Kategoria: MC tiedotteet

Kolme suomalaista maailmancupin pisteille Pokljukan takaa-ajoissa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui lauantaina naisten ja miesten takaa-ajoilla. Naisten takaa-ajon voittoon hiihti puhtaasti ampunut Ruotsin Elvira Öberg. Italian Dorothea Wierer oli yhdellä sakolla toinen ja Ranskan Julia Simon kahdella sakolla kolmas. Mari Eder oli parhaana suomalaisena takaa-ajon 16:s.

Eder ampui kilpailussa vain yhden sakon viimeiseltä pystypaikalta. Hän jäi maalissa voittajasta minuutin ja 36 sekuntia. – Ammunta oli tosi hyvä mutta muuten kisa jätti vähän mietintämyssyä päähän. Ei missään nimessä ollut onnistunut kokonaisuus. Koitetaan ottaa nämä tämän viikon hyvän ammunnat mukaan ja analysoidaan kokonaisuutta vielä myöhemmin enemmän, Eder kertasi kilpailua mietteliäin fiiliksin.

Suvi Minkkinen ylsi toisena suomalaisnaisena pisteille ollen 30:s. Hän ampui yhden sakon toiselta makuupaikalta, mutta selvitti muut paikat puhtaasti. – Ensimmäinen kierros lähti vähän kovaa siinä porukassa, mikä korkealla kostautuu. Koko kilpailu oli vähän semmoista selviytymistä ja tuntui aika tahmealta. Korkeus toki vaikuttaa eikä suksikaan ollut mikään supertykki tänään. Onnistuminen viimeisessä mäessä, ja top 30 kuitenkin, Minkkinen kertasi kilpailua. – Harvoin yhdellä sakolla viittä sijaa on tippunut takaa-ajossa mutta ilmeisen moni ampui kisassa hyvin. Nousua lähdin tavoittelemaan, joten vähän toki harmittaa, hän summasi.

Nastassia Kinnunen ampui kilpailussa yhteensä viisi sakkoa, joista kolme tuli viimeiseltä pystypaikalta. – Viimeisellä pystypaikalla en osannut pitää päätä kylmänä. Fiilis kisan aikana oli kuitenkin hyvä, Kinnunen tiivisti. Hän oli maalissa 48:s jääden kärjestä viisi minuuttia ja 6 sekuntia.

Venla Lehtonen paransi sijoitustaan kuusi pykälää ollen takaa-ajon 49:s. Hän selvitti kilpailun yhdellä ohilaukauksella, joka tuli ensimmäiseltä makuupaikalta. – Tänään taas ammunnassa jatkui sama hyvä tekeminen, mitä pikakisassakin. Ensimmäinen laukaus meni ohi mutta sen jälkeen sain kasattua kokonaisuuden, Lehtonen kommentoi. Hän jäi kärjestä viisi minuuttia ja 54 sekuntia. – Hiihto oli edelleen aika vaikeantuntuista. Vielä kun ensi viikolla saan hiihdonkin kulkemaan niin molemmat osa-alueet toimisi ja tulisi jo varmaan ihan hyvää tulosta, Lehtonen tuumasi.

Miesten takaa-ajon voiton varmisti Norjan Johannes Thingnes Boe. Toiseksi nousi Ranskan Quentin Fillon-Maillet minuutin ja neljä sekuntia voittajasta. Kolmas oli Norjan Tarjei Boe kaksi sekuntia kakkossijasta. Olli Hiidensalo oli 31:s. Hän ampui kilpailussa kolme sakkoa, yhden makuulta ja kaksi pystystä. Hiidensalo nousi kilpailussa kahdeksan sijaa. – Muutama sakko liikaa mutta pirteämpää hiihtoa kuin eilen ja sillä nostettiin tänään sijoituksia, Hiidensalo kommentoi kilpailun jälkeen.

