Naisten pikakilpailu käytiin Nove Mestossa perjantai-iltana. Norjan Ingrid Landmark Tandrevold ampui puhtaasti ja otti kauden ensimmäisen voittonsa. Ranskalaiset veivät kilpailun seuraavat sijat. Justine Braisaz-Bouchet sijoittui toiseksi jääden yhdellä sakolla voittajasta maalissa 15 sekuntia. Puhtaasti ampunut Julia Simon oli kolmas jääden voittajasta maalissa 21 sekuntia. Suvi Minkkinen sijoittui kovatasoisessa kilpailussa seitsemänneksi.
Suvi Minkkinen ampui molemmat paikat puhtaasti. Kärkikymmeniköstä kaikkineen kuusi naista selvitti kilpailun nollilla. Minkkinen jäi maalissa voittajasta 38 sekuntia. – Tiukka kisa ja kovatasoista ammuntaa tänään koko naisten porukalta. Omasta mielestäni tämä kuitenkin menee sinne parhaimpien pikakisojen joukkoon, sillä tein hyvän suorituksen. Tässä realisoituu se, kuinka lähes täydellinen kilpailu voi olla minun kohdallani mitä vain ensimmäisen ja viidennentoista välillä. Se riippuu paljon siitä, mitä muut tekevät. Totta kai aina elättelee toiveita, että nolla-ammunta riittäisi korokkeelle. Olen kuitenkin tyytyväinen seitsemänteen sijaan ja tasoon, jota pystyn edelleen ylläpitämään, Minkkinen kommentoi. – Ajatus oli tänään vaikea saada kokoon ja olin hieman hermostunut ennen kilpailua. Meinasin toistaa saman virheen vastaavista kilpailuista ja ampua hermostuneena heti ensimmäisen laukauksen ohi. Sain tilanteen kuitenkin hallintaan ja kaikkineen onnistuin tekemään ehjän suorituksen, Minkkinen tarkensi kilpailun kulkua.
Noora Kaisa Keränen jäi niukasti takaa-ajosta sijoittuen pikakilpailun 64:nneksi. Keränen ampui yhden sakon makuupaikalta mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. Maalissa ero voittajaan oli kaksi minuuttia ja 18 sekuntia. – Jäi vähän karvas maku suuhun, kun takaa-ajopaikka jäi vain kuuden sekunnin päähän. Yritän silti löytää positiivisia asioita tästä päivästä. Ammunta oli hyvätasoinen, vaikka ensimmäinen laukaus lipsahtikin ohi. Se maksoi tänään takaa-ajopaikan. Nousukunnosta oli merkkejä ladulla, ja sain puristettua hyvin itsestäni irti tänään. Viestiä ajatellen olen luottavaisin mielin, Keränen kertoi.
Erikä Jänkä sijoittui puhtaalla ammunnalla kilpailun 70:nneksi. Jänkä jäi maalissa voittajasta kaksi minuuttia ja 32 sekuntia. – Huono reissu mutta tulipahan tehtyä. Onneksi sentään taulut kaatui, Jänkä totesi pettyneenä.
Sonja Leinamo oli kilpailun 77:s. Leinamo ampui yhteensä viisi sakkoa jääden maalissa voittajasta kaksi minuuttia ja 50 sekuntia. Hiihtoajoissa hän oli koko kilpailun kahdeksanneksi nopein. – Hiihto tuntui tosi hyvälle ja tuollainen latu varmasti sopii minulle. Ammunta vaan ei nyt toimi. Haluaisin niin kovasti osua, kun se on mennyt niin huonosti tällä kaudella. Se on huono lähtökohta, kun tavoitteena on rentouttaa tekemistä. Tässä ei mitään hätää kuitenkaan ole, sillä olen löytänyt vireen jo treeneissä. Eiköhän se tästä vielä ala kulkemaan, Leinamo totesi luottavaisena.
Miesten ja naisten takaa-ajot kilpaillaan lauantaina.
Ampumahiihdon maailmancup jatkui Tšekin Nove Mestossa. Miesten pikakilpailu oli ohjelmassa torstai-iltana. Ranskan Emilien Jacquelin voitti kilpailun puhtaalla ammunnalla. Italian Tommaso Giacomel oli toinen jääden yhdellä sakolla voittajasta 20 sekuntia. Johannes Thingnes Boe oli kilpailun kolmas. Norjalainen jäi voittajasta kahdella sakolla 21 sekuntia. Heikki Laitinen oli parhaana suomalaisena miesten pikakilpailun 27:s.
