Uutiset

Ampumahiihdon maailmancup alkaa Kontiolahdella

     Matilda Suhonen   Uutiset  

kuva: Jussi Niukkala

Ampumahiihdon kansainvälinen kilpailukausi käynnistyy lauantaina 30.11. Kontiolahdella. Ensimmäisenä kilpailupäivänä ohjelmassa ovat parisekaviesti sekä sekaviesti. 

Suomen joukkue on valmistautunut kauteen norjalaisen päävalmentajan Erik Torneus-Kulstadin johdolla. Harjoituskauden leiritysohjelma sisälsi kaksi korkeanpaikan leiriä, mikä täydentyi leirijaksoilla kotimaassa. Maajoukkue lisäsi testikilpailujen määrää kesäkaudella, ja keskittyi kehittämään ammuntaa kilpailuintensiteetillä. Samalla haettiin vauhdinjaon hallintaa sekä kehitettiin teknistä suoriutumista kilpailutilanteissa. Päävalmentaja odottaa urheilijoiden hyödyntävän harjoituskauden oppeja kauden avauksessa. “Joka vuosi haluan tuoda tekemiseen jotain uutta ja nähdä kehitystä joukkueena. On helppoa jäädä nojaamaan vanhoihin tottumuksiin, mutta jos haluaa menestyä, jokaisen vuoden on näytettävä kehitystä” Kulstad linjaa. Tavoitteena tulevalla kaudella on päävalmentajan mukaan parantaa etenkin osumatarkkuutta ammunnoissa. Keskeiseksi kehityksen mittariksi hän nimeää viestikilpailut. “Haluan, että joukkue jatkaa hyviä suorituksia viesteissä. Uskon, että voimme parantaa sijoituksia viime kaudesta. Miehet voivat haastaa sijoja 6–9, kun taas naiset tekevät toivottavasti paluun kymmenen parhaan joukkoon kokonaiscupissa. Toivon meidän olevan joukkue, joka kukoistaa tiimitilanteissa.” Kulstad summasi.  

Urheilijat odottavat kotikisoja odottavaisin tunnelmin onnistuneen harjoituskauden jälkeen. Viime kausi päättyi onnistumiseen, kun Suvi Minkkinen ja Otto Invenius nousivat palkintokorokkeelle parisekaviestissä Holmenkollenilla maaliskuun maailmancupissa. Sama kilpailumuoto on Kontiolahdella kilpailuohjelmassa ensimmäisenä, ja kaksikko pääsee hyvistä asetelmista kauden avaukseen. “Olin kesällä pitkän ajanjakson korkealla, ja olen panostanut kestävyyden kehittymiseen harjoituskaudella. Ylämäkihiihto on ollut keskeinen kehityskohde, johon olen hakenut olosuhteita Keski-Euroopasta. Onnistuneen harjoituskauden jälkeen toivon ehjää kauden avausta, mikä konkretisoisi onnistuneen harjoituskauden. Suurin lataus varmasti kohdistuu parisekaviestiin, sillä tiedostamme menestysmahdollisuudet viime kauden jäljiltä. Kotikisat ja yleisön kannustus tuovat vielä oman lisänsä kauden avaukseen” Suvi Minkkinen kommentoi. Myös Otto Invenius vietti pidemmän jakson ulkomailla harjoituskauden loppupuolella. “Harjoitusjakso Yhdysvalloissa kasvatti sekä urheilijana että ihmisenä. Oli hienoa nähdä paikallinen harjoituskulttuuri, josta otin oppia etenkin ammuntaan. Kauden avauksessa haluaisin olla parempi kuin viime vuonna ja kehittyä jokaisessa kilpailussa. Lähtökohdat vaikuttavat lupaavilta” Invenius kertoi.

