerit kattavat kaiken kansainvälisen kilpailutoiminnan aikuisten ja nuorten osalta maailmancupista lähtien.

Lisätietoja:

Lajipäällikkö Jarkko Kauppinen, jarkko.kauppinen(at)biathlon.fi, p. 040 860 7636

AJANKOHTAISTA AMPUMAHIIHDOSTA

     admin   Uutiset  

KIITOS KAISA!

Suomen ja koko maailman ampumahiihtoväki kiittää mitä lämpimimmin, onnittelee ja kunnioittaa Kaisa Mäkäräistä erittäin menestyksellisestä urasta.  Kaisan suorituksista on saatu jännitystä riittämiin, kyyneliä litratolkulla lajille ominaisesta draamasta ja monenlaisista, väkevimmätkin intohimot täyttäneistä suorituksista suomalaisena ampumahiihtäjänä ja maailman eliittitason urheilijana.  Kaisa on ollut 6 vuotta Suomen kiinnostavin ja valovoimaisin urheilija suomalaisten mielestä. Kansainvälisesti Kaisan tasoisia huippu-urheilijoita ei vuosikymmenessäkään ole koko maailmassa kuin 2-3. Huippu-urheilija tarvitsee jatkuvasti väkevän lähituen tekemisensä mahdollistamiseksi. Urheilijalle on tärkeätä tietää koko ajan, että perheen ja läheisten tuki on katkeamaton. Luonnollisesti valmennus, huolto ja erilaiset kumppanit ovat valmistautumisessa sekä itse kilpailussa keskiössä. Haluamme kiittää Kaisan vanhempia, perhettä, Jarkkoa sekä kaikkia keskeisiä Kaisan urheilu-uraa tukeneita tahoja. Tehdyn työn ja annetun tuen jälki jää suomalaiseen huippu-urheiluun lähtemättömästi. 

Toivomme Kaisalle mitä parhainta menestystä elämän uuteen vaiheeseen.  Lisäksi toivomme, että Kaisa antaa suomalaiselle ampumahiihdolle tulevaisuudessa vielä paljon osaamistaan ja kokemustaan lajin parissa. 

Ampumahiihtokausi päättyi Koronaan

Ampumahiihtokauden suomalaista huipennusta odotetiin Kontiolahden maailmancupista maaliskuussa. Sitä se olikin, mutta oleellisesti eri tavalla kuin osattiin arvioida. Tuli kaksi K:ta – Korona ja Kaisa uran lopettamisilmoitus kansainvälisellä tasolla. Nove Meston m-cup 7 ilman yleisöä antoi esimakua mitä on tulossa. Suomessa oltiin varovaisen toiveikkaita, koko ajan THL:n kanssa yhteydessä, miten Korona ilmestyy Suomeen. Avauspäivänä, kun portit oli jo avattu yleisölle, tuli Valtioneuvoston suositus. Sen seurauksena tehtiin päätökset, että kilpaillaan ilman yleisöä ja että Stadionilla oleva väkimäärä vähennetään selvästi alle 500, näin tehtiin. M-cup onnistuttiin viemään läpi torstai-lauantain osalta, mutta sunnuntain viestejä ei voitu toteuttaa.   Vaikeissa olosuhteissa ja jatkuvassa epävarmuustilassa Kontiolahden Urheilijat selviytyi olosuhteet huomioiden erinomaisesti kisojen järjestämisestä. Kansainvälisen Liiton, IBUn, sekä muut palautteet ovat olleet kiittäviä järjestelyiden onnistumisesta vaikeissa olosuhteissa. 

Maailmancupin talouteen Koronasta tuli merkittävä negatiivinen taloudellinen vaikutus. Asiaa on alettu eri vastuullisten tahojen kanssa hoitamaan ja keskustelut ovat menossa. Mikä tärkeintä, erittäin ymmärtävässä ja hyvässä hengessä.

