Ampumahiihtomaajoukkueen huoltoryhmä kaudelle 2018-2019 on valittu. Uutena huoltopäällikkönä aloittaa saksalainen Danielo Müller, ja huoltoryhmän suksihuoltajina tulevalla kaudella toimivat Juuso Joukas, Morten Priks ja Jari Sahakangas. Sahakankaan päävastuualueena on IBU-cupin suksihuolto.
Müller on toiminut aiemmin muun muassa Saksan, Tšekin sekä Valko-Venäjän ampumahiihtojoukkueiden huollossa.
”Olen erittäin tyytyväinen, että rakentavien keskustelujen jälkeen päädyimme työskentelemään yhdessä. Odotan innolla tulevia vuosia Suomen joukkueen jäsenenä. Rakastan pohjoismaista mentaliteettia sekä Suomea ja suomalaisia. Olen käynyt säännöllisesti Suomessa yli 20 vuoden ajan, ja olen iloinen, että tämä jatkuu. Pyrin kokemuksellani auttamaan urheilijoita eteenpäin urallaan, ja hyviin kilpailutuloksiin.” kommentoi Müller.
Ampumahiihtoliiton lajipäällikkö Jouni Kinnunen on erittäin tyytyväinen huoltoryhmän kokonaisuuteen. ”Avoimessa haussa olleet suksihuoltoryhmän tehtävät herättivät yllättävän paljon myös kansainvälistä kiinnostusta. Huoltotiimin uudistamisella tähdätään tasonnostoon myös huoltopuolella, ja tiimiä on kasattu seuraavan olympiadin mittainen jakso mielessä. Tiimissä on nyt sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa, sekä vahva näkemys kansainvälisen menestyksen vaatimustasosta suksihuollon puolella.”
Huoltoryhmää täydennetään syksymmällä tarpeiden mukaan lyhyempiä keikkoja tekevillä suksihuoltajilla maailmancupin, IBU-cupin sekä nuorten arvokisojen huoltotehtäviin.
Lisätietoja:
Lajipäällikkö Jouni Kinnunen, 046 878 2208
BMW järjesti uuden X4 mallinsa julkistamistilaisuuden Porin Asuntomessuilla. Tilaisuudessa oli paikalla BMWn maahantuojan sekä yhteistyökumppaneiden edustajia.
Kuvassa BMW Suomen markkinointiasiantuntija Maria Hakala (vas.), BMW Suomen toimitusjohtaja Christer Stahl ja ampumahiihtoa edustava Tiia-Maria Talvitie.
Suomen Ampumahiihtoliiton edustajien lisäksi paikalla oli myös ampumahiihtäjä Tiia-Maria Talvitie, jolta saatiin kuulumisia kesän harjoittelusta ja tulevasta kilpailukaudesta:
”Kesän harjoittelu on sujunut hyvin.” Toukokuussa Tiia-Maria oli vielä työharjoittelussa, mutta kesäkuun hän vietti suurimmalta osin harjoittelemassa Joensuussa. ”Joensuussa oli hyvä porukka, jonka kanssa saatiin treenata maajoukkuetyttöjen kanssa” Tiia-Maria sanoo. Tiia-Marialla on hyvät odotukset tulevasta kilpailukaudesta. ”Viime kausi oli vähän vaikea, mutta kunhan terveys kestää, niin tulevasta kaudesta tulee hyvä” Tiia-Maria kertoo.
Toivomme seurojen huomioivan, että
1) Kansallisten kilpailujen kaudelle 2018-2019 tehtävät haut tulee olla liiton järjestelmässä 1.7.2018 mennessä.
2) Suomen mestaruuskilpailujen haut kaudelle 2019-2020 tulee myös olla liiton järjestelmässä 1.7.2018 mennessä.
Kilpailuvaliokunta
Hyvät ampumahiihtoseurat!
Syksyn I-tason valmentajakoulutuksen järjestämispaikkakunta on nyt haussa. Jos seurastasi/alueeltanne löytyy useampi innokas osallistuja, ilmoita halukkuudestanne olla järjestämispaikkakuntana valmennuskoulutukselle. Vähimmäisosallistujamäärä on 6, maksimissaan 16. Kouluttajana toimii Tarmo Napari. Toteutuspaikkakuntaa useamman potentiaalisen ehdokkaan joukosta valitessa vahvoilla on useamman seuran valmentajia sisältävät ehdokkaat.
Vaatimuksena vähintään 8-paikkainen ampumarata, koulutukseen sopiva luentotila ja majoittumis- ja ruokailumahdollisuus kohtuullisen matkan päässä ampumaradalta.