Sekaviestiin Suomi valmistautuu joukkueella, jossa sekoittuvat kokemus ja nuoruus. Inka Hämäläinen kilpailee maailmancup-tasolla kotimaassa ensimmäistä kertaa. Viime kaudella hän haki tuntumaa maailmancupista Östersundista. “Kiva päästä kilpailemaan kotikisoissa, mutta odotukset ovat vielä hyvin maltilliset henkilökohtaisissa kilpailuissa. Suurimmat odotukset kohdistuvat viesteihin, joihin haluan antaa täyden panokseni joukkueen tueksi” Hämäläinen sanoi. Katsastuskisoissa tuplamestaruuteen yltänyt Venla Lehtonen odottaa kauden avausta innolla. “Harjoituskausi on sujunut erittäin hyvin, olen ollut terve ja ollaan pystytty etenemään keväästä asti suunnitelman mukaan. Konkreettisia tavoitteita on toki vaikea asettaa kauden avaukseen, mutta hyvän harjoituskauden jälkeen odotan itseltäni ehjiä suorituksia” Lehtonen tuumasi. Sekaviestijoukkue täydentyy kokeneella mieskaartilla. Olli Hiidensalo aloittaa 12. maailmancupkautensa odottavaisin tunnelmin. “Vire on ollut syksyn ja alkukauden hyvä pienestä hengitystieinfektiosta huolimatta. Katsotaan, mitä kisoja pääsen alkukaudesta kisaamaan, kun lapsen laskettu aika on ensi viikolla. Koitetaan keskittyä kisoihin, ja käynnistää kausi ehjin suorituksin. Tavoitteena on kauden aikana parantaa siitä, mihin toissa kaudella ylsin” Hiidensalo kertoi tunnelmista kilpailukauden kynnyksellä. Myös Tero Seppälä on tyytyväinen harjoituskauteen, ja kertoo kehon olevan paremmassa valmiudessa kilpailukauteen kuin viime vuonna. “Tavoitteena on jatkaa siitä, mihin ylsin viime kauden loppupuolella. Haluan iskuetäisyydelle, jolloin hyvistä sijoituksista taisteleminen on mahdollista. Kauden päätähtäin on helmikuun MM-kisoissa, mutta jokainen maailmancupin viikonloppu tarjoaa mahdollisuuden mitata kuntoa samoja kovia kilpatovereita vastaan. Tavoitteena on menestyä maailmancupissa, ja saada ehjä kausi kaikkineen” Seppälä kommentoi.

Suomen joukkueen muut jäsenet valmistautuvat naisten ja miehen viesteihin, jotka kilpaillaan sunnuntaina. Henkilökohtaiset matkat ovat vuorossa vasta seuraavalla viikolla. Sonja Leinamo täydentää naisten viestijoukkueen kokoonpanon. “Kotimaan maailmancupista odotan ennen kaikkea hyvää tunnelmaa. Tutuilla laduilla pääsee toteuttamaan hyväksi todettuja taktiikoita. Tavoitteena on viedä harjoituskauden oppia käytäntöön ja ulosmitata onnistunut harjoituskausi jo kauden alussa” Leinamo sanoi. Miesten joukkueessa etenkin avausosuudella kokemusta kerryttänyt Jaakko Ranta odottaa kauden avausta selkein askelmerkein. “Harjoituskauden kehityskohteet painottuivat fyysisiin ominaisuuksiin ja hiihdon tekniikkaan. Harjoituskausi onnistui hyvin, ja ennätyslukemat syksyn kuntotesteissä viestivät kehityskohteiden tasonnostosta. Tavoitteena alkavalla kaudella on nostaa selvästi tulostasoa verrattuna aiempaan kauteen. Päätavoite on tietysti MM-kilpailuissa mutta haluan onnistua ja kehittyä jo heti kotimaailmancupista alkaen” Ranta suunnitteli. Varusmiespalvelua suorittava Arttu Heikkinen odottaa onnistumisia henkilökohtaisilta matkoilta. “Intin ohella olen pyrkinyt kehittymään kokonaisvaltaisesti. Fokus on ollut perusasioissa, ja harjoituskausi on sujunut pääosin hyvin. Kontiolahdella tavoittelen omia hyviä perussuorituksia, ja keskityn siihen, mitä olen harjoitellutkin” Heikkinen totesi.

