Kategoria: MC tiedotteet

Miesten joukkue viides ampumahiihdon maailmancupin viestissä

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Miesten viesti käytiin Itävallan Hochfilzenissa sunnuntaina iltapäivällä. Miesten 4 x 7,5km viestin voittoon hiihti Norja, joka johti viestiä lähes koko kilpailun ajan. Ruotsi oli toinen ja Saksa kolmas. Suomen joukkue paransi sijoitustaan viime viikon viestistä Kontiolahdelta ja oli maalissa viides.

Jaakko Ranta aloitti Suomen viestin. Hän ampui molemmilta paikoilta kaksi ohilaukausta, ja toi Suomen vaihtoon 14:tenä. – Huolto oli kartalla tänäänkin, vaikka itselle ei sattunut paras päivä. Pieniä virheitä penkalla, minkä seurauksena jouduin hiihtämään viimeisen kierroksen yksin. Kokonaisero keulaan pysyi onneksi kohtuullisena, kommentoi Ranta, joka toi Suomen ensimmäiseen vaihtoon 45 sekuntia kärjen jälkeen.

Tuomas Harjula selvitti makuupaikan nollilla ja käytti pystypaikalla kaksi varapatruunaa. – Hyvä meno jatkui ladulla ja sain tehtyä nousujohteisen hiihdon. Ehjä kokonaissuoritus sekä itseltä että joukkueelta, Harjula totesi. Suomi vaihtoi kolmannelle osuudelle 11:tenä reilun minuutin kärjen perässä.

Tero Seppälä nosti Suomen viidenneksi kolmannella osuudella. Hän selvitti makuupaikan puhtaasti ja ampui pystypaikalta vain yhden ohilaukauksen. –Taistelimme sijoista viidestä kymmeneen ja otimme käytännössä maksimisijoituksen. Olen omaan osuuteen tyytyväinen. Mukava, kun pikkuhiljaa alkaa löytyä iskua, eikä tarvitse vain roikkua letkoissa. Toivotaan huomiselle samanlaista kulkua, Seppälä kommentoi viitaten huomiseen takaa-ajoon.

Olli Hiidensalo varmisti Suomen viitossijan ankkuriosuudella. Hiidensalo ampui makuulta nollat ja käytti kaksi varapatruunaa pystypaikalla. – Hienosti nappasimme vielä yhden sijoituksen Kontiolahdelta. Tero otti sellaisen kaulan muihin, että rauhassa sain ihan yksinään hiihdellä. Erittäin hyvä kisa meiltä, Hiidensalo totesi ankkuriosuuden jälkeen.

Lajivalmentaja Aku Moilanen oli tyytyväinen koko joukkueen suoritukseen.  – Joukkueen hyvä taso näkyy, vaikkei vieläkään ollut täydellinen suoritus ja silti olimme viidensiä. Korostaa myös sitä, ettei Kontiolahden viestin kuudes sija ollut mikään onnenkantamoinen. Kun kaikki joukkueessa hoitavat oman tonttinsa hyvin, on nämä sijoitukset mahdollisia jatkossakin, Moilanen kommentoi viestipäivän päätteeksi.

Sunnuntaina Hochfilzenin maailmancupin ohjelmassa on naisten viesti sekä miesten takaa-ajo.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Suvi Minkkinen paras suomalainen naisten takaa-ajossa ampumahiihdon maailmancupissa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Naisten takaa-ajo käytiin Itävallan Hochfilzenissä lauantaina aamupäivällä. Takaa-ajon voittoon nousi Ranskan Julia Simon vain yhdellä sakolla. Toinen oli Norjan Ingrid Landmark Tandrevold ja kolmas Tsekin Marketa Davidova. Suvi Minkkinen oli kilpailun 19:s.

Minkkinen ampui kilpailussa vain yhden ohilaukauksen ja nousi takaa-ajossa 19 sijaa. Hän jäi kärjestä kaksi minuuttia ja 19 sekuntia. – Hyvä ampumahiihtokisa, vaikka ihan en päässyt lentoon hiihto-osuuksilla. Ei ollut mitään super hiihtoa, mutta päivän vireeseen sopivaa vauhtia. Ammunnat oli hyvät, vaikka pystyammunta heilui jonkun verran. Vähän jopa yllätyin, että osuin tauluihin noinkin hyvin, Minkkinen kommentoi tyytyväisenä.