Heikki Laitinen selvitti molemmat paikat puhtaasti jääden maalissa voittajasta minuutin ja 29 sekuntia. Tulos oli hänen kauden parhaansa maailmancupissa. – Hyvä kilpailu ja olen tosi tyytyväinen etenkin ammuntoihin. Kerrankin pystyin ampumaan maailmancupin puolellakin nollat. Hiihtokin oli tasaista puurtamista, vaikka keli hidastuikin loppua kohden. Kärsin ehkä hieman lähtöpaikastani, mutten sitä surkuttele yhtään. Hyvä sija ja olen tyytyväinen tähän päivään, Laitinen kommentoi.
Tero Seppälä sijoittui kilpailun 32:nneksi. Seppälä ampui molemmilta paikoilta yhden sakon jääden voittajasta maalissa minuutin ja 46 sekuntia. – Ei ollut ihan paras päivä tänään. Kaksi sakkoa, eikä hiihtokaan ollut kovin terävää. Keli oli nopea, vaikka sää on ollutkin lämmin. Laskut olivat haastavia, sillä tykkilumella jäiset ja pehmeät kohdat ovat arvaamattomia. Kilpailu näin myöhään illalla ei ehkä sopinut minulle, mutta yritetään tästä parantaa takaa-ajoon, Seppälä kommentoi.
Sairastelun jälkeen kilpailuihin palannut Otto Invenius oli pikakilpailun 41:s. Invenius selvitti makuupaikan puhtaasti mutta ampui pystypaikalta yhden sakon. Hän starttaa takaa-ajoon lauantaina kaksi minuuttia ja 3 sekuntia voittajan perään. – Hyvä comeback kilpailu. Olen ammuntaan tyytyväinen. Vain yksi sakko, joka olisi sekin ollut otettavissa. Hiihto tuntui vielä rankalta, mutta eiköhän se siitä lähde aukeamaan. Tämä oli vasta ensimmäinen kovempi suoritus influenssan jälkeen, mutta tästä se taas lähtee, Invenius vakuutti.
Olli Hiidensalo ampui yhteensä neljä sakkoa sijoittuen 63:nneksi. Makuupaikalta kertyi kolme sakkoa. Hän jäi maalissa voittajasta kaksi minuuttia ja 51 sekuntia. – En vaan saanut tänään ammunnasta kiinni. Makuuammunta oli tosi huono, ja suoritus kulminoitui siihen. Sen jälkeen ei ollut enään mitään tehtävissä. Hiihto tuli ihan kohtalaisesti mutta ammunta oli vain tosi huono tänään, Hiidensalo harmitteli.
Jaakko Ranta oli pikakilpailun 88:s. Ranta selvitti pystypaikan puhtaasti mutta ampui kolme sakkoa pystypaikalta jääden maalissa voittajasta neljä minuuttia ja 18 sekuntia. – Kilpailu lähti ihan hyvin käyntiin makuupaikan nollilla. Tällä hetkellä kulku ladulla on jostain syystä kaukana alkukauden tasosta. Voi olla, että hiihdin kauden viimeisen kilpailun ja keskityn palautumaan tästä, Ranta tuumasi.
Naisten pikakilpailu on ohjelmassa perjantai-iltana.
Miesten viesti käytiin Sveitsin Lenzerheidessa naisten viestin jälkeen. Norja voitti miesten viestin joukkueella Endre Stroemsheim, Tarjei Boe, Sturla Holm Laegreid ja Johannes Thingnes Boe. Ranska oli toinen ja maalissa 42 sekuntia voittajan jälkeen. Saksa oli viestin kolmas jääden voittajajoukkueesta maalissa minuutin ja 35 sekuntia. Suomi oli miesten viestin 10:s joukkueella Olli Hiidensalo, Tero Seppälä, Jimi Klemettinen ja Arttu Heikkinen.