Kontiolahden maailmancupin ohjelma

30.11. lauantai

klo 14.15 parisekaviesti

klo 16.45 sekaviesti

1.12. sunnuntai

klo 14.45 viesti | M

klo 18.25 viesti | N

3.12. tiistai

klo 17.20 lyhennetty normaalikilpailu | M

4.12. keskiviikko

klo 17.20 lyhennetty normaalikilpailu | N

6.12. perjantai 

klo 17.20 pikakilpailu | M

7.12. lauantai 

klo 18.10 pikakilpailu | N

8.12. sunnuntai 

klo 15.30 yhteislähtö | M

klo 18.10 yhteislähtö | N

Lisätiedot ja urheilijoiden haastattelupyynnöt:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

040 4889128

Ampumahiihtoliiton huutokauppa on avattu – ainutlaatuinen tuotevalikoima nyt huudettavissa

     Matilda Suhonen   Uutiset  

Ampumahiihtoliiton huutokauppa on avattu verkossa. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus hankkia erilaisia ampumahiihtoon ja maajoukkueisiimme liittyviä tuotteita. Huutokaupattavien kohteiden joukossa on muun muassa urheilijoiden signeerattuja varusteita, harvinaisia muistoesineitä sekä elämyksiä, joita ei saa mistään muualta.

📅 Huutokauppa on avoinna verkossa: 25.11.–7.12.2024
🌐 Osallistu osoitteessa: www.huuto.net/outlet/ampumahiihtoliitto

Lisäksi osa huutokaupan tuotteista on huudettavissa myös Kontiolahden maailmancup-kisan yhteydessä 7.12.2024 järjestettävässä tilaisuudessa, josta tiedotetaan vielä myöhemmin erikseen. Huutokaupasta löytyviin tuotteisiin on selkeästi merkitty, ovatko ne huudettavissa ainoastaan netissä vai myös Kontiolahdella paikan päällä. Kaikkia tuotteita, myös paikan päällä huudatettavia, on mahdollisuus huutaa loppuun asti myös verkossa. 

Tuotteita saatetaan myös lisätä vielä huutokauppaan avauksen jälkeen, joten kannattaa pysytellä tarkkana koko huutokaupan ajan!

Suurin osa tuotteista on voittajan lunastettavissa Kontiolahdella, mutta tuotteiden postittaminen tai tilanteen mukaan muunlainen toimittaminen järjestyy myös. Kaikki huutokaupan tuotot käytetään ampumahiihdon urheilutoiminnan tukemiseen.

Älä jää paitsi – tee huutosi omista suosikkituotteistasi mahdollisimman pian!

Ampumahiihdon pikakilpailut (näyttökilpailut) lauantaina 30.11.2024 Vuokatissa

    Tuomas Aho   Uutiset  

Sarjat: Nyl, Myl

Kohdistus klo 12.15 (1/2 h)

Kilpailut alkaa klo 13.00

Ilmoittautumiset ma 25.11. Klo 23.59 mennessä sähköpostilla sotkamonjymyry@gmail.com

Osallistumismaksu 20€ maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä

Sotkamon Jymy ry.n tilille

FI57 5436 0920 0200 24

TD Timo Mäkinen

Lisätietoja Sari Vuollet

sari.vuollet@live.com

Majoitus Vuokatti sportilla:

2hh standard: 99€/vrk

Hotellimajoitus sisältää majoituksen aamiaisella, kuntosalin ja asiakassaunojen käytön.

Joukkuevalinnat Kontiolahden maailmancupiin sekä IBU-cupin avauskilpailuihin

     Matilda Suhonen   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on kokouksessaan 17.11.2024 vahvistanut joukkueet Kontiolahden maailmancupin avaukseen sekä IBU-cupin avauskilpailuihin Idreen (SWE) ja Geiloon (NOR). 