Mari Eder ampui kilpailussa yhteensä seitsemän sakkoa ja sijoittui 31:nneksi. Eder selvitti makuupaikat yhdellä sakolla mutta ampui molemmilta pystypaikoilta kolme ohilaukausta. – Tänään oli kauden ensimmäinen hankala kisa, etenkin kilpailun toinen puolisko. En saanut ammuntaa enää kasaan toisen ammunnan jälkeen. Ensimmäistä kertaa olen pettynyt omaan suorittamiseen. Mutta mennään eteenpäin ja kohti huomista viestiä, Eder tiivisti tuntemuksiaan kilpailun jälkeen. Hän oli hiihtoajoissa kilpailun neljänneksi nopein.

Erika Jänkä joutui jättämään kilpailun kesken terveyssyistä. Hän on sairaalahoidossa kilpailun jälkeen mutta raportoi tilansa olevan vakaa.

Miesten viesti käydään Hochfilzenissa lauantaina iltapäivällä.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Suomalaiset onnistuivat miesten pikakilpailussa ampumahiihdon maailmancupissa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui Itävallan Hochfilzenissa miesten pikakilpailulla. Kilpailun ylivoimainen voittaja oli Johannes Thingnes Boe, joka ampui kilpailussa puhtaasti. Toinen oli Ranskan Emilien Jacquelin ja kolmas Norjan Strula Holm Laegreid. Tero Seppälä oli yhdellä sakolla parhaana suomalaisena 18:s.

Kaikki suomalaismiehet takaa-ajoon

Tero Seppälä ampui makuulta yhden ohilaukauksen mutta selvitti pystypaikan nollilla. Seppälä jäi voittajasta minuutin ja 42 sekunnin päähän. – Iso steppi parempaan, ja erityisesti lämmittää pystypaikalla onnistuminen. Viikko lähti hyvin käyntiin mutta vielä on varaa parantaa, Seppälä kommentoi pikakilpailun jälkeen.

Olli Hiidensalo ampui molemmat paikat puhtaasti ja sijoittui 21:nneksi. Hiidensalo starttaa takaa-ajoon vain kolme sekuntia Seppälän jälkeen. – Vähän oli pehmeetä hiihtoa tänään, eikä oikein päässyt kunnolla vauhtiin. Tällaisena päivänä hyvä ammunta korostuu, että silti pääsee kohtalaisille sijoituksille, Hiidensalo tiivisti.

Tuomas Harjula aloitti kilpailun vahvasti ja ampui makuupaikan puhtaasti. Harjula ampui pystypaikalta kaksi ohi ja sijoittui maalissa 41:nneksi. – Hiihto oli tänään pirteetä ja makuupaikalla oli hyvää suorittamista. Kaksi sakkoa pystypaikalta kuitenkin vesitti huippusuorituksen, Harjula harmitteli. Hän lähtee takaa-ajoon kaksi minuuttia ja 27 sekuntia kärjestä.

Jaakko Ranta selvitti makuupaikan puhtaasti nopealla ammunnalla mutta ampui pystypaikalta yhden ohilaukauksen. Ranta sijoittui lopputuloksissa 47:nneksi jääden kärjestä kaksi minuuttia ja 49 sekuntia. – Tänään oli kokonaisuutena ihan ehjä suoritus, mutta jätti vielä parantamisen varaa jokaisella osa-alueella. Ammuntaan löysin vanhaa tuttua rentoutta ja oman hyvän tatsin takaisin, Ranta iloitsi ja latasi odotukset huomiseen viestiin.

Heikki Laitinen ampui kilpailussa kaksi sakkoa, molemmat pystypaikalta. Hän oli lopputuloksissa 55:s. – Makuuammunta oli helpon tuntuista, mutta pystypaikan paria viimeistä taulua en vain saanut alas. Hiihtoon en ole ihan tyytyväinen, mutta riitti onneksi kuitenkin takaa-ajoon. Tästä on hyvä lähteä sunnuntaina parantamaan, Laitinen summasi.