Ampumahiihtokausi oli vaikea kotimaassa

Etelä- ja Keskisuomeen talvea ei tullut.  Ensimmäiseksi on syytä kiittää kaikkia niitä seuroja, kuntia ja kaupunkeja, jotka ovat ylläpitäneet lumiolosuhteita kuluneena talvena aiempia vuosia vaikeammissa olosuhteissa. Moni seura teki uskomattoman työn, että onnistuivat järjestämään suunnitellut kilpailut. Valitettavan moni seura teki myös paljon työtä kisojen järjestämiseksi ja siitäkin huolimatta joutuivat peruuttamaan kisat lumipulan ja olosuhteiden riittämättömyyden johdosta.

Ampumahiihtoliiton hallitus teki 14.3. Valtioneuvoston suosituksen ja AVIn määräyksen johdosta päätöksen, että loppukauden kilpailut ja tapahtumat peruutetaan ampumahiihdon osalta.

Haluan kiittää seura- ja koko ampumahiihtoväkeä kauden läpiviemisestä parhaalla mahdollisella tavalla, olosuhteet huomioiden. Nyt tarvitaan ymmärrystä ja jaksamista, että päästään matkavauhtiin ja tekemiseen – yhdessä eteenpäin.

Kuluva kausi osoitti, että Ampumahiihtoseurojen ja -liiton tulee edelleen yhteistyössä jatkaa ponnisteluja, jotta kunnissa tehdään aiempaa selvästi enemmän investointeja lumiolosuhteiden varmistamiseksi niin ampuma- kuin maastohiihdollekin. Yhteistyötä on tärkeää tehdä sekä Hiihtoliiton että kuntien ja kaupunkien kanssa lumiolosuhteiden kehittämisestä.

Kilpailukauden saavutuksista sekä haasteista lajipäällikkö yhdessä valmentajien kanssa tekee katsauksen lähiaikana uutiskirjeessä sekä kotisivulla.

Miten ampumahiihdossa edetään

Ampumahiihto ja urheilu ovat tärkeitä asioita ihmisten arjessa. Kuitenkin tärkeintä on terveys ja tasapainoisen ja -arvoisen elämän sekä elämänlaadun varmistaminen Suomessa varmistetaan.  Tämä on meilläkin keskiössä.

Kokoontumiset yli 10 hengen tapaamisille ja kokouksille eivät ole sallittuja. Tämä aiheuttaa sen, että toimimme täsmällisesti viranomaisten ohjeiden mukaan. Mm. kevätkokous kutsutaan koolle, kun tilanne sen sallii. Tässä Olympiakomitea ohjeistaa lajiliittoja, tilannetta seurataan.

Liiton henkilöstö valmistelee vaihtoehtoisia suunnitelmia tulevaisuuteen. Valiokunnat ja hallitus pitävät aktiivisesti etäyhteys-kokouksia tilanteen edetessä ja vaatiessa.

Uskon vakaasti, että Valtioneuvoston johdolla Suomen viranomaiset kykenevät saattamaan Koronasta aiheutuneen epävarmuuden takaisin varmuustilaan.  Yhteistyö, kärsivällisyys ja reaaliaikainen asioihin reagointi auttavat meitä!

Eteenpäin!

Kalle Lähdesmäki
Puheenjohtaja

Sako-ampumahiihtoaseet

    admin   Uutiset  

Hyvät jäsenseurat ja ampumahiihtoharrastuksesta kiinnostuneet

Puolustusvoimien käytettyjen Sako-ampumahiihtoaseiden toimitukset ovat käynnistyneet ja lisää aseita huolletaan vielä ennen joulua. Sakon asesepät ovat tehneet syksyn aikana kovan työn metsästyskiireiden keskellä niin, että ovat saaneet myös ampumahiihtoaseita lähetyskuntoon. Kaikki osapuolet pahoittelevat toimitusten viivästystä teille seuroille. Aseita kunnostetaan ja lähetetään mahdollisimman nopealla aikataululla jatkossakin.

Tällä hetkellä suosittelemme kaikkia edullisista harrastusvälineistä kiinnostuneita olemaan yhteydessä liittoon ja tekemään varauksen. Tämän jälkeen kannattaa käynnistää hakuprosessi lupia varten poliisilta, koska se saattaa viedä jopa kuukausia.