Olli Hiidensalo avasi viestin. Hiidensalo ampui makuupaikan puhtaasti ja lähti toiselle hiihtokierrokselle keulassa. Pystypaikalla hän käytti kaksi varapatruunaa tuoden joukkueen ensimmäiseen vaihtoon yhdeksäntenä. Ero kärkijoukkueeseen oli vaihdossa 39 sekuntia. – Ihan mukavaa työstöä tänään. En ole pitkään aikaan aloittanut viestiä, mutta tänään pääsin pitkän pyörittelyn jälkeen avausosuudelle. Pientä miekkailua oli ensimmäinen hiihtokierros mutta makuuammunta oli hyvä. Pääsin siitä ensimmäisenä toiselle hiihtokierrokselle ja odottelin kavereita hieman vetämään. Pystypaikalla oli vähän huolimatonta tekemistä ja käytin siinä kaksi varaa. Kaikkineen kuitenkin ihan hyvä suoritus ja päästin Teron hyvissä asetelmissa matkaan, Hiidensalo kommentoi. – Olen erityisen tyytyväinen meidän junioreiden esiintymiseen näissä karkeloissa. Hyvin suoriutuivat, Hiidensalo kehui.
Tero Seppälä jatkoi viestiä toisella osuudella. Seppälä ampui makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalla yhden varapatruunan. Hän toi joukkueen toiseen vaihtoon neljäntenä 49 sekuntia kärkijoukkueen jälkeen.– Olli toi hyvällä paikalla ja pääsin letkaan mukaan. Alku otettiin hiihtokierroksella kevyesti mutta pääsin hyvien ammuntojen kautta nostamaan sijoitusta. Osuus meni hyvin ja toin hyvällä paikalla vaihtoon, Seppälä sanoi.
Jimi Klemettinen esiintyi ensi kertaa aikuisten arvokisoissa vieden viestiä kolmannella osuudella. Klemettinen käytti makuupaikalla kaksi varapatruunaa. Pystypaikan hän selvitti yhdellä varapatruunalla. Klemettinen toi joukkueen viimeiseen vaihtoon yhdeksäntenä. Ero kärkijoukkueeseen oli viimeisessä vaihdossa kaksi minuuttia ja 38 sekuntia. – Selvisin ilman sakkorinkiä, mikä on minulta ihan kohtalainen suoritus. Kaksi ensimmäistä kierrosta tuli ladulla hyvin mutta loppua kohden hieman hyydyin. Loppu oli aika taistelua, Klemettinen sanoi. – Hieno kokemus, ja ukot hoitivat hienon lähtöpaikan kolmannelle osuudelle. Siitä oli aika hieno lähteä hiihtämään, hän fiilisteli.
Arttu Heikkinen ankkuroi joukkueen maaliin kymmenentenä. Heikkinen ampui makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalla kolme varapatruunaa. Ero voittajajoukkueeseen oli maalissa kolme minuuttia ja 54 sekuntia. – Ankkuriosuus meni ihan kohtalaisesti. Olen tyytyväinen makuupaikan nolla-ammuntaan. Ladulla oli hieman nihkeää vieläkin. Joukkueena oltiin koko ajan taistelussa mukana, ja selvisimme ilman sakkorinkiä. Ihan tyytyväinen tähän pitää olla, Heikkinen summasi.
Ampumahiihdon MM-kilpailut päättyvät sunnuntaina naisten ja miesten yhteislähtöihin. Suomalaisista Suvi Minkkinen on mukana naisten kilpailussa. Miesten yhteislähdössä mukana ovat Olli Hiidensalo ja Tero Seppälä.
Ampumahiihdon MM-kilpailuissa käydään lauantaina naisten ja miesten viestit. Naisten viestin ylivoimaista voittoa juhli Ranska joukkueella Lou Jeanmonnot, Oceane Michelon, Justine Braisaz-Bouchet ja Julia Simon. Norja oli maalissa toisena minuutin ja 4 sekuntia voittajajoukkueen jälkeen. Ruotsi oli viestin kolmas jääden voittajasta maalissa minuutin ja 44 sekuntia. Suomi oli naisten viestin 15:s joukkueella Inka Hämäläinen, Sonja Leinamo, Noora Kaisa Keränen ja Suvi Minkkinen.