Ampumahiihdon maailmancupin ohjelmassa on huomenna sunnuntaina parisekaviesti sekä sekaviesti.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Olli Hiidensalo parhaana suomalaisena pisteille miesten pikakisassa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Miesten pikakisa käytiin Slovenian Pokljukassa perjantaina. Kilpailun ylivoimainen voittaja oli yhden sakon ampunut Johannes Thingnes Boe ennen veljeään Tarjei Boeta. Puhtaasti ampunut Tarjei Boe jäi voittajasta 48 sekuntia. Sturla Holm Laegreid oli yhdellä sakolla kilpailun kolmas 55 sekuntia voittajasta. Olli Hiidensalo oli parhaana suomalaisena 39:s.

Olli Hiidensalo ampui molemmilta paikoilta yhden sakon. Hän jäi maalissa voittajasta kaksi minuuttia ja 38 sekuntia. – Oli aika vaikea paluu maailmancupiin joulutauon sairastelun jälkeen. Makuulta ja pystyltä sakko, joten ei se nyt hyvää ammuntaa ollut. Oli kyllä aika vaikea hiihtopäiväkin tänään, vaikka se vähän paranikin loppua kohden. Huomiseen takaa-ajoon kuitenkin noista asetelmista, Hiidensalo summasi ja käänsi katseen huomiseen takaa-ajoon.

Jaakko Ranta oli kilpailun 66:s kolme minuuttia ja 29 sekuntia voittajasta. – Tänään lähti jo heti alusta kisa vähän väärään suuntaan. Huomasin jo ensimetreillä, ettei ollut päivän paras suksi ja kilpailu lähti nihkeästi liikkeelle, Ranta harmitteli. Hän ampui makuulta kaksi ohi mutta selvitti pystypaikan nollilla. – Makuu oli turhan rauhaton mutta hyvin sain ajatukset kasattua pystylle. Tiukkaa oli, etten päässyt takaa-ajoon. Kaikki on kuitenkin kohdillaan joulutauon jäljiltä, Ranta kommentoi. Hän jäi takaa-ajopaikasta seitsemän sekunnin päähän.

Heikki Laitinen ampui makuupaikan puhtaasti mutta pystystä meni kaksi ohi. Hän oli 67:s jääden voittajasta kolme minuuttia ja 31 sekuntia. – Suksella oli tänään tosi tahmeeta kulkua ja myös pari viimeistä taulua jäi kaatamatta. Makuuammunta kulki tänäänkin hienosti, Laitinen tiivisti kilpailun jälkeen.

Tuomas Harjula oli kilpailun 78:s. Harjula ampui makuupaikalta kaksi ja pystypaikalta yhden ohilaukauksen. – Ennen kisaa alkuverkassa tuntui todella hyvältä ja ajattelin, että kaikki on kunnossa. Joulutauko on mennyt hyvin ja sitten tulee tämmöinen kisa, jossa valot sammuu aivan totaalisesti. Kyllä se pistää mielen matalaksi. Tänään tuli ammuttuakin huonosti eli kaikin puolin epäonnistunut päivä. Ammunnassa ei ollut mitään teknisesti pielessä mutta hiihtovauhti lähinnä ihmetyttää, Harjula harmitteli tulosta.

Miesten ja naisten takaa-ajot käydään Pokljukassa huomenna lauantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Mari Eder naisten pikakisan kymmenes Pokljukassa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancupkausi jatkui Slovenian Pokljukassa naisten pikakilpailulla. Kilpailun voitti Ruotsin Elvira Öberg. Toinen oli Ranskan Julia Simon seitsemän sekuntia voittajasta. Kolmanneksi hiihti Italian Dorothea Wierer, joka jäi 18 sekuntia voittajan taakse. Naisten kärkikolmikko ampui kilpailussa puhtaasti.

Kaikki suomalaisnaiset takaa-ajoon

Mari Eder oli parhaana suomalaisena hienosti kymmenes. Eder ampui makuupaikan ensimmäisen laukauksen ohi mutta onnistui kaatamaan kaikki loput yhdeksän taulua. – Sija on ihan ookoo mutta suorituksessa jäi vähän toivomisen varaa. Makuuammuntaan kaipaisin siihen alkuun pientä skarppausta mutta pysty tuli tosi hyvin. Vauhdinjaollisesti ei ollut ihan ehjä suoritus, ja lopussa maksoin hieman reippaasta alkuvauhdista. Eder starttaa launataina takaa-ajoon 52 sekuntia kärjen perään. – Moni urheilijoista on harjoitellut joulutauon ajan korkealla, mikä näkyi tänään vahvuutena tuloslistalla, Eder huomautti. Hän kertoi panostaneensa joulutauon harjoitteluun matalammalla. Kilpailut käydään Pokljukassa 1 300 metrin korkeudessa.