Lauantaina ampumahiihdon maailmancupin ohjelmassa on naisten takaa-ajo sekä miesten viesti.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Ampumahiihdon maailmancup jatkui Itävallan Hochfilzenissa naisten pikakilpailulla

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Naisten pikakilpailu käytiin haastavissa olosuhteissa Itävallassa. Kilpailun voitti molemmat paikat puhtaasti ampunut Saksan Denise Herrmann-Wick. Toinen oli Tsekin Marketa Davidova ja kolmas Ranskan Julia Simon. Mari Eder sijoittui parhaana suomalaisena 20:nneksi.

Kolme suomalaista takaa-ajoon

Mari Eder ampui molemmilta paikoilta yhden ohilaukauksen ja jäi lopputuloksissa minuutin ja kolmen sekunnin päähän kärjestä. – Viime viikon pikakilpailuun verraten lopputulos on aika samanlainen, vaikka suorituksessa oli paljon eroavaisuuksia. Keliolosuhteet olivat haastavat, enkä ihan löytänyt huippuparia suksitestissä. Torjuntavoitto kaikin puolin, Eder tiivisti ja käänsi katseen jo lauantain takaa-ajoon.

Suvi Minkkinen ampui kilpailussa yhden sakon makuulta, ja selvitti pystypaikan nollilla. Minkkinen sijoittui 38:nneksi jääden kärjestä minuutin ja 37 sekuntia. – Oli vaikea alusta hiihtää ja koko ajan piti yrittää pysyä suksen päällä. Ihan en päässyt äärirajoille hiihdossa, mutta ammuntaan olen ihan tyytyväinen, Minkkinen summasi kilpailun jälkeen. – Ihan ei ole vielä palautunut Kontiolahdelta. Hyvä, jos pikkusen alavireiselläkin suorituksella pääsin kuitenkin maailmancupin pisteille ja takaa-ajoon, Minkkinen iloitsi.

Erika Jänkä selvitti molemmat paikat puhtaasti ja sijoittui kilpailussa 47:nneksi. – Ammuntaan ei voi olla kuin tyytyväinen. Hiihto oli vähän tasapaksuista, enkä oikein saanut irti. Liukas liippalatu tuotti varmasti kaikille haasteita, Jänkä tuumasi. Hän starttaa takaa-ajoon minuutin ja 48 sekuntia kärjen perään.

Nastassia Kinnunen oli kahdella sakolla kilpailun 62:s. Hän ampui molemmat sakot makuupaikalta ja selvitti pystypaikan puhtaasti. – Kisa oli nopea ja rata sitäkin nopeampi. Uskon että taktisesti tänään ei ollut kovin pätevä kilpailu minun osaltani, Kinnunen analysoi. Hän jäi takaa-ajopaikasta vajaan kymmenen sekunnin päähän.

Venla Lehtonen ampui makuulta kaksi sakkoa mutta selvitti pystypaikan nopealla ammunnalla puhtaasti. – Etenkin pystyammunta toimi tänään ja tuntui varmalta suorittamiselta. Jäisellä ladulla en pystynyt antamaan parastani hiihto-osuuksilla, Lehtonen harmitteli kilpailun jälkeen.

Miesten pikakilpailu on vuorossa huomenna perjantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Suvi Minkkinen uran parhaaseen sijoitukseensa ampumahiihdon maailmancupin takaa-ajossa Kontiolahdella

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Kontiolahden ampumahiihdon maailmancupissa käytiin viimeisenä kilpailuna miesten ja naisten takaa-ajo. Takaa-ajoon starttasi seitsemän suomalaista edellispäivän pikakisan perusteella.

Miesten takaa-ajon kaksoisvoitto meni Norjaan. Johannes Thingnes Boe voitti kolmella sakolla toiseksi tulleen Strula Holm Laegreidin. Ranskan Emilien Jacquelin nousi takaa-ajossa kolmanneksi. Olli Hiidensalo oli parhaana suomalaisena 27:s.