Inka Hämäläinen avasi Suomen viestin. Hämäläinen kiersi makuuammunnan jälkeen sakkokierroksen kahdesti. Pystypaikan hän selvitti kolmella varapatruunalla. – Avausosuus ei kovin hyvin mennyt. En saanut tuotua viestiä seuraaville osuuksille hyvin, enkä ole tyytyväinen omaan suoritukseen. Makuuammunnassa ei ollut selkeää tekijää, mistä ohilaukaukset johtuivat, Hämäläinen kertoi. Ensimmäisessä vaihdossa joukkue oli 21:s. Ero kärkijoukkueeseen oli avausosuuden jälkeen kaksi minuuttia ja 19 sekuntia.
Sonja Leinamo jatkoi viestiä toisella osuudella. Leinamo käytti kolme varapatruunaa makuupaikalla, ja selvitti pystypaikan yhdellä varapatruunalla. Hän toi joukkueen toiseen vaihtoon 18:ntena. Ero kärkijoukkueeseen oli viestin puolimatkassa kolme minuuttia ja 36 sekuntia. – Vähän harmittaa makuuammunta, vaikka selvisinkin sakkokierroksilta. Hiihto tuntui hyvältä ja pystypaikka meni hyvin, mihin olen tyytyväinen, Leinamo kommentoi.
Noora Kaisa Keränen turvasi kolmannella osuudella eron takana tulevaan kärkijoukkueeseen. Keränen käytti molemmilla paikoilla vain yhden varapatruunan tuoden joukkueen viimeiseen vaihtoon 16:ntena. Ero kärkijoukkueeseen oli viisi minuuttia ja 8 sekuntia. – Ranska oli sen verran lähellä, että jouduin lähtemään aika reippaasti liikkeelle. Asiallinen veto siitäkin huolimatta ja pystyin pitämään suorituksen kasassa penkalla, Keränen sanoi. Viestiosuus oli hänen ensimmäinen starttinsa näissä MM-kilpailuissa. – Ihan uskomaton tunnelma ladun varressa, ja näistä kilpailuista saa huimasti kokemusta matkaan mukaan, Keränen kertoi.
Suvi Minkkinen ankkuroi joukkueen maaliin 15:ntena. Minkkinen ampui makuupaikan puhtaasti ja pääsi Ranskan ankkuria Julia Simonia sopivasti karkuun hiihtokierrokselle. Pystypaikalla Minkkinen käytti yhden varapatruunan. Maalissa joukkueen ero voittajajoukkueeseen oli viisi minuuttia ja 9 sekuntia. – Taisi olla kaikista hankalin paikka lähteä. Simon oli niin lähellä siinä takana, ja oli painetta aloittaa kovaa. Luotin omaan hiihtovauhtiin, ja tein tasapainoisen oman suorituksen, Minkkinen kommentoi. – Varmasti kaikilla oli odotukset oli vähän korkeammalla ja suoritukseen jäi parannettavaa. Näen, että meidän joukkueessa on potentiaalia tulevaisuudessa, hän sanoi luottavaisena.
Miesten viesti käydään Sveitsin Lenzerheidessa naisten viestin jälkeen.
Ampumahiihdon MM-kilpaluissa jaettiin torstaina mitalit parisekaviestissä. Ranska otti kultaa joukkueella Julia Simon ja Quentin Fillon-Maillet. Norja oli hopealla ja maalissa 5 sekuntia voittajajoukkueen jälkeen. Saksa oli parisekaviestin kolmas jääden voittajajoukkueesta 8 sekuntia. Suomi sijoittui parisekaviestin 10:nneksi joukkueella Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä.
Suvi Minkkinen avasi viestin. Minkkinen käytti makuupaikalla kaksi varapatruunaa ja selvitti pystypaikan puhtaasti. Hän toi joukkueen ensimmäiseen vaihtoon toisena. Ero ensimmäisenä vaihtaneeseen Ranskaan oli seitsemän sekuntia. – Lähdettiin aika urku auki heti alussa. Kova alkuvauhti yhdistettynä pieneen hermostuneisuuteen tuotti huonon ensimmäisen makuuammunnan. Tässä kilpailumuodossa on moneen kertaan nähty, ettei se vielä siihen kaadu. Pystyinkin vielä pystypaikalle nostamaan meidät kärkikamppailuun mukaan. Selvitin ensimmäisen osuuden ehjin paperein, mutten ole omaan tekemiseen tyytyväinen. Turhaa hermostuneisuutta, enkä saanut sitä kasattua parhaalla mahdollisella tavalla tänään, Minkkinen kommentoi.