Suvi Minkkinen ampui kilpailun molemmat paikat puhtaasti ja oli maalissa 25:s. Hän jäi voittajasta minuutin ja 18 sekuntia. – Nollakisa, josta on tottakai hyvä mieli. Vähän jännitin, miten kroppa reagoi, kun kisataan korkealla ja asutaan matalalla. Onnistuin vetämään ihan tasaisen kisan hiihtoajoissa. Lopussa olin kyllä aika hapoilla, enkä meinannut jaksaa viimeisessä laskussa pitää laskuasentoa, että sen verran se korkealla kisaaminen vaikuttaa, Minkkinen kertasi kilpailua. – Hyvillä mielin voi jatkaa tuleviin kisoihin, hän tiivisti.

Nastassia Kinnunen oli pystypaikan yhdellä sakolla kilpailun 35:s. – En odottanut, että vuorilla kilpaileminen olisi helppoa. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut suurta määrää harjoituspäiviä vuoristossa, mutta pidän tämän päivän suorituksesta. Oli mukava kisa ja hieno paikka takaa-ajoon, Kinnunen kommentoi. Hän starttaa takaa-ajoon minuutin ja 39 sekuntia kärjen perään.

Venla Lehtonen oli nolla-ammunnalla kilpailun 59:s. Hän jäi kärjestä kaksi minuuttia ja 27 sekuntia. – Tosi tyytyväinen kauden ja maailmancuptason toiseen nolla-ammuntaan. Ammunnalla pystyin tänään paikkaamaan vähän heikompaa hiihtovirettä. Aloitin maltilla, ja alkuun tuntuikin hyvälle, mutta missään vaiheessa hiihto ei lähtenyt kunnolla käyntiin. Takaa-ajossa on mahdollisuus nostaa sijoja ja tosi kiva on päästä kisaamaan, Lehtonen kommentoi tyytyväisenä. 

Miesten pikakilpailu käydään Pokljukassa huomenna perjantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Tuomas Harjula kymmenes vuoden viimeisessä maailmancupin osakilpailussa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancupissa käytiin sunnuntaina miesten ja naisten yhteislähdöt. Miesten kilpailun kolmoisvoitto meni jälleen Norjaan. Johannes Dale voitti Strula Holm Laegreidin loppukirissä kolmen kymmenyksen erolla. Johannes Thingnes Boe oli kolmas kymmenen sekuntia voittajasta.

Tuomas Harjula ylsi uransa parhaaseen maailmancupin sijoitukseen ollen maalissa kymmenes. Hän pääsi kilpailuun mukaan varapaikalta ja lunasti lähtöpaikan takarivistä. Harjula nosti sijoitustaan kilpailun alusta lähtien ja selvitti molemmat makuupaikat puhtaasti. Ensimmäiseltä pystypaikalta hän ampui kaksi sakkoa mutta teki nousujohteisen kilpailun selvittämällä viimeisen ammunnan nollilla.  – Aivan mahtava fiilis ja hieno kilpailu. Lähes täydellinen kisa ilman sitä ensimmäistä pystypaikkaa. En jäänyt kyttäilemään tai varmistelemaan mitään, vaan annoin mennä niin kuin olen harjoitellutkin. Se näyttää toimivan. Mukava huomata, että pystyy taistelemaan omia idoleitaan vastaan ja jopa voittamaan. Hiihto kulkee kilpailusta ja viikosta toiseen, Harjula kommentoi tyytyväisenä.