Hiidensalo ampui kilpailussa yhteensä neljä sakkoa, mutta selvitti viimeisen pystypaikan puhtaasti. – Pystypaikka sujui hyvin, ja hiihto oli virkeämpää kuin eilen. Myös huolto onnistui tänään eilistä paremmin, Hiidensalo kehui. – Hyvä viikko on ollut omalta osaltani. Oma tekeminen on mennyt eteenpäin ja hyvillä mielin lähden jatkamaan kautta, Hiidensalo tiivisti tyytyväisenä.

Tero Seppälä ampui kilpailussa yhteensä kuusi sakkoa ja sijoittui lopputuloksissa 51:nneksi. Seppälä ampui ensimmäiseltä makuupaikalta neljä sakkoa, minkä jälkeen hän selvitti toisen paikan puhtaasti. – Toinen ja viimeinen ammunta sujuivat hyvin, tuumasi Seppälä, joka kiitti kotiyleisöä kannustuksesta. Koko viikosta hänellä jää parannettavaa, kun maailmancupin kausi jatkuu ensi viikolla Itävallassa. – Haastava viikko ollut minulla. Viestisijoitus oli hyvä veto joukkueena, mutta omat suoritukset ovat olleet vähän alakanttiin. Niitä pitää nyt pystyä parantamaan ensi viikolla. Se on pienestä kiinni, kyllä ne saadaan kuntoon, Seppälä totesi päättäväisenä.

Suvi Minkkiselle uran paras maailmancupin sijoitus

Naisten takaa-ajon voittoon nousi koko kilpailun puhtaasti ampunut Ranskan Julia Simon. Toiseksi sijoittui Dorothea Wierer ja kolmas oli Ruotsin Elvira Öberg. Suvi Minkkinen oli parhaana suomalaisena hienosti 15:s.

Minkkinen ampui kilpailussa kaksi sakkoa ja piti ladulla kärjen kanssa samaa vauhtia. – Ensimmäinen ja viimeinen laukaisu meni ohi. Kovaa lähdin liikkeelle, mutta hyvin pystyin kaivamaan voimia vielä viimeisellekin kierrokselle, Minkkinen kertasi kilpailun jälkeen. Maailmancupin avausviikko jätti hänelle positiivisen tunteen. – Tänään uran paras sijoitus ja paras kauden alku, mitä minulla on koskaan ollut. Olen kyllä tyytyväinen, Minkkinen iloitsi.

Mari Eder oli kuudella sakolla kilpailun 24:s. Hän ampui viimeisellä pystypaikalla kolme ohilaukausta, mutta uskoo osumien vielä löytyvän.  – Hyvää ja määrätietoista tekemistä. Hyvällä rytmillä yritin mennä, ja meninkin siihen, Eder totesi. Kauden avauksesta hänellä jäi ennen kaikkea kontrollin tunne omasta tekemisestään. – Enemmänkin olisi ollut otettavissa, mutta olen hyvässä vaiheessa tätä prosessia. Minusta tuntuu, että olen itse tämän homman päällä ja sehän tässä ratkaisee.

Nastassia Kinnunen oli kilpailun 48:s ja kiersi sakkokierroksen kilpailussa viisi kertaa. – Vähän pitäisi rauhoittaa ammuntaa, kun tänään tuli kolme ohilaukausta yhdeltä paikalta, Kinnunen pohti. Hän oli kuitenkin tyytyväinen kauden avaukseen kotikilpailuissa.

Erika Jänkä oli viidellä sakolla kilpailun 54:s. – Ensimmäisellä makuupaikalla oli vähän sähläystä mutta sain onneksi nollat siitä. Hiihdossa en löytänyt vaihteita, vaan vähän oli tasaista junnaamista, Jänkä kertoi kilpailun jälkeen. Hän lähtee Itävaltaan odottavaisin mielin.

Venla Lehtonen ampui kuusi ohilaukausta ja sijoittui lopulta 58:nneksi. – Oli vaikea löytää fokus tänään. Ei ollut mikään paras päivä, mutta positiivisena nostona kisasta viimeisen ammuntapaikan nollat, Lehtonen tiivisti ja käänsi katseen tuleviin kilpailuihin. – Tästä täytyy jatkaa kilpailu kerrallaan kohti seuraavia onnistumisia.