Maailmancup 1 Kontiolahti 30.11.-8.12.2024

Miehet:
Arttu Heikkinen
Olli Hiidensalo
Otto Invenius
Jaakko Ranta
Tero Seppälä

Naiset:

Inka Hämäläinen
Venla Lehtonen
Sonja Leinamo
Suvi Minkkinen

Valmennus:
Päävalmentaja Erik Torneus Kulstad, Lajivalmentaja Aku Moilanen

Huolto:
Marek Sander (Huoltopäällikkö), Robin Möll, Robert Slotins, Risto Uusivirta
Vesa Kontturi (lihashuolto), Katja Mjösund (joukkueen lääkäri)

IBU Cup 1 – 2 Idre, SWE 28.11.-1.12.2024 ja Geilo, NOR 4.-7.12.2024

Miehet:
Tuomas Harjula
Jimi Klemettinen
Heikki Laitinen
Kalle Loukkaanhuhta
Joni Pykäläinen

Naiset:
Erika Jänkä
Noora Kaisa Keränen
Seela Peuralahti
Lyydia Rainio

Varalla
Miehet:
Jonni Mukkala
Santtu Panttila
Naiset:
Sofia Joronen
Inka Remes

Valmennus: Maija Holopainen
Huolto: Matti Hakala, Kristian Sotti

Lisätiedot:
MC: Päävalmentaja: Erik Torneus Kulstad p. +47 452 22 854
Lajipäällikkö: Teemu Vesala p. 040 860 7636
IC: Vastuuvalmentaja: Ilkka Jarva, p. 040 186 1733

Toiminnanjohtaja: Tapio Pukki p. 046 878 2200

Kokouskutsu: Suomen Ampumahiihtoliiton syyskokous 14.12.2024 Tampereella

     Tapio Pukki   Uutiset  

Hyvät jäsenseurat

Suomen Ampumahiihtoliitto ry:n sääntömääräinen syysliittokokous järjestetään Tampereella lauantaina 14.12.2024 klo 13.00


Kokouspaikkana on Varalan Urheiluopisto, Varalankatu 36 TAMPERE

Ennen kokousta on tarjolla lounas klo 12.00 alkaen kokoukseen osallistuville. Kello 12.30 alkaen on valtakirjojen tarkistus.

Kokous alkaa klo 13.00.

Syyskokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat:

  • Päätetään jäseniltä perittävästä jäsenmaksusta.
  • Päätetään liiton toimintaan osallistuvien matkakulujen korvausperusteista
  • Esitetään hallituksen ehdotus seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi sekä päätetään niistä.
  • Päätetään tilintarkastajille maksettavista palkkioista.
  • Valitaan hallituksen jäsenet erovuorossa olevien osalta.
  • Valitaan tilintarkastaja ja hänelle varahenkilö tarkastamaan Liiton seuraavan toimintavuoden tilejä ja hallintoa.

Tarkennettu kokousmateriaali lähetetään seuroille 30.11.2024 mennessä sähköpostitse.

Mikäli joku seuroista ei voi ottaa aineistoa vastaan sähköpostilla pyydetään siitä ilmoitus liiton toimistoon puh 046 878 2200 tai tapio.pukki(at)biathlon.fi, jolloin aineisto lähetetään postissa.


Pyydämme ilmoittautumiset kokoukseen osoitteeseen office(at)biathlon.fi, tilan ja ruokailun järjestämistä varten torstaihin 5.12.2024 mennessä.

Syyskokousterveisin,


Suomen Ampumahiihtoliitto ry hallitus

Kalle Lähdesmäki                             Tapio Pukki
puheenjohtaja                                  toiminnanjohtaja

H-hetki lähestyy – Huutokaupan ensimmäiset tuotteet nähtävissä

     Matilda Suhonen   Uutiset  

Ampumahiihtoliiton huutokauppa aukeaa viikolla 47 ja huipentuu Kontiolahden maailmancupin päätösviikonloppuun. Tarkemmista yksityiskohdista tiedotetaan lähiaikoina. 

Näistä kuvista pääsette kuitenkin jo näkemään muutamia maistiaisia siitä laajasta ja monipuolisesta kattauksesta, joka tulee löytymään huutokaupasta. Näiden ja muiden ainutlaatuisten tuotteiden kanssa kannattaa todellakin olla hereillä kun huutokauppa avataan.