Olli Hiidensalo ampui kilpailussa yhteensä kuusi sakkoa ja oli maalissa 28:s. Makuupaikat hän selvitti yhdellä sakolla, mutta ensimmäiseltä pystypaikalta meni kolme ohi. – Tänään sattui se kauden ensimmäinen huono ammuntakisa. Hyviin sijoituksiin meni käytännössä jo mahdollisuus makuupaikkojen ohilaukausten jälkeen. Ensimmäinen pystypaikka oli haastava mutta siinä ei enää sijoitus montaa pykälää huonontunut, Hiidensalo tuumasi. Ampumahiihtäjillä alkaa Ranskan reissun jälkeen joulutauko. – Yhteenvetona kauden koko ensimmäinen trimesteri on ollut hyvä. Kerran ulkona 30 parhaan joukosta ja jokaisessa kisassa pisteille, Hiidensalo summasi onnistunutta alkukautta.

Naisten kilpailun voitti Itävallan Lisa Hauser. Ranskalaiset kirivät kotiyleisön edessä palkintosijoille Julia Simonin ollessa toinen ja Anais Chevalier-Bouchetin jäädessä tiukasti kolmanneksi. Mari Eder oli viidellä sakolla kilpailun 22:s. – Medium päätös tälle kolmen viikon tourneelle. Tavoite oli tänään mennä ensimmäiselle makuupaikalle rohkeammin ja reippaammin ikään kuin harjoituksena. Alku oli hyvä mutta kohtasin siinä sarjan aikana uusia haasteita. Se oli kuitenkin tärkeää oppia kohti sitä huippusuoritusta. Siitähän tässä on kyse, Eder muistutti. – Joulutauolle kokonaismaailmancupin sijalta 14 mikä on paras kauden alku, mitä minulla on ollut uran aikana. Rauhallisin mielin mennään eteenpäin, Mari Eder tiivisti.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu tammikuun alussa Slovenian Pokljukassa.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Mari Eder parhaana suomalaisena naisten takaa-ajon 15:s

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Naisten takaa-ajo käytiin Ranskan Annecyssa miesten kilpailun jälkeen. Takaa-ajon voittoon hiihti Elvira Öberg, joka ampui läpi kilpailun puhtaasti. Italian Lisa Vittozzi nousi kahdella sakolla toiseksi jääden voittajasta 20 sekuntia. Kolmas oli kolme sakkoa ampunut Ranskan Julia Simon 47 sekuntia voittajasta.

Mari Eder oli takaa-ajon 15:s ammuttuaan jokaiselta paikalta yhden ohilaukauksen. Eder jäi voittajasta maalissa kolme minuuttia ja 13 sekuntia. – Tänään vedettiin vähän erikoisolosuhteessa ja erityiskisaa. Yritin pitää keskittymisen omassa tekemisessä ja saada kilpailusta mahdollisimman hyvän ja ehjän niistä lähtökohdista, mitä oli tälle päivälle mahdollista. Kokonaisuutena kuitenkin kauden toistaiseksi paras takaa-ajo. Hyvin jäi paukkuja huomiselle. Koitetaan huomenna tsempata uudestaan ja hyökätä penkalla, Eder kommentoi ja suuntasi katsetta huomiseen yhteislähtöön. Hän starttaa naisten kilpailuun ainoana suomalaisena.

Suvi Minkkinen ampui kilpailuissa vain yhden sakon viimeiseltä pystypaikalta ja paransi sijoitustaan pykälällä. Hän oli maalissa 30:s. – Latu oli aikamoinen jääränni, ja alustana ehkä yksi vaikeimmista kilpailuista mitä olen hiihtänyt. Siellä oli vaikeita kohtia ja paljon käsien varassa roikkumista. Pisteputki kuitenkin jatkuu, ja edelleen pystyin takaa-ajossa parantamaan sijoitusta. Ammuntoihin olen tyytyväinen, vaikka muuten haasteita olikin. Ehjä suoritus tuohon olosuhteeseen, Minkkinen summasi kilpailun jälkeen.