Lajipäällikkö Jarkko Kauppinen oli tyytyväinen joukkueen panokseen maailmancupin avauksessa. – Lauantain kilpailun jälkeen olimme sekä miehissä että naisissa maapisteissä seitsemänsinä. Tosi tyytyväinen voi olla tuloksiin ja kauden avaukseen. Harjoituskaudella ollaan tehty oikeita asioita, ja täytyy kiittää valmentajia tehdystä työstä, Kauppinen summasi kilpailuviikon päätteeksi.

Ampumahiihdon maailmancupkausi jatkuu ensi viikolla Itävallan Hochfilzenissa.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Suomen naisten joukkue seitsemäs ampumahiihdon maailmancupissa Kontiolahdella

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

Naisten 4 x 6km viestin voittoon hiihti Ruotsi. Tiukan lopun jälkeen Saksa oli toinen ja Norja kolmas. Suomen naisten joukkue sijoittui viestissä seitsemänneksi.

Suvi Minkkinen avasi viestin hienosti tuoden joukkueen vaihtoon neljäntenä. Minkkinen selvitti makuupaikan puhtaasti ja joutui käyttämään vain yhden varapatruunan pystypaikalla. – Vähän jännitin, miten normaalimatkalta palautuu. Hyvin pystyin hyödyntämään peesejä ja iskemään vielä viimeisellä kierroksella seinänousussa. Kiva kun pystyin taistelemaan kärkijoukoissa, Minkkinen kertasi suoritustaan tyytyväisenä.


Nastassia Kinnunen 
lähti hyvistä asemista kovaa liikkeelle. – Varmaan vähän väärä taktiikka aloittaa noin kovaa, hän pohti jälkikäteen. Kinnunen ampui tasaisen hyvin ja toi hyvällä hiihdolla Suomen joukkueen vaihtoon lopulta kahdeksantena. 


Mari Eder 
nosti kolmososuudella joukkueen kuudenneksi.  – Hiihtoon olen ihan tyytyväinen. Makuupaikalla oli ihan hyvä suoritus, mutta pystyammunnassa meni kolme ohi. Harmitti niin, että päätin vain, että enempää en ammu ohi, Eder totesi kilpailun jälkeen hymyssä suin.

Erika Jänkä ankkuroi lopulta Suomen joukkueen seitsemänneksi. Makuupaikan puhtaasti selvittänyt Jänkä joutui pystypaikan jälkeen vielä sakkokierrokselle. Tiukka kamppailu kuutossijasta käytiin seinänousussa. – Siellä oli kyllä kauhunsekaiset tunteet, mutta tiesin, että täytyy vain hiihtää oma suoritus. Viimeisellä ammuntapaikalla ei liikaa jännittänyt, vaikka pystyammunta ei ihan tänään lähtenytkään, Jänkä tiivisti.

Lajivalmentaja Aku Moilanen oli kilpailupäivän jälkeen tyytyväinen sekä miesten että naisten joukkueen panokseen. – Olemme erittäin tyytyväisiä tulokseen ja valmennus on ylpeä joukkueesta. Se millä ilmeellä urheilijat ovat täällä esiintyneet ja avanneet kauden kotiyleisön edessä. Koko tiimi toimii ja myös huolto on ollut ihan loistava, Moilanen kehui joukkuetta viestipäivän jälkeen.

Kontiolahden maailmancupissa on perjantaina välipäivä. Lauantaina kilpaillaan pikakisa ja sunnuntaina on vuorossa takaa-ajo.

Tulokset

Lisätiedot: 

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Suomi miesten viestin kuudes Kontiolahdella

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Maailmancup jatkui Kontiolahdella torstaina viesteillä. Miesten 4 x 7,5km viestin voittoon hiihti Norja, toinen oli Saksa ja kolmas Ranska. Suomen joukkue sijoittui tiukan viimeisen kierroksen jälkeen kuudenneksi.

Jaakko Ranta aloitti tasaisella suorituksella tuoden Suomen joukkueen vaihtoon seitsemäntenä. – Ensimmäinen osuus sujui hyvin ja suunnitelmien mukaan. Ehjä osuus ja makuupaikan selvitin nollilla, Ranta iloitsi ja kehui myös liukasta sukseaan kilpailun jälkeen.