Tero Seppälä jatkoi viestiä toisella osuudella. Seppälä käytti makuuammunnassa kaikki kolme varapatruunaa. Pystypaikan hän selvitti yhdellä varapatruunalla. Viestin puolivälissä Suomi oli 15:ntena. Ero kärkijoukkueeseen oli toisessa vaihdossa 41 sekuntia. – Ihan kohtalainen suoritus noin muuten, mutta ensimmäisessä makuuammunnassa kesti tosi kauan ja putosimme siinä kärkitaistosta. Se oli todella huono. Sen jälkeen ero ei enää kasvanut merkittävästi, muttemme enää sieltä nousseet tällaisessa nopeatempoisessa kilpailussa, Seppälä harmitteli. – Jännitin tosi paljon ennen viestiä, mutta se helpotti kun pääsi vauhtiin. Eilinen kova kilpailu painoi jonkun verran, mutta sama se oli varmasti muillakin. Tänään en vain saanut penkalla sitä hallittua, Seppälä sanoi.
Suvi Minkkinen jatkoi viestiä kolmannella osuudella. Minkkinen käytti molemmilla paikoilla yhden varapatruunan nostaen joukkueen kahdeksanneksi. Hän kellotti kolmannen osuuden nopeimman ajan, ja Suomi vaihtoi viimeiselle osuudelle 32 sekuntia kärkijoukkueen jälkeen. Tero Seppälä ankkuroi lopulta joukkueen maaliin kymmenentenä. Seppälä ampui makuupaikan puhtaasti, ja käytti pystypaikalla kaksi varapatruunaa. Maalissa ero kärkijoukkueeseen oli 56 sekuntia. – Sijoitus on varmasti alakanttiin meidän odotuksiin nähden. Tämä on tiukka kisamuoto, ja kilpailu kärkisijoista on kovaa. Sijoitus ei tyydytä sen vuoksi, millaisella tekemisellä se tänään tuli. Tilanne olisi toinen, jos olisi tehnyt oman parhaan suorituksen. Varmasti molemmilla jäi tämä vähän harmittamaan, Suvi Minkkinen tuumasi.
Sveitsin Lenzerheidessa on perjantaina välipäivä. MM-kilpailut jatkuvat lauantaina naisten ja miesten viesteillä.
Ampumahiihdon MM-kilpailuissa käynnistyi toinen viikko naisten normaalimatkan kilpailulla. Ranskan Julia Simon voitti kilpailun yhdestä sakosta huolimatta. Ruotsin Ella Halvarsson oli toinen. Ruotsalainen ampui puhtaasti jääden voittajasta maalissa 37 sekuntia. Ranskan Lou Jeanmonnot oli yhdellä sakkominuutilla kilpailun kolmas jääden voittajasta maalissa 39 sekuntia. Suvi Minkkinen oli naisten normaalimatkan neljäs.
Suvi Minkkinen ampui kaikki neljä ammuntaa puhtaasti jääden voittajasta maalissa minuutin ja 15 sekuntia. – Oon tosi tyytyväinen, kun pystyin ampumaan neljä nollaa. Se on arvokisojen normaalimatkalla sellainen, mihin kaikki tähtäävät. Kaikki tietävät, että sillä voi tehdä kovaa tulosta. Se oli mahdollisuus myös mitaliin, mutta ihan se ei tänään riittänyt. Fyysisesti ei ollut ihan paras päivä. Rakensin vauhdinjakoa ammunnan kautta, sillä halusin ampua hyvin, Minkkinen kertasi kilpailun kulkua. – Suksi oli kilpailukykyinen, mutta fyysisesti ei irronnut tänään enempää, hän tarkensi.
Sonja Leinamo oli normaalimatkan 53:s. Leinamo selvitti ensimmäisen makuuammunnan puhtaasti, mutta ampui kilpailussa kaikkineen viisi ohilaukausta. Hän jäi maalissa voittajasta viidellä sakkominuutilla viisi minuuttia ja 53 sekuntia. – Kilpailu lähti tosi hyvin liikkeelle, ja ammuin nollat ensimmäiseltä makuulta. Hiihtokin kulki tosi hyvin. Neljä sakkoa pystypaikoilta vähän harmittaa, mutten voi olla pettynyt suoritukseen, Leinamo sanoi.