Ampumahiihdon maailmancupissa käydään huomenna sunnuntaina vielä miesten ja naisten yhteislähdöt.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Tero Seppälä teki vahvan nousun maailmancupin takaa-ajossa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Miesten ja naisten takaa-ajot käytiin haastavassa olosuhteessa Ranskassa. Miesten takaa-ajon kolmoisvoitto meni Norjaan. Voiton vei Strula Holm Laegreid, toiseki nousi Vetle Sjaastad Christiansen ja kolmanneksi jäi Johannes Thingnes Boe. Tuomas Harjula oli parhaana suomalaisena takaa-ajon 19:s.

Tuomas Harjula selvitti makuupaikat nollilla ja ampui molemmilta pystypaikoilta yhden ohilaukauksen. Hän nosti takaa-ajossa sijoitustaan 17 sijaa jääden maalissa voittajasta kaksi minuuttia ja 25 sekuntia. – Hyvä takaa-ajo taas ja tosi tyytyväinen voin kyllä olla. Pystypaikalla oli normaalia nopeaa suorittamista, vaikka molemmilta paikoilta yksi sakko tulikin. Hiihtokin tuntu hyvälle, vaikka tosi vaikea jäisellä ladulla oli hiihtää, Harjula kommentoi kilpailua.

Tero Seppälä teki huiman nousun sijalta 49 ja oli maalissa 20:s. Hän ampui makuupaikat puhtaasti ja molemmilta pystypaikoiltakin vain yhden ohilaukauksen. – Nopeat ammunnat ja ehjä suoritus. Hyvää suorittamista penkalla ja ladullakin aika vahvaa tekemistä. Alkuun kärsin vähän lähtöpaikasta, ja pari ensimmäistä rinkiä meni hiihdellessä. Olosuhde oli hankala, ja suksen kantit lipsuivat varmasti kaikilla. Paremmalla mielellä pääsee tästä joululoman viettoon, kun sai ehjän suorituksen, Seppälä summasi.

Olli Hiidensalo ampui kilpailussa kolme sakkoa ja oli maalissa 28:s. – Latu oli aika jäinen, ja oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Ammunta oli ihan siedettävä, eikä sillä ollut vaikutusta omaan sijoitukseen. Enempi sitä ratkottiin suksella ja ladulla tänään. Ihan kohtalainen sijoitus ja huomenna sitten massalähdön kimppuun, Hiidensalo totesi. Hän starttaa miehistä ainoana suomalaisena huomiseen yhteislähtöön.

Jaakko Ranta oli kolmella sakolla kilpailun 57:s. – Latu oli aika kamalassa kunnossa, ja reittiä vielä lyhennettiin ennen kilpailua. Aika paljon jäi fyysisesti annettavaa, eikä noin jäisellä ladulla voinut antaa omaa parasta suoritustaan. Ammunta oli ihan hyvä tänään ja askel oikeaan suuntaan. Ihan hyvästä tilanteesta kuitenkin joulutauolle ja tammikuussa jatketaan, Ranta kommentoi.

Naisten takaa-ajo käytiin Ranskan Annecyssa miesten kilpailun jälkeen.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Mari Eder pikakisan viides ampumahiihdon maailmancupissa Ranskassa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Naisten pikakisa käytiin Ranskan Annecyssa perjantaina iltapäivällä. Kilpailun yllätysvoittoon hiihti puhtaasti ampunut Ruotsin Anna Magnusson. Linn Persson oli yhdellä sakolla toinen jääden joukkuetoveristaan 12 sekuntia. Saksalainen Denise Herrmann-Wick oli kolmas ja jäi voittajasta 15 sekuntia.

Mari Eder sijoittui yhdellä sakolla kilpailussa viidenneksi. Hän piti ladulla kilpailun toiseksi nopeinta vauhtia ja jäi voittajasta maalissa 21 sekuntia. – Onnistuin hiihtämään taktisesti ehjän kisan. Keli oli raskas ja vaativa mutta huolto oli onnistunut tänäänkin todella hyvin. Ammuntoihin voin olla tyytyväinen. Vaikka pystypaikalta tulikin yksi sakko, oli ammunta vahvinta tällä kaudella. Halusin olla vahva, rohkea ja onnistua, Eder tiivisti. Hän lähtee hyvistä asetelmista huomiseen takaa-ajoon. Lopuksi Eder halusi painottaa joukkueen panosta alkaneella kaudella. – Joukkueen hyvä vire ja ilmapiiri on hieno asia, joka on helpottanut omaakin valmistautumista kilpailuihin. On ollut hieno nähdä monipuolisesti onnistumisia joukkueessa, joita varmasti tullaan vielä näkemään jatkossakin, Eder kommentoi.