Tuomas Harjula teki toisella osuudella hyvän kokonaissuorituksen, ja toi Suomen vaihtoon yhdeksäntenä. – Koitin peesailla ensimmäiset pari kierrosta ja hiihtää viimeisellä niin kovaa kuin jaksoin. Ihan hyvin tuli loppuun asti, Harjula tuumasi.

Tero Seppälä joutui kolmannella osuudella kertaalleen sakkokierrokselle mutta piti ladulla hyvää vauhtia ja nosti Suomen seitsemänneksi. – Meillä oli hyvä joukkuepanos, ja ladulla olimme joukkueena hyviä tänään. Vaikka oma pystyammunta meni käytännössä pieleen, teimme silti hyvän lopputuloksen, johon täytyy olla tyytyväinen, Seppälä kommentoi.

Olli Hiidensalo ankkuroi Suomen joukkueen tiukan loppukirin jälkeen kuudenneksi. – Voimia oli vielä viimeiselle kierrokselle ja lähdin lyömään vauhtia. Ihan en tiennyt tilannetta ennen maalia, ja Tsekki pääsi vielä puikkaamaan ohi. Hyvä kokonaispanos joukkuelta tänään, johon täytyy olla tyytyväinen, Hiidensalo kommentoi kilpailun jälkeen.

Suomen joukkueen päävalmentaja Erik Kulstad iloitsi joukkueen menestyksestä. – Teimme hyvää työtä jokaisella osa-alueella, ja myös huolto onnistui tänään, Kulstad tiivisti iloisena.

Naisten viesti käydään Kontiolahdella torstaina iltapäivällä, miesten viestin jälkeen.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja: Matilda Suhonen 0404889128

Naisten maailmancupkausi alkoi normaalimatkan kilpailulla Kontiolahdella

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

Nastassia Kinnunen sijoittui parhaana suomalaisena 15:nneksi maailmancupin normaalimatkan kilpailussa Kontiolahdella. Kilpailun voitti Ruotsin Hanna Öberg ennen puhtaasti ampunutta Norjan Ingrid Tandrevoldia. Kolmanneksi sijoittui Italian Lisa Vittozzi.

Kolme naista pisteille

Nastassia Kinnunen ampui ensimmäiseltä makuupaikalta yhden ohilaukauksen, mutta selvitti muut paikat puhtaasti. – Ensimmäinen maailmancupin kilpailu aina vähän jännittää. Yritin hoitaa kaiken rutiinilla ja onnistuin siinä, Kinnunen iloitsi kilpailun jälkeen.

Mari Eder sijoittui kolmella sakolla kilpailun 17:nneksi. Eder oli kilpailun jälkeen tyytyväinen selvitettyään pystypaikat nollilla. – Kisa oli ihan kohtalainen, mutta valitettavasti toisen makuupaikan kolme sakkoa laskee sijoitusta tuloslistalla. Toisella makuupaikalla tekninen suorittaminen hajosi asentovirheen myötä, mikä häiritsi keskittymistä, Eder harmitteli. 

Suvi Minkkinen avasi kauden tasaisella suorituksella, mutta yhteensä kolme sakkoa pudotti sijoituksen ensimmäisessä kilpailussa lopulta 40:nneksi. – Yksi sakko ampumapaikkaa kohden ei ole huono, mutta yhteensä kolme sakkoa pikkuisen liikaa, Minkkinen tiivisti. Hän oli tyytyväinen hiihtovauhtiinsa kauden ensimmäisessä normaalimatkan kilpailussa.

Erika Jänkän päivä ladulla oli vaikea, mutta ammunnoista hän selvisi kahdella sakolla. – Ensimmäinen pystypaikka nollilla loi uskoa kisaan ja rakensin kilpailua ammunnan kautta, Jänkä kertasi ajatuksiaan kilpailun jälkeen.

Venla Lehtonen ampui kilpailussa yhteensä viisi sakkoa ja sijoittui lopputuloksissa 73:nneksi. Hän ei itse löytänyt selitystä ohilaukauksille heti kilpailun jälkeen. – Hiihtovauhti tuntui kohtalaisen hyvältä, mutta aika paljon parannettavaa vielä jäi, Lehtonen tuumasi.