Inka Hämäläinen oli kilpailun 70:s. Hämäläinen ampui yhteensä viisi sakkoa jääden maalissa voittajasta seitsemän minuuttia ja 36 sekuntia. – Alusta tuntui raskaalta, ja hiihto oli aika väsynyttä. Ammunnassakin olo oli sen seurauksena aika uupunut. Tänään oli lämmin olosuhde, mikä varmasti vaikuttaa, Hämäläinen pohti.
Erika Jänkä joutui jättämään kilpailun kesken niskajumien vuoksi. Jänkä sai ensiapua niskakipuihin stadionilla, ja tapasi kiropraktikon kilpailun jälkeen.
Miesten normaalimatkan kilpailun on MM-ohjelmassa keskiviikkona.
Miesten takaa-ajo kilpailtiin Lenzerheidessa naisten kilpailun jälkeen. Norjan Johannes Thingnes Boe voitti kilpailun kahdella sakolla. Yhdysvaltain Campbell Wright piti sijoituksensa ja uusi MM-hopean. Nuori yhdysvaltalainen ampui takaa-ajossa vain yhden sakon jääden maalissa voittajasta 8 sekuntia. Ranskan Eric Perrot nousi yhdellä sakolla kolmanneksi jääden voittajasta maalissa 20 sekuntia. Tero Seppälä oli parhaana suomalaisena miesten takaa-ajon 24:s.
Tero Seppälä ampui takaa-ajossa yhteensä neljä sakkoa, joista kaksi kertyi viimeiseltä pystypaikalta. Maalissa ero voittajaan oli kolme minuuttia ja 4 sekuntia. – Ihan hyvä kisa muuten, mutta viimeisen pystypaikan kaksi ohilaukausta harmittaa. Pienet virheet, mitkä veivät mahdollisuudet 15 joukkoon pääsemisestä. Kohtuullinen kilpailu, enkä onneksi enempää tippunut tuloslistalla. Tästä palautellaan ja mennään kohti normaalimatkaa, Seppälä kommentoi.
Olli Hiidensalo oli takaa-ajon 38:s. Hiidensalo ampui neljä sakkoa jääden maalissa voittajasta neljä minuuttia ja 38 sekuntia. – Ensimmäinen makuuammunta oli vähän huono, enkä saanut viimeistä laukausta sisään. Muuten ihan kohtalaiset ammunnat, vaikka olosuhde haastoi pystypaikoillakin. Ladulla ei ollut ihan yhtä hyvä päivä kuin eilen mutta kaikkineen kohtalainen veto. Ei hyvä eikä huono, Hiidensalo summasi.
Arttu Heikkinen oli kilpailun 56:s. Heikkinen ampui yhteensä kahdeksan sakkoa, joista puolet kertyi ensimmäiseltä pystypaikalta. Hän jäi maalissa voittajasta seitsemän minuuttia ja sekunnin. – Ehkä pikkuisen parempi päivä tänään ladulla kuin eilen. Silti aika tukkoista, eikä suksi meinaa kulkea. Penkallakin oli niin vaikea päivä, ettei voi kuin nauraa. En tiedä, mikä siinä pystypaikalla tuli, kun en onnistunut. Jatketaan tästä kohti normaalimatkaa, Heikkinen sanoi.
Ampumahiihdon MM-kilpailuissa on huomenna maanantaina välipäivä. Naisten normaalimatka on ohjelmassa tiistaina.
Ampumahiihdon MM-kilpailut jatkuvat sunnuntaina sekä naisten että miesten takaa-ajoilla. Naisten takaa-ajon voitti toisena matkaan lähtenyt Franziska Preuss. Saksalainen selvitti kilpailun kaikki neljä ammuntaa puhtaasti. Ruotsin Elvira Öberg nousi yhdellä sakolla toiseksi. Hän jäi maalissa voittajasta 39 sekuntia. Ranskan Justine Braisaz-Bouchet oli kolmella sakolla kolmas ja maalissa 41 sekuntia voittajan jälkeen. Suvi Minkkinen oli ainut suomalainen naisten takaa-ajossa.