Suvi Minkkinen ampui nollat molemmilta paikoilta ja sijoittui kilpailussa 31:nneksi. Hän jäi voittajasta minuutin ja 13 sekuntia. – Hyvä mieli kauden ekasta nollakisasta. Tiukka kisa, ja oli kyllä raskas keli hiihtää. Kilpailuun voin olla ihan tyytyväinen ja pääsen hyvistä asetelmista takaa-ajoon. Siinä on aika tiivistä edessä, joten lähdetään jahtaamaan ja parantamaan sijoitusta huomenna, Minkkinen vinkkasi.

Nastassia Kinnunen ampui makuupaikan puhtaasti mutta kiersi sakkoringin pystypaikan jälkeen kolme kertaa. Hän oli maalissa 68:s ja jäi kärjestä kaksi minuuttia ja 35 sekuntia. – Ei ollut minun päivä tänään, Kinnunen totesi kilpailun jälkeen.

Venla Lehtonen ampui makuulta yhden ohilaukauksen mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. Hän oli kilpailun 70:s jääden kärjestä kaksi minuuttia ja 46 sekuntia. – Ammuntaan olen ihan tyytyväinen ja erityisesti pystypaikan onnistumiseen. Tällä kaudella olen pystynyt kaikkien pikakisojen pystypaikat selvittämään nollilla, mihin voin olla tyytyväinen. Ladulla takki alkaa ehkä olla vähän tyhjä tässä vaiheessa alkukautta ja joulutauko tulee sopivaan väliin, Lehtonen summasi tuntemuksiaan kilpailun jälkeen.

Miesten ja naisten takaa-ajo käydään Ranskan Annecyssa huomenna lauantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889129

Ampumahiihdon maailmancup jatkui miesten pikakilpailulla

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui tänään torstaina Ranskan Annecyssa. Miesten pikakisan ylivoimaiseen voittoon hiihti jälleen Norjan Johannes Thingnes Boe. Toinen oli joukkuekaveri Strula Holm Laegreid 17 sekuntia voittajasta ja kolmas Saksan Benedikt Doll 38 sekuntia voittajasta. Koko kärkikolmikko ampui kilpailussa puhtaasti. Olli Hiidensalo oli parhaana suomalaisena 23.

Neljä suomalaismiestä takaa-ajoon

Olli Hiidensalo selvitti makuupaikan puhtaasti mutta ampui pystystä yhden ohilaukauksen. Hän starttaa takaa-ajoon minuutin ja 37 sekuntia voittajan perään. – Aika tasainen ja hyvä suoritus siitä muodostui. Yksi pieni huolimattomuusvirhe pystypaikalta mutta hyvä kisa oli silti. Tosi pienet erot on eteenpäin eli hyvistä asetelmista pääsee lähtemään takaa-ajoon, Hiidensalo kommentoi tyytyväisenä.

Tuomas Harjula oli yhdellä sakolla kilpailun 36:s. Hän jäi voittajasta kaksi minuuttia ja neljä sekuntia. – Ihan tasapainoinen kisa ja hyvä hiihto taas kerran. Pystyammunnassa kesti vähän turhan kauan, enkä päässyt siitä räväkästi liikkeelle. Siinä meni monta sekuntia ja ehkä muutama sijoitus. Vähän jäi hampaankoloon, mutta tyytyväinen voi kuitenkin olla, Harjula tuumasi.