Fluoritestausohjeistus kansallisiin kilpailuihin ja fluoritestauskoulutukset

     Lauri Elo   Uutiset  

Olemme julkaisseet fluoritestauksen ohjeistukset urheilijoille ja kilpailunjärjestäjille, jotka löytyvät alla olevista linkeistä:

Fluoritestauksesta järjestetään erillinen infotilaisuus teamsin välityksellä kaikille kilpailutuomareille ja kilpailunjärjestäjille. Jokaisen kilpailunjärjestäjän tulisi osallistua tilaisuuteen. 

Tilaisuus järjestetään 21.11.2024 klo 18:00. Tilaisuuteen tulee ilmoittautua ennakkoon osoitteessa: https://q.surveypal.com/Fluoritestausinfo-21.11.2024-klo-18-00

Fluoritestauskoulutus

Kontiolahdella järjestetään 30.11.2024 fluoritestauskoulutus alkaen klo 10.00. Koulutukseen otetaan noin 12 henkilöä ja osallistujille annetaan A-katsomoliput maailmancupin kilpailuihin. 

Fluoritestauskoulutus antaa osallistujille oikeuden toimia välinekontrollin johtajana. Koulutukseen osallistuvien henkilöitä edellytetään toimivan muutamissa kansallisissa kilpailuissa välinekontrollin johtajana. Johtajien kilpailukohtaiset kulut katetaan liiton toimesta. 

Välinekontrollin johtaja vastaa välinekontrollin suunnittelusta ja organisoinnista ennen kilpailutapahtumaa, sekä kilpailunjärjestäjän tiedottamisesta välinekontrollin toteutukseen liittyvissä asioissa hyvissä ajoin ennen kilpailupäivää. Johtaja toimii prosessin yhteyshenkilönä kilpailunjärjestäjän suuntaan ja suunnittelee välinekontrollin käytännön toteutuksen yhdessä kilpailunjärjestäjän kanssa, sekä vastaa testausprosessista kokonaisuudessaan sekä sen sujuvuudesta kilpailutapahtuman aikana.

Ilmoittautuminen Kontiolahden koulutukseen oheisen linkin kautta: 
https://q.surveypal.com/Fluoritestaus-koulutus-30.11

Ampumahiihdon alueelliset seuratapaamiset

     Lauri Elo   Uutiset  

Järjestämme jokaisella alueella seuratapaamisia, minne ovat tervetulleita kaikki ampumahiihdon alue- ja seuratoiminnasta kiinnostuneet henkilöt. Tapaamisissa käsitellään ampumahiihdon seura- ja aluetoiminnan ajankohtaisia asioita. Alla olevat seuratapaamiset vetää liiton lajipäällikkö Teemu Vesala.

Ensimmäiset alueelliset seuratapaamiset järjestetään:

  • Kontiolahti 15.11.2024 klo 18:00-20:00
  • Keuruu 25.11.2024 klo 17:30-19:30
  • Seinäjoki 8.12.2024 klo 15:30-17:30

Tilaisuuksiin tulee ilmoittautua ennakkoon osoitteessa:

https://q.surveypal.com/Seuratapaamiset-2024

Vuoden Sykähdyttävin Urheiluhetki – äänestys

    Matilda Suhonen   Uutiset  

Suvi Minkkinen ja Otto Invenius ovat ehdokkaana Vuoden Sykähdyttävin Urheiluhetki äänestyksessä. Kaksikko ylsi ampumahiihdon maailmancupin palkintokorokkeelle parisekaviestissä Holmenkollenilla 3.3.2024

Ensimmäisessä vaiheessa äänestysaika on 1.-17.11. jonka jälkeen ehdokkaista julkaistaan TOP10 -lista. Äänestämään pääsee Urheilugaalan nettisivujen kautta: https://www.urheilugaala.fi/sykahdyttavin-urheiluhetki Äänestysmuoto on uudistettu ja nykyisessä mallissa toimii niin, että jokainen äänestäjä äänestää TOP3 -hetkeä. Ensimmäiseksi sijoitettu hetki saa 3 ääntä, toiseksi sijoitettu hetki 2 ääntä ja kolmanneksi sijoitettu 1 äänen. Äänestyspisteet alkavat nollasta toisessa äänestysvaiheessa. 

Sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestysajat ovat:

  • 1.11.-17.11.2024 pitkä lista
  • 28.11.2024-16.1.2025 TOP 10

Vuoden Sykähdyttävin Urheiluhetki julkaistaan Urheilugaalassa 16.1.2025

Suomen Ampumahiihtoliitto esittää Kalle Lähdesmäkeä Olympiakomitean hallitukseen

     Matilda Suhonen   Uutiset  

Kalle Lähdesmäki on toiminut Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtajana vuosina 2006-2010 sekä vuodesta 2016 alkaen. Vuosina 2010-2014 Lähdesmäki oli Kansainvälisen Ampumahiihtoliiton (IBU) tilintarkastaja, sekä vuodesta 2021 alkaen IBUn Financial Advisor Groupin jäsenen. Lähdesmäki on riippumaton 15.12.2024 alkaen.

Ampumahiihtoliitto katsoo, että Olympiakomitean hallitukseen tarvitaan Lähdesmäen kaltaista kokemusta ja osaamista huippu-urheilun ja liikunnallisen elämäntavan strategiatyöhön, vahvan integriteetin noudattamiseen ja johtamisjärjestelmän kehittämiseen. 

Kalle Lähdesmäki on koulutukseltaan kauppatieteen maisteri. Työuransa Lähdesmäki on tehnyt kaupan ja palveluliiketoiminnan aloilla. Työelämän aikana Lähdesmäen vahvuuksia ovat olleet strateginen johtaminen, innovaatiot sekä toimeenpano, johtamisen läpinäkyvyyden ja hyvän hallinnon noudattaminen sekä yhteistyöhön perustuva työyhteisön hyvän ilmapiirin kehittäminen ja ylläpito.

Olympiakomitean hallitusehdokkaana Lähdesmäki korostaa hallitustyössä hyvän ja läpinäkyvän hallinnon noudattamista sekä kestävää taloutta. – Olympiakomiteassa selkeitä tavoitteita ja mittareita on asetettava muillekin kuin vain urheilijoille. Resurssien käytön tehokkuus on keskeisin omissa käsissä oleva keino varmistaa riittävä ja kestävä talous huippu-urheilulle, lajiliitoille sekä eri toimintaympäristöille, Lähdesmäki linjaa.

Yritystoiminnassa hankkimaansa osaamista Lähdesmäki on antanut seurojen ja liittojen strategiseen kehittämiseen, organisaatiorakenteiden selkeyttämiseen, varainhankintaan, johtamisjärjestelmän vakiinnuttamiseen sekä kansallisten ja kansainvälisten suurtapahtumien valmisteluun sekä johtamiseen. Lähdesmäki pyrkii vahvasti hallituksen sekä operatiivisen johdon roolien selkeään noudattamiseen ja aktiiviseen vuorovaikutukseen toiminnassa.

Ampumahiihtoliitossa Lähdesmäen johdolla on työstetty yhteistyössä keskeisten osapuolten kanssa suomalaisen ampumahiihdon strategia, mukaan lukien valmennuslinja, jota on viety vuodesta 2022 eteenpäin norjalaisen päävalmentajan johdolla. Ampumahiihtoliitossa on vakiinnutettu johtamisjärjestelmä koko organisaation kattavaksi. Erityisen merkittävä asia on viiden vuoden aikana läpiviety tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusprojekti, jolla on aikaansaatu selkeästi lisäarvoa toimintakulttuuriin, mm. vahva yhteistyön henki koko ampumahiihtoväen keskuudessa. IBU palkitsi kongressissa 9/2024 Suomen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön ampumahiihtomaiden parhaaksi.

Suomen Olympiakomitean hallitusehdokkaat esittäytyvät keskiviikkona 13.11. pääkaupunkiseudun urheiluakatemian tiloissa Urheassa klo 13–15. Uusi puheenjohtajisto sekä hallitus valitaan Olympiakomitean syyskokouksessa 30.11.2024.

Lisätiedot:   

Kalle Lähdesmäki 

0500 363126  

kallejohannes.lahdesmaki@gmail.com