Kolmantena matkaan lähtenyt Suvi Minkkinen ampui molemmilta makuupaikoilta yhden sakon. Pystypaikat Minkkinen selvitti puhtaasti. Maalissa ero voittajaan oli minuutin ja 41 sekuntia. – Olo oli aika hermostunut tämän päivän kisaan. Olin taas uudessa tilanteessa tuollaisessa lähtöpaikassa. Loppujen lopuksi ehjä kilpailu hermostuneista makuupaikan ohilaukauksista huolimatta. Sain onneksi käännettyä itseni taisteluun mukaan pystypaikoilla. Kuudes sija on hyvä suoritus, enkä voi olla siihen pettynyt. Vaikeampi päivä fyysisesti tänään, mutta kohtuullista taistelua, Minkkinen kommentoi. -Kilpailun jälkeen iski melkoinen väsymys, mikä kertoo adrenaliinitasoista pikakisan jälkeen, hän kertoi viitaten tuntemuksista MM-pronssin jälkeen.
Miesten takaa-ajo käydään Sveitsin Lenzerheidessa naisten kilpailun jälkeen.
Ampumahiihdon MM-kilpailut jatkuivat lauantaina miesten pikakilpailulla. Norjan Johannes Thingnes Boe voitti kilpailun ylivoimaisesti ammuttuaan puhtaasti. Yhdysvaltojen Wright Campbell oli toinen. Hänkin ampui puhtaasti jääden voittajasta maalissa 27 sekuntia. Ranskan Quentin Fillon-Maillet oli yhdellä sakolla kilpailun kolmas jääden voittajasta maalissa 37 sekuntia. Tero Seppälä oli parhaana suomalaisena miesten pikakilpailun 22:s. Kaikkiaan kolme suomalaismiestä lunasti paikkansa takaa-ajoon.
Tero Seppälä selvitti makuupaikan puhtaasti ja ampui pystypaikalta yhden sakon. Maalissa ero voittajaan oli minuutin ja 30 sekuntia. – Ihan hyvä päivä. Yksi sakko pystypaikalta, mutta samaa tasoa kuin parhaimmat pikakisat tällä kaudella. Hiihdollisesti parempaa kuin sekaviesti, mutta toivoisin vielä parempaa. Tiedän, että pystyn siihen ja tästä jatketaan nousujohteisesti, Seppälä kommentoi.
Olli Hiidensalo oli pikakilpailun 31:s. Hiidensalo ampui makuupaikalta yhden sakon mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. Maalissa ero voittajaan oli minuutin ja 56 sekuntia. – Ihan tyytyväinen voin olla päivän kilpailuun lähtökohtiin nähden. Kauden paras sairasteluiden jälkeen, joten voin olla tyytyväinen. Makuupaikan yksi sakko asettaa aina pienen paineen koko kilpailuun, kun sen jälkeen on onnistuttava pystypaikalla. Selvisin, ja hiihtokin oli ihan pirteää korkeaan ilmanalaan. Hyvä lähtöpaikka huomiseen takaa-ajoon, Hiidensalo tuumasi.
Arttu Heikkinen sijoittui nolla-ammunnalla 46:nneksi. Heikkinen starttaa huomiseen takaa-ajoon kaksi minuuttia ja 26 sekuntia voittajan perään. – Ammunnan osalta tosi hyvä kilpailu, ja uran toinen pikakisa nollille. Ladulla oli vaikea päivä, ja hiihto tuntui todella vaikealta. Jospa se tästä lähtisi aukeamaan ja huomenna saisi tasaisemman suorituksen. Lähdetään sitä ainakin hakemaan, Heikkinen suunnitteli.
Jaakko Ranta oli pikakilpailun 84:s. Ranta ampui yhden sakon molemmilta paikoilta jääden maalissa voittajasta neljä minuuttia ja 8 sekuntia. – Elämäni huonoin kilpailu. Yritin tehdä parhaani niillä välineillä, mitä tänään oli saatavilla. Iso epäonnistuminen ja virheitä siellä täällä, Ranta harmitteli.
Huomenna sunnuntaina MM-ohjelmassa ovat naisten ja miesten takaa-ajot.
Ampumahiihdon MM-kilpailut käynnistyivät Sveitsin Lenzerheidessa sekaviestillä. Ranska vei mestaruuden ylivoimaisesti joukkueella Julia Simon, Lou Jeanmonnot, Eric Perrot ja Emilien Jacquelin. Tsekki oli toinen jääden voittajajoukkueesta minuutin ja 13 sekuntia. Saksa oli maalissa kolmantena minuutin ja 18 sekuntia voittajajoukkueesta jääneenä. Suomi oli sekaviestin yhdeksäs joukkueella Suvi Minkkinen, Sonja Leinamo, Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo.