Maailmancup jatkuu Kontiolahdella torstaina miesten ja naisten viesteillä.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Olli Hiidensalo Kontiolahden maailmancupissa normaalimatkan 11:s

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Miesten normaalimatkan kilpailu käytiin tänään Kontiolahdella. Ampumahiihdon maailmancupin avauskilpailun voittoon hiihti ruotsalainen Martin Ponsiluoma, toiseksi sijoittui Sveitsin Niklas Hartweg ja kolmanneksi Saksan David Zobel. 

Olli Hiidensalo sijoittui parhaana suomalaisena yhdenneksitoista. Hiidensalo selvitti kilpailun yhdellä sakkokierroksella. – Kisa meni kokonaisuudessa aika hyvin. Lähdin rauhallisesti liikkeelle, ja yritin hyödyntää peesejä. Ammunnat oli vähän hitaita, mutta osumat ratkaisivat tänään, Hiidensalo kommentoi onnistunutta suoritustaan.

Tero Seppälä ampui kilpailussa yhteensä neljä sakkoa, ja sijoittui lopulta 35:ksi. – Ei ollut ihan minun päivä tänään, ja siihen se kaatui ensimmäiselle pystypaikalle. Aika haastavaa oli myös ladulla, kun oli pehmeä ja jauhoinen latu. Täytyy tehdä lisää suksitestiä, jotta löydetään oikea ennen seuraavaa kisaa, Seppälä kommentoi. 

Jaakko Ranta selvitti kolme ammuntaa puhtaasti, mutta ampui viimeiseltä pystypaikalta kaksi sakkoa. Ranta sijoittui kilpailussa 46:ksi. – Tasapainoinen päivä tänään ja ihan tyytyväinen olen kauden avaukseen. Harmillisen lähelle jäi pisteistä tänään, mutta niin ammunta kuin hiihtokin olivat hyvällä tasolla alusta alkaen, Ranta kommentoi suoritustaan.

Tuomas Harjula sijoittui viidellä sakolla 72:ksi. Harjula oli tyytyväinen hiihtovauhtiinsa, ja luottaa ammunnan löytyvän kilpailemisen kautta. – Ihan hyvä hiihto tänään, mutta kokonaissuoritus oli miinuksen puoleinen. Ensimmäisessä ammunnassa pieni virhe, minkä seurauksena tuli kaksi sakkoa heti ensimmäiseltä ampumapaikalta, Harjula harmittelee. 

Heikki Laitinen ampui viimeiseltä pystypaikalta neljä sakkoa ja oli lopulta kilpailun 78:s. – Ihan hyvä veto ennen viimeistä pystypaikkaa. Hiihtoon olen kuitenkin ihan tyytyväinen, kun jaksoin hyvin tänään loppuun asti, Laitinen tiivistää.

Huomenna keskiviikkona Kontiolahdella on vuorossa naisten normaalimatkan kilpailu. Miehet kilpailevat seuraavan kerran viestissä torstaina.

Tulokset

Lisätiedot: Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Ampumahiihdon maailmancupkausi alkaa huomenna tiistaina 29.11.2022 Kontiolahdella

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Esa Kinnunen

Suomen joukkue valmiina kauden avaukseen

Viikon ohjelmassa on kilpailumuotojen koko kattaus, yhteensä kahdeksan naisten ja miesten kilpailua. Kilpailuviikko starttaa miesten normaalimatkalla tiistaina.

Suomen joukkueen viime kausi oli koko 2000-luvun menestyksekkäin. Liiton toiminnanjohtajan Tapio Pukin mukaan perusteellinen pohjatyö kantaa hedelmää. Olosuhdetyö on onnistunut Kontiolahdella, jossa maailmancupkausi alkaa haastavasta syksystä huolimatta loistavissa olosuhteissa.

Menestyksekkään viime kauden seurauksena Suomella on viisi urheilijapaikkaa sekä naisissa että miehissä. Uuden päävalmentajan, Erik Kulstadin mukaan joukkue lähtee kauteen haastajan roolista. 