Tero Seppälä ampui kilpailussa yhteensä viisi sakkoa sijoittuen 49:nneksi. Hän lähtee takaa-ajoon kaksi minuuttia ja 42 sekuntia voittajan perään. – Hankala päivä. Hiihto olisi tänään kulkenut ja suksetkin toimi hyvin. Ammunnassa oli vaikeuksia. Ne ei isoja virheitä ollut, eikä ne ole isoja virheitä tänä talvena ollutkaan. Mutta ohi meni ja taulut jäi kaatumatta, Seppälä kommentoi ja oli hieman yllättynyt paikastaan takaa-ajoon. – Täytyy tämä kisa unohtaa ja lähteä positiivisella mielellä rakentamaan uutta kilpailua lauantain takaa-ajossa.

Jaakko Ranta selvitti neljäntenä suomalaisena paikan takaa-ajoon. Hän ampui molemmilta paikoilta yhden ohilaukauksen ja oli kilpailun 58. – Tänään oli parempi vauhdinjako kuin viime viikon kilpailuissa. Pieniä virheitä ammunnassa ja molemmilta paikoilta ensimmäinen laukaisu ohi. Ihan hyvä kilpailu, vaikka onkin jo kolmas kilpailuviikko menossa. Ladulla sen jo näkee, kun jalka alkaa olemaan suorana siellä. Mutta hyvällä vauhdinjaolla sain taisteltua takaa-ajopaikan, Ranta iloitsi.

Heikki Laitinen ampui makuupaikalta yhden ja pystypaikalta kolme ohilaukausta. Hän oli kilpailun 75:s. – Eihän se ammunta tänään läsähtänyt ja pystyn kolme sakkoa oli liikaa. Hiihto oli vahvaa ja pirteän tuntuista, mutta kello ei oikein tykännyt. Keli hidastui ja latu vettyi sateen myötä loppua kohden, Laitinen harmitteli.

Miesten takaa-ajo käydään Ranskan Annecyssa lauantaina. Naisten pikakisa on vuorossa huomenna perjantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128   

Tuomas Harjula nousi ampumahiihdon maailmancupin miesten takaa-ajossa 14:nneksi

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Miesten takaa-ajo käytiin viimeisenä kilpailuna Itävallan Hochfilzenissa sunnuntaina iltapäivällä. Kilpailun ylivoimaiseen voittoon hiihti Norjan Johannes Thingnes Boe. Toiseksi nousi Strula Holm Laegreid ennen ranskalaista Emilien Jacquelinia. Tuomas Harjula ampui läpi kilpailun puhtaasti ja nousi 14:nneksi.

Harjula lähti takaa-ajoon sijalta 41, kaksi minuuttia ja 27 sekuntia kärjen perään. Hän teki kilpailussa nousua huimat 27 sijaa ja oli takaa-ajon 14:s. Maalissa eroa voittajaan oli kaksi minuuttia 13 sekuntia. Harjula teki kilpailun nopeimman kokonaissuorituksen. – Se oli tähän asti paras ampumahiihtokisa, mitä olen vetänyt, Harjula iloitsi onnistumistaan.

Tero Seppälä ampui ensimmäiset kolme paikkaa puhtaasti ja tuli viimeiselle ammuntapaikalle neljäntenä. – Hieno nousu viimeiselle pystypaikalle asti. Oli vähän kova paikka tulla yksinään viimeiselle paikalle. Jonkinlainen jännitys hiipi mieleen uuden tilanteen edessä, Seppälä tuumasi. Viimeiseltä pystypaikalta Seppälä ampui kolme ohilaukausta ja oli maalissa 17:s. – Ensi viikonloppuna uusi mahdollisuus, jolloin yritetään kaataa ne kaikki taulut. Se jäi vielä odottamaan, Seppälä vinkkasi.

Olli Hiidensalo ampui molemmat makuupaikat puhtaasti, mutta pystypaikoilta meni yhteensä kolme laukausta ohi. Hän oli maalissa 22:s. – Ihan tasapainoinen kisa ja ehjä suoritus. Viimeisen pystypaikan viimeinen laukaus vähän harmittaa, sillä se oli huolimattomuusvirhe, Hiidensalo harmitteli. Hän oli kuitenkin tyytyväinen alkukauden tasaiseen suorittamiseen, johon myös tämän päivän kilpailu lukeutui.

Heikki Laitinen teki kilpailussa nousua sijalle 47. Hän selvitti Hiidensalon tavoin makuupaikat puhtaasti, mutta ampui pystypaikoilta kolme ohilaukausta. – Ihan tasapainoinen veto ja erityisen tyytyväinen olen makuuammuntaan. Hiihtoon vähän kaipaisi parempaa virettä vielä, mutta eiköhän se ensi viikolla ala löytymään, Laitinen kommentoi viitaten tuleviin kilpailuihin.

Jaakko Ranta ampui kilpailussa yhteensä viisi sakkoa ja oli maalissa 55:s. – Tänään niin hiihdossa kuin ammunnassakin jäi parannettavaa. Kaksi edellistä kilpailua verottivat omaa suoritusta. Palautuminen käyntiin ja isketään Ranskassa taas täysillä mukaan peliin, Ranta tiivisti päivän päätteeksi.

Päävalmentaja Erik Kulstad summasi koko joukkueen päivän Hochfilzenissa. – Meillä oli miesten takaa-ajossa hyviä esityksiä, jotka kääntyivät opiksi tulevaisuuteen. Tuomas Harjula ylsi joukkueen valokeilaan koko kilpailun nopeimmalla kokonaissuorituksella. Naisten viestissä meillä oli hyvät kolme osuutta, mutta Nastassia Kinnusella oli vaikeuksia ammunnassa, Kulstad kommentoi. Koko viikko antoi joukkueelle positiivisia signaaleja. – Miesten viestissä osoitimme, että kuulumme joukkueena mukaan kärkitaisteluihin.

Suomen joukkue matkaa huomenna maanantaina Ranskaan, jossa maailmancup jatkuu ensi viikolla Annecyssa.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Suomi naisten viestin 13:s ampumahiihdon maailmancupissa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Naisten 4 x 6km viesti käytiin Itävallan Hochfilzenissa lauantaina aamupäivällä. Julia Simon ankkuroi Ranskan naisten viestin voittoon. Ruotsi oli maalissa toinen kymmenen sekuntia Ranskan jälkeen. Italia oli kolmas jääden 18 sekuntia voittajasta. Suomen joukkue oli viestissä 13:s. 

Suvi Minkkinen aloitti viestin vahvasti. Hän tuli ensimmäiselle ammuntapaikalle kärkiviisikossa. – Hiihto oli tänään pirteää ja suksi oli hyvä. Vähän yllättäenkin jouduin kärkiporukkaan ensimmäisellä kierroksella, Minkkinen totesi. Hän ampui makuulta yhden ja pystystä kaksi ohilaukausta.

Toiselle osuudelle Suomi vaihtoi seitsemäntenä. Nastassia Kinnunen käytti kaikki varapatruunat, ja kiersi sakkokierroksen pystypaikan jälkeen kahdesti.  – Jotain tapahtui toisella ammuntapaikalla, kun mitään ei nähnyt. Täytyy myöhemmin analysoida, miksi näin tapahtui, Kinnunen harmitteli kilpailun jälkeen.

Mari Eder lähti kolmannelle osuudelle sijalta 16. Eder ampui makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalla vain yhden varapatruunan. Hän nosti joukkueen sijoitusta ja toi Suomen vaihtoon 13:tena. – Joukkueena voitetaan ja hävitään. Oma suoritus oli ihan hyvä ja tasapainoinen, sekä hiihdollisesti että ammunnallisesti, Eder tiivisti.

Venla Lehtonen ankkuroi Suomen maaliin sijalla 13, neljä minuuttia ja 26 sekuntia kärjen jälkeen. Lehtonen käytti molemmissa ammunoissa yhden varapatruunan. – Omasta suorituksesta jäi hyvä fiilis. Kokonaisuudessaan ihan ehjä suoritus ankkuriosuudella. Tästä on hyvä jatkaa kohti Ranskaa, Lehtonen tuumasi viitaten ensi viikonlopun maailmancupin ohjelmaan.

Miesten takaa-ajo käytiin Itävallan Hochfilzenissä sunnuntaina iltapäivällä naisten viestin jälkeen.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128