Ampumahiihdon harjoitteluun ja olosuhdetyöhön halutaan kiinnittää huomioita Ampumahiihtoliitossa. Yksi väylä ovat nämä välineet, jotka soveltuvat erityisen hyvin ammunnan perusteiden opetteluun. Toimivat välineet mahdollistavat harrastuksen aloittamisen.

Aseiden hyvä kunto varmistetaan Sakon tehtaalla asiantuntevien aseseppien toimesta. Tarjolla on myös aseita vasenkätisille. Osa aseista on P72 ja osa P78 mallia. Tukit ovat joko puuta tai Sakon aikoinaan käyttämää komposiittimateriaalia. Aseiden mukana pyritään toimittamaan kaikki hihnat, sekä muita varusteita niin kauan kun niitä riittää.

Huomatkaa, että kaikki tiedustelut aseisiin liittyen hoidetaan liiton kautta.

Listätiedot oheisesta SAKO aseohje 12-2014

Ohessa esimerkkinä kuva asemallista.

Yhteyshenkilönä toimii Tapio Pukki, p. 046 8782204, tapio.pukki(at)biathlon.fi

Seurakysely ja Craft-tuotetilaus

    admin   Uutiset  

Hyvät jäsenseurat!
Muistattehan vastata seurakyselyyn, viimeinen vastauspäivä on 30.10.2015. Tarkemmat tiedot ohessa. Myös Craftin kuvasto seuroille on päivitetty.

Seurakirje

Seurakyselylomake pdf
(Doc-muodossa)

Craftin tuotekuvasto

Craft- tuotteiden tilaaminen tapahtuu siten, että kun seura tai urheilija on päättänyt mitä se hankkii, niin ottakaa sen jälkeen yhteyttä Craftille Pasi Torkkeliin. Yhteystiedot ovat alla. Häneltä saatte tiedon kuka Cratin jälleenmyyjistä toimittaa teille tilaamanne tuotteet ja samalla Pasin kanssa sovitte maksutavasta.

Pasi Torkkeli
Oy Sultrade Ltd

Niittyrinne 2 B

02270 Espoo

E-mail: pasi.torkkeli@sultrade.fi

Mobile: +358-40-451 4180

Fax: +358-9-85 95 9200

Kilpailukausi vaihtuu

    admin   Uutiset  

Ampumahiihdon kilpailukausi vaihtuu 1.1.2014

Lisennssien ostaminen kilpailukaudelle 2014 – 2015 tapahtuu edelleen liiton kotisivujen kautta kohdasta lisenssit. Lisnssien myynti aloitetaan heti kun tuoteseloste lisennssitä on saatu vahvistettua.

Lisennsien ehtoihin ei tule merkittäviä muutoksia.

Liiton kotisivut ovat uudistumassa ja tähän liittyen lisennsien ostolinkki on jatkossakin liiton etusivulla. Uudet kotisivut julkaistaan marraskuussa 2014.

NIMEÄMISTOIMIKUNTA

    admin   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on kokouksessaan nimennyt Nimeämistoimikunnan.

Toimikunnan tehtävänä on hakea ja koota esitykset Suomen Ampumahiihtoliitto ry:n hallituksen jäsenistä kaudelle 2014 – 2016 ja tehdä esitys liittokokoukselle hallituksen jäsenistä.

Toimikunnan jäsenet ovat:

Puheenjohtaja Ilkka Suominen (SahL kunniapuheenjohtaja)

Jäsenet Jouko Kemppi (SahL kunniajäsen), Anne Talvensaari-Mattila (Oulu), Juha Seppälä (Tuusula), Pentti Puurunen (Kuhmo)

Toimikunnan sihteerinä toimii liiton toiminnanjohtaja Jukka Haltia

Jäsenyhdistyksiä pyydetään tekemään esitykset liiton hallituksen jäsenistä nimeämistoimikunnalle viimeistään perjantaina 31.10.2014. Esitykset tulee lähettää toimikunnan sihteerille.

Erovuorossa ovat

Puheenjohtaja Olli Nepponen

Varapuheenjohtaja Heikki Allonen

Varapuhenjohtja Leena Mörttinen

Hallituksen jäsen Mika Haapoja

Hallituksen jäsen Raimo Hulmi

Hallituksen jäsen Timo Mäkinen