Naisten joukkue avoimin mielin uuteen kauteen

Mari Eder odottaa Kontiolahden viikolta eniten torstain viestipäivää koko joukkueen ollessa iskukykyinen. Ederin valmistautuminen kauteen on sujunut sekä Vuokatissa että kotimaisemissa Itävallassa. Malli on ollut hieman erilainen kuin aiemmin, ja Eder haluaa edetä kilpailukautta päivä kerrallaan. 

Suvi Minkkinen kertoo pystyneensä noudattamaan harjoituskaudella omaa suunnitelmaansa. Harjoitusvastetta haettiin useaan kertaan korkeanpaikanharjoittelusta. Minkkisen tavoitteena on parantaa tasoa viime kaudesta, ja pyrkiä 20 parhaan joukkoon yhä useammin.

Nastassia Kinnusen kesä- ja syksyharjoittelu on ollut onnistunutta. Kinnunen nappasi rullahiihdon MM-kilpailuista pronssia elokuussa Saksasta. Hän uskoo hiihtovauhdin löytyvän maailmancupkauteen kilpailemisen kautta.


Myös Erika Jänkä odottaa tasonnostoa viime kaudesta. Tavoitteena on yltää yhä useammin takaa-ajoon. – Uusi päävalmentaja on tuonut harjoituskauteen keskustelukulttuuria, ja omaa tekemistään on joutunut pohtimaan yhä useammin, Jänkä summaa.

Venla Lehtosen harjoituskausi on sujunut hyvin. Lehtonen on harjoitellut pääosin kotimaassa Vuokatin ja Kontiolahden maastoissa. Ensisijaisena tavoitteena on kokonainen ehjä kausi, sairastelujen rikkomien viime kausien jälkeen. – Tavoitteena on parantaa omaa tasoa ja yltää maailmancupin kilpailussa omaan parhaaseen tulokseensa, Lehtonen tiivistää.

Miehet saaneet luottamusta onnistuneesta harjoituskaudesta

Tero Seppälä lähtee hyvillä mielin kilpailukauteen. Harjoituskausi on sujunut suunnitelmien mukaan. Seppälä on harjoitellut kovaa aina kauden avaukseen asti, ja lähtee normaalimatkan kilpailuun jännittynein odotuksin.

Olli Hiidensalo uskoo olevansa paremmassa kunnossa kuin viime kaudella. – Etenkin ammuntasuoritukseen on keskitytty harjoituskaudella, ja uskon sen parantavan suoritusta tuloslistalla, Hiidensalo pohtii.

Tuomas Harjula suuntaa uuteen kauteen luottavaisin mielin vaikean viime kauden jälkeen. Harjoituskausi sujunut hyvin, ja Harjula tavoittelee kilpailukaudelta ennen kaikkea tasaista tuloksentekoa.


Heikki Laitisen tavoitteena on tasaisuus kauden aikana. Hyvät tulokset vaativat kokonaisvaltaisesti hyviä suorituksia. – Kausi on pitkä, ja siihen mahtuu toki yksittäisiä epäonnistumisiakin, muttei niistä pidä lannistua, Laitinen muistuttaa.

Jaakko Ranta on hakenut harjoituskaudella ennen kaikkea tasaisuutta hiihtovauhtiin ja kierrosaikoihin. Säännöllinen testaaminen on mahdollistanut monipuolisen kehittymisen harjoituskaudella. – Viestipäivä kannattaa merkitä punakynällä, sillä se näyttää hyvin koko joukkueen tason, Ranta vinkkaa.


Uusi päävalmentaja Erik Kulstad on luotsannut joukkuetta yhdessä Aku Moilasen kanssa toukokuun alusta alkaen. Lajivalmentaja Aku Moilasen mukaan koko joukkue on tehnyt entistä enemmän yhteistyötä kuluneella kaudella, sekä urheilijoiden että valmentajien kesken. Kehittyminen on ollut tekemisen tavoitteena ja keskiössä koko harjoituskauden ajan. Kulstad kokee olleensa tervetullut maajoukkueen johtoon, ja lähtee uuteen kauteen hakemaan kehitystä.  – Olemme lähellä kärkeä, mutta emme ole siellä vielä. Suuntamme on oikea, Kulstad summaa odotuksista uuteen kauteen. 

Lisätiedot:

Lajipäällikkö Jarkko Kauppinen 040 860 7636

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 488 9128