Syksyn 2018 koulutus järjestetään kahtena lähijaksona, ensisijaiset päivämäärät:
- lähijakso 17.-19.8.2018
- lähijakso 21.-23.9.2018
Halukkaaksi järjestäjäpaikkakunnaksi ilmoittautumiset pyydetään alustavine osallistujamäärineen sähköpostitse 10.7.2018 mennessä osoitteeseen jouni.kinnunen(a)biathlon.fi. Ehdotus sopivista majoitus- ruokailu- ja luentotiloista on sisällytettävä mukaan.
SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITTO TIEDOTE 20.6.2018
Suomen Ampumahiihtoliitto hakee oikeusteitse muutosta OKM:n avustuspäätökseen
Suomen Ampumahiihtoliitto on kevään kuluessa Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa selvittänyt Ampumahiihtoliiton yleisavustushakemusta vuodelle 2018. OKM on 18.6.2018 tekemällään päätöksellä päättänyt jättää Ampumahiihtoliiton yleisavustushakemuksen käsittelemättä sillä perusteella, että OKM:n mielestä hakemus ei ole saapunut ministeriöön määräajassa.
Ampumahiihtoliitto on päättänyt hakea muutosta OKM:n päätökseen oikeusteitse. Ampumahiihtoliiton OKM:n tietojärjestelmätoimittajalta saamien tietojen mukaan avustushakemus oli tallentunut OKM:n tietojärjestelmään määräaikaan mennessä. Se olisi sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain mukaan siten pitänyt ottaa käsiteltäväksi. Ampumahiihtoliitto haluaa, että järjestelmään määräaikaan mennessä tallentunut hakemus käsitellään oikeudenmukaisesti. Ampumahiihtoliitto hakee muutosta OKM:n päätökseen ensi vaiheessa ministeriölle tehtävällä oikaisuvaatimuksella.
Lisätietoja:
Kalle Lähdesmäki p. 0500-363126
Suomen Ampumahiihtoliitto
Puheenjohtaja
Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on nimennyt ehdokkaansa Kansainvälisen Ampumahiihtoliiton (IBU) hallitukseen, tekniseen komiteaan ja tilintarkastajaksi.
Liiton puheenjohtaja, kauppaneuvos Kalle Lähdesmäki on nimetty ehdokkaaksi IBU:n talousasioista vastaavaksi varapuheenjohtajaksi sekä hallituksen jäseneksi.
Lähdesmäki on ollut Liiton puheenjohtaja 2006-2010 ja 2016 lähtien. Lisäksi Lähdesmäki on ollut IBU:n tilintarkastajana vuosina 2010-2014.
IBU:n teknisen komitean jäseneksi Suomen ehdokas on Liiton hallituksen jäsen, Kontiolahden Urheilijoiden toiminnanjohtaja Tomi-Pekka Riihivuori. Riihivuori oli talvella 2018 Kontiolahden maailmancupin tapahtumajohtajana. Riihivuorella on tehtävään edellytetty kansainvälinen tuomarikortti sekä paljon kokemusta tuomaritehtävistä. 12 vuotta IBUn teknisessä komitean jäsenenä ollut Ville Haapala ei ollut käytettävissä ehdokkaaksi.
IBU:n tilintarkastajaehdokkaaksi nimettiin toimitusjohtaja Juha Viertola. Viertola on ollut IBUn tilintarkastaja 2014 alkaen.
IBU on julkistanut 11.6.2018 koko ehdokaslistan, joka on luettavissa oheisesta linkistä.
Lisätietoja:
Tapio Pukki, p. 0468782200
Kalle Lähdesmäki, p.0500-363126
Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on tehnyt uuden tehostamistukijärjestelmänsä mukaiset talvilajien tukipäätökset. Huippu-urheiluyksikkö jakoi talvilajien tehostamistukea yhteensä 2 011 600 euroa ja talviparalajien tukea 80 000 euroa. Summalla tuetaan sellaisia kansainvälisen tason valmentautumisprosesseja, joihin myös laji itse satsaa ja uskoo merkittävästi.
Koko tiedote luettavissa Olympiakomitean sivuilla
Suomen Ampumahiihtoliiton osalta tukipäätös noudattaa samaa linjaa kuin vuotta aiemmin. Hyvässä yhteistyössä OK:n kanssa edennyt huippu-urheilun kehittäminen ja tukeminen saa siis jatkoa.
Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n hallitus vahvisti kilpailukalenterin maailmancupiin ja IBU cupiin kaudelle 2019-2020. Suomen osalta merkittävä uutinen on, että Kontiolahdelle myönnettiin pidettäväksi Maailmancup 8 maaliskuussa 2020.