Suvi Minkkinen avasi viestin vahvasti. Minkkinen ampui molemmat paikat puhtaasti tuoden joukkueen ensimmäiseen vaihtoon kärkijoukoissa. Suomi vaihtoi toiselle osuudelle toisena vajaan sekunnin kärkijoukkueen jälkeen. – Se oli ihan mukava kisojen avaus. Taas pohdin ennen kilpailua, mihin se oma kunto riittää. Täällä on tosi raskaat olosuhteet ja lähdin ensimmäisen kierroksen porukan mukana. Toisella hiihtokierroksella pyrin keulassa hieman säästelemään, ja tulin pystypaikalle rauhassa. Onhan se hienoa ampua keulapaikalta nollat pystypaikalta, Minkkinen fiilisteli. – Joukkuesuorituksena meiltä medium. Kolme urheilijaa ampui nollat lippaalta, mikä on kova suoritus sellaisenaan. Sonjalla oli varmasti kova paikka, eikä ole helppoa tehdä MM-debyyttiä tuollaisessa paikassa. Uusia kokemuksia, ja niistä koko ajan oppii, Minkkinen rohkaisi joukkuekaveria.
Sonja Leinamo starttasi ensimmäistä kertaa urallaan aikuisten arvokisoissa, ja pääsi toiselle osuudelle keulan tuntumassa. Leinamo käytti makuupaikalla kaikki varapatruunat ja joutui kertaalleen sakkokierrokselle. Pystyammunnan hän selvitti vain yhdellä varapatruunalla. – Harmittaa tosi paljon. Olin tosi jännittynyt jo monta päivää ennen kisoja, ja niin kovasti olisin halunnut tänään onnistua. Tein lievässä paniikissa huonot tuulisiirrot makuulla, mistä koitui ohilaukaukset. Hiihtoonkin osui varmasti kauden huonoin päivä tänään, emmekä löytäneet oikeaa suksea raskaaseen olosuhteeseen. Olen luottavainen omaan hiihtokuntoon, vaikka tänään tulikin suuria eroja suksella. Nämä kokemukset opettavat, ja mahdollistavat paremmat suoritukset tulevaisuudessa. Olen todella ylpeä joukkueen suorituksista, ja onnellinen muiden onnistumisista, Leinamo kertoi. Suomi vaihtoi kolmannelle osuudelle 14:ntenä. Ero kärkijoukkueeseen oli viestin puolivälissä kaksi minuuttia ja 46 sekuntia.
Tero Seppälä kohensi joukkueen asemia kolmannella osuudella. Seppälä ampui molemmat paikat puhtaasti, ja toi joukkueen viimeiseen vaihtoon 12:ntena. Ero kärkijoukkueeseen oli kolme minuuttia ja 21 sekuntia. – Ammunnat oli tosi hyvät ja hiihdon kannalta keskinkertainen suoritus. Se oli olettavaakin, ettei ensimmäisessä kilpailussa vielä lähde niin kovaa kulkemaan. Hiihto oli rankkaa tuossa olosuhteessa, ja sain ainakin konetta auki. Toivotaan, että seuraavina päivinä olisi vielä vähän vauhdikkaampaa ja terävämpää menoa, Seppälä kommentoi.
Olli Hiidensalo nosti joukkueen yhdeksänneksi ankkuriosuudella. Hiidensalo teki puhdasta jälkeä penkalla ja piti ladulla osuuden seitsemänneksi nopeinta vauhtia. Maalissa joukkueen ero voittajajoukkueeseen oli kaksi minuuttia ja 52 sekuntia. – Positiivinen veto, ja ihan kohtalaista hiihtoa. Parempaa menoa kuin pelkäsin. Ihan emme päässeet kahdeksan parhaan joukkoon, mutta yhdeksäs on joukkueelta ihan hyvä suoritus. Suoriuduimme joukkueena penkalla hyvin, ja kaikkineen kuusi paikkaa nollille. Siihen voi, ja pitää olla tyytyväinen, Hiidensalo summasi.
MM-kilpailut jatkuvat perjantaina naisten pikakilpailulla. Miesten pikakilpailu on vuorossa lauantaina.