Menneen talven menestyksekkäät lumet ovat sulaneet ja uusi harjoittelukausi on kaikilta osin pyörähtänyt käyntiin. Uusi valmennuskaarti on puskenut töitä hartiavoimin liiton puolelta ja kaikki ovat motivoituneita aloittamaan tämän uuden olympiadin kohti Pekingiä 2022.
Maajoukkueen osalta ensimmäinen leiri on alkamassa ja vaikka itse en vielä kauden avausleiriin henkilökohtaisesti pääsekään on teemoja käyty läpi niin henkilökohtaisten valmentajien kuin urheilijoidenkin kanssa ‘etänä’. Pieni siirtymä näin kauden alkaessa on paikallaan monen maajoukkueurheilijan käytettyä hyvät ja lumiset olosuhteet varsin pitkälle kevääseen hyödyksi.
Uusi maajoukkueryhmä on suhteellisen suurinumeroinen ja varmasti tasoeroja löytyy. Tässä on tärkeää jokaisen paitsi tehdä harjoitukset niin kotona kuin leirioloissakin oman tasonsa mukaan, kehoa kuunnellen, myös ajatuksella pitää silmät auki silloin kun kärkiurheilijat ovat samoissa harjoituksissa – tärkeää oppia siitä, miten harjoitukset ja harjoitusten ulkopuolinen aika käytetään tehokkaasti ja ammattimaisesti hyödyksi.
Maajoukkueen osalta harjoittelu tälle kaudelle tulee jatkamaan samoilla peruslinjoilla kuin aiempinakin vuosina – oikotietä huipulle ei ole. On hyvä muistaa, että ennenkuin aletaan keskittyä harjoittelun yksityiskohtiin, tulee kokonaisuuden olla kunnossa isoa kuvaa ajatellen. Tässä keskeisessä roolissa on harjoittelun määrien riittävyys ja aerobisen kapasiteetin nostaminen kansainväliselle tasolle. Harjoittelun seuranta on tärkeää, mutta nyrkkisääntönä harjoittelun tulee kuormittaa väsymykseen asti, jonka jälkeen levätään riittävästi. Ammunnan osalta edelleen tämän päivän ampumahiihdossa on tärkeää luoda perustaidot korkealle tasolle, jotta lajiosaamisen kehittämiseen on riittävät edellytykset. Näiden tasojen raamit tulevat esille eri ryhmien valmentajien kautta jatkossa.
Lopuksi haluan teroittaa kaikille, että tulevan kilpailukauden tarkkailut ovat alkaneet. Jokainen päivä harjoituksissa ja tulevissa kilpailuissa on osaltaan tarkkailua, jotta parhaat urheilijat tulevat valituiksi. Paras keino tulla valituksi yksittäiselle urheilijalle on keskittyä tekemään oma työnsä mahdollisimman hyvin.
Jonne Kähkönen
päävalmentaja
Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian ampumahiihdon yläkoululeirityksiin on valittu yhteensä 23 urheilijaa kaudelle 2018-2019. Urheilijat on jaettu kahteen leiriryhmään. Yläkoululeiritys aloitetaan kesäkuussa yhteisellä leiriviikolla, johon osallistuvat molempien ampumahiihtoryhmien lisäksi kaikki maastohiihdon yläkoululeiriryhmät. Valituille urheilijoille ilmoitetaan sähköpostitse valinnoista ja leiritykseen liittyvistä asioista.
Valitut urheilijat ampumahiihdon yläkoululeiritykseen 2018-2019
Ryhmä 1. (8. – 9. -luokka)
Ansa Hakala
Arttu Heikkinen
Eeli Kujala
Kalle Loukkaanhuhta
Saimi Lupala
Eemi Naumanen
Jenni Ojala
Kaisla Ollila
Sanni Pirttikoski
Karri Stevander
Riina Takapuro
Neea Taskila
Leiriviikot
vko24: 9.-15.6.2018
vko36: 2.-8.9.2018
vko42: 14.-20.10.2018
vko47: 18.-24.11.2018
vko15: 7.-13.4.2019
Ryhmä 2. (7. – 8.-luokka)
Rasmus Huhtamäki
Inka Hämäläinen
Eerik Junkkarinen
Jimi Klemettinen
Heli Korpi
Eemeli Kuiri
Oona Latomaa
Elli Loukkaanhuhta
Mikko Pietarila
Rebecca Sandnäs
Niko Säily
Leiriviikot:
vko24: 9.-15.6.2018
vko31: 29.7.-4.8.2018
vko40: 30.9.-6.10.2018
vko49: 2.-8.12.2018
vko19: 5.-11